Plinius vanhemman yleiskuvaus kynsilaukasta.

Käännös Plinius vanhemman teoksen yhdeksännen-toista kirjan luvusta 34 julkaistiin tammikuussa 2018 alkuperäisessä De Re Allii Sativi-blogissa. Se julkais-taan nyt uudelleen muutaman pienen korjauksen jälkeen.

NATURALIS HISTORIA  19:34

Kynsilaukan uskotaan olevan käyttökelpoista moniin lääkkeisiin, varsinkin niihin joita käytetään maalla. Se rakentuu hyvin ohuista kuorista jotka ovat erillisiä kerroksia sisältäen useita ytimiä joilla on omat päällyksensä. Siinä on tulinen maku ja mitä enemmän ytimiä onkaan sitä tulisempi se on. Kynsilaukka kuten sipulit yleensä tuottavat päällekäyvän tuoksun hengityksessä, tosin kun se kypsennetään ei se tuota tuoksua. Eri lajien erot johtuvat ajasta jonka ne tarvitsevat tuleentuakseen — aikaisimmat valmistuvat kuudessakymmenessä päivässä, ja myös koko on luokittaja.

Ulpicum kuuluu myös tähän joukkoon, kasvi jota sanotaan kreikka-laisten  keskuudessa  kyproslaiseksi  kynsilaukaksi,  tai  joidenkin mukaan antiscrodoniksi.  Maaseutuväestön  ruokavaliossa  sitä arvostetaan suuresti, erityisesti Afrikassa. Se on massiivisempi kuin kynsilaukka. Kun se silputaan öljyn ja etikan sekaan turpoaa se vaahtomaiseksi hämmästyttävän suuresti. Jotkut sanovat että ulpicumia ja kynsilaukkaa ei pidä istuttaa tasaiselle maalle, ja he neuvovat asettelemaan ne pienille kumpareille kolmen jalan välein pieninä linnakkeina. Kasvien välien tulee olla neljä tuumaa ja heti kun kolme lehteä on ilmaantunut kasvusto pitää kuokkia. Mitä useammin kuokitaan sitä suuremmaksi ne kasvavat. Kun ne alkavat tuleentua niiden varret painuvat maahan ja peittävät sen; tämä estää niitä tekemästä liian reheviä lehtiä. Kylmemmässä paikassa ne kannattaa istuttaa mieluummin keväällä kuin syksyllä. Lisäksi kaikkien näiden kasvien kanssa, jotta estettäisiin niiden epämiellyttävä tuoksu, neuvotaan istuttamaan ne kun kuu on horisontin alapuolella ja korjaamaan ne kun se on taivaanradalla.

Kreikkalainen kirjailija Menandros mainitsee että ne jotka syövät kynsi-laukkaa ottamatta huomioon näitä varotoimenpiteitä voivat estää tuoksun syömällä sen jälkeen kuumilla hiilillä paahdettua punajuurta. Jotkut ovat sitä mieltä että paras aika niin kynsilaukan kuin ulpicuminkin istuttamiselle on Compitalian ja Saturnalian välillä.

Kynsilaukkaa voidaan kasvattaa myös siemenestä, mutta se on hidas menetelmä; raapi kasvaa vain sipulin kokoiseksi ensimmäisenä vuonna ja tuottaa kynsiä toisena vuonna ja saavuttaa täyden kasvun kolmantena vuonna. Jotkut ovat sitä mieltä että tämä kynsilaukan laji on laatuaan hienompi. Sitä ei saa päästää tekemään siemeniä ja varsi pitää kääntää nurin jotta sen kasvu edistyisi, ja se tuottaisi suuremman raapin. 

Jos kynsilaukan ja sipulin haluaa säilyvän pitempään niitä tulisi liottaa lämpimässä suolavedessä. Tämä saa ne kestämään pitempään ja säilymään käyttökelpoisena, vaikkakin niiden itävyys huononee. Jotkut tyytyvät roikottamaan niitä palavien hiilien päällä ajatellen näin että tämä olisi tarkoituksenmukaisen hyvä keino estää niiden itäminen; onhan tunnettua että kynsilaukka ja sipulit itävät kun ne on otettu maasta ja kasvatettuaan pienet varret ne kuihtuvat pois. Jotkut henkilöt sanovat myös kynsilaukan säilyvän parhaiten jos se pidetään akanoiden seassa.

On myös toisentyyppinen kynsilaukka joka kasvaa itsestään pelloilla ja tunnetaan nimellä ”alum”. Kun sen siemeniä on ensin saatu kerättyä lintujen tekemien tuhojen jälkeen, ja kun tämä kasvi on hajonnut maahan ne ensi keitetään jotta ne eivät itäisi. Heti kun linnut ovat syöneet sitä tulevat ne niin huumaantuneiksi että ne saadaan kiinni käsin, ja jos ne jäävät aloilleen hetkeksikään niin ne nukahtavat nopeasti. On myös luonnonvarainen kynsilaukka jota kutsutaan karhunlaukaksi; sillä on samanlainen haju ja hyvin pieni raapi ja suuret lehdet.”

Ulpicum. Vaikka asiasta hieman vielä kiistellään niin ulpicum tarkoittanee asiayhteyksistä johtaen Plinius vanhemman kuvauksessa mitä todennäköisimmin elefanttivalkosipulia. Kyseessä on siis Allium ampeloprasum.

Taivaanrata on käännös sanalle conjunction ja vastine meillä käytetylle sanalle konjunktio. Taivaanradalla tarkoitetaan tässä sitä tasoa jolla aurinko nähdään vuodenajasta riippuen taivaalla auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana. Termi on yksinkertaistettuna käytännössä sama mistä tähtitieteessä puhutaan taivaanekvaattorista.

Compitalia ja Saturnalia. Tässä kohden on epämääräistä. Onko kyseessä Plinius vanhemman tekemä virhe? Tuskinpa! Compitalia siinä merkityksessä joka tunnetaan sijoittui aivan tammikuun alkuun. Saturnalia taas on Saturnuksen juhla joka alkoi December-kuun seitsemäntenätoista päivänä. On mahdollista että myöhemmässä käsikirjoituksia kopioitaessa on sattunut virhe. Luontevaa olisi ajatella että Plinius olisi tarkoittanut tässä kohden pikemminkin Caristia-juhlaa jota vietettiin helmikuun kahdeskymmenes toinen päivä. Molempiin juhliin liittyy lar-jumaluuksien palvonta. Kynsilaukkaa voitiin siis tämän tulkinnan perusteella istuttaa helmikuun loppupuolelta joulukuun puoliväliin saakka.

Gaius Plinius Secunduksen Naturalis historia ja kynsilaukka

Naturalis historia on yksi laajimmista antiikin Roomasta säilyneistä teoksista. Se on antiikin maailman tietosanakirja, joka tietyllä kattaa lähes kaiken tuon ajan tiedon. Teos koostuu 37 erillisestä kirjasta (osat), jotka jakautuvat useampiin nidoksiin.

Teos käsittelee tähtitiedettä, maantiedettä, antropologiaa, eläintiedettä (eläimet, kalat, hyönteiset), kasvitiedettä, maanviljelyä ja lääketiedettä (kasvirohdokset) sekä mineralogiaa ja taidehistoriaa. Tietomäärä: Plinius itse väittää keränneensä teokseen noin 20 000 faktaa noin 2 000 eri kirjasta ja 100 valitulta auktorilta. Laajuus: Nykypäivän perinteisinä painoksina teos on 5000 sivun kokoinen.

Teoksesta ei ole olemassa kokonaista suomennosta, kulttuurikansana Suomi on vielä nuori ja kaikista antiikin kirjoista ei ole voitu tehdä käännöstä. Teos on äärimmäisen massiivinen, ja sen kääntäminen on valtava urakka joka vaatii monta kääntäjää ja työryhmän. Suomeksi on julkaistu vain valikoituja osia tai otteita eri tutkimusten ja artikkeleiden yhteydessä

Kynsilaukasta Plinius puhuu teoksessaan kahdessa eri kohdassa

XIX kirjan luku 34 sisältää yleiskuvauyksen kasvista

XX kirjan luku 23 puhuu kynsilaukan lääkinnällisestä käytöstä

Tein itse vuoden 2018 alkuviikkoina käännökset niistä teksteistä joissa Plinius käsittelee kynsilaukkaan liittyviä asioita. Julkaisin ne alkuperäisessä De Re Allii Sativi-blogissa keväällä 2018.

Käännösten pohjana oli erittäin laadukas englanninkielinen käännös. Käsitykseni mukaan näin voidaan saavuttaa jopa 98 prosentin tarkkuus. Tietysti perehdyin tekstiin myös latinaksi ja joissain poikkesin englantilaisen käännöksestä mitä asiasisältöön tulee. 

Käännöksessä on pyrin tasavaltalaisen ihanteen mukaiseen niukkaan ja asialliseen tyyliin välttäen oloissamme lainasanoja aina kun se on mahdol-lista. Muutamassa kohden on vapaa käännös oli tarpeellinen asioiden ymmärtämisen vuoksi. Kohdassa jossa puhutaan alum-nimisestä kasvista oli näin pakko menetellä. Pitää ottaa huomioon että antiikin luonnontieteilijä kirjoitti paljolti myös toisten puheiden perusteella; kaiken kattavaan empirismiin eli havainnointiin ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Niinpä kuvaus alumin siemeniä syövistä ja pökertyvistä linnuista tulee ehkä ymmärretyksi tältä pohjalta.

Keskustelu teoksen merkityksestä

Kysymys Pliniuksen teoksen luotettavuudesta nousi varmasti ansaitustikin arvioinnin kohteeksi 1600-luvulla. Aikakaudet ja niiden viisaat kävivät keskustelua jossa Pliniuksen lähtökohtia ei varmastikaan otettu kasvavan tieteellisyyden huumassa oikealla tavalla huomioon. Mm. Sir Thomas Browne kirjoitti seuraavasti: ”

On outoa, että nykyään on tuskin olemassa yhtäkään suosittua erhettä, jota ei olisi suoraan ilmaistu tai diduktiivisesti sisällytetty tähän teokseen. Teokseen on moni tutustunut  ja siksi virheelliset käsiykset ovat levinneet laajasti”

Myöhemmässä kritiikissä esitettiin että Plinius ei missään tapauksessa ollut omaperäinen, luova ajattelija eikä tutkimuksen pioneeri, jota voisi verrata antiikin ajan Aristoteleeseen ja Theofrastokseen tai kehenkään suureen nykyaikaiseen kirjailijaan. Hän haluttiin nähdä pikemminkin toissijaisen lähdekirjan kokoajana.

Plinius löysi myöhemmin ymmärtäjänsä italialaisen kirjailijan Italo Calvinon kirjoituksissa. Calvino näkee Pliniuksen innostavana klassikkona joka osaa elävöittää kuvaamansa maailman. Hänen ihailunsa kaikkea olemassa olevaa kohtaan ja hänen kunnioituksensa kaikkien ilmiöiden ääretöntä monimuotoisuutta kohtaan tekee hänestä suuren.

Tavallaan viimeinen sana Pliniuksen ymmärtämisessä ja ansaitussa  kunnianpalautuksessa on ollut Mary Beagonin, joka kirjoitti teoksessa The Classical Tradition vuonna 2010:

"Historia naturalis on saavuttanut takaisin asemansa laajemmin kuin koskaan humanismin syntymisen jälkeen. Sekä tieteellisen että filologisen asiantuntemuksen omaavien henkilöiden työ on johtanut sekä Pliniuksen tekstin että hänen maineensa parantumiseen tiedemiehenä. Hänen työnsä olennainen johdonmukaisuus on myös löydetty uudelleen, ja hänen kunnianhimoinen kuvauksensa kaikissa ilmentymissään "luonnosta, eli elämästä", tunnustetaan aikansa ainutlaatuiseksi kulttuurihistorialliseksi muistoksi.

Julkaisen kahdessa seuraavassa postauksessa omat käännökseni uudelleen.

Saanko vielä esitellä:

Kynsilaukka-aiheiset kotisivut jotka sisältävät mm. selkeästi toimitetun viljelyoppaan:

Moderoidun ja tiukasti asiassa pysyvän kynsilaukan kasvattajille ja harrastajille tarkkoitun ryhmän löydät Facebookista haulla ”Valkosipuli, harrastajat ja kasvattajat”.

Taikakesä.

Suomalaisten kansallisromaanissa Seitsemässä veljeksessä, sen kymmennenessä luvussa, on kuvaus ihmeellisestä, kultaisesta kesästä veljesten Impivaaran vuosina. Tuo kesä oli ihmeellisen lämmin ja kaunis ja kaikesta mahdollisesta saatiin valtava sato. 

Tuon ihmeellisen ”taikakesän muisto” säilyi Kiven kuvauksen mukaan heidän mielessään vanhuuden kultaisiin päiviin saakka. Se kuvataan yltäkylläisyyden ja rauhan aikana, jolloin vaivannäkö palkitaan poikkeuksellisella tavalla. Tarinan kuvaus on vatapainona aiemmin kuvatuille vastoinkäymisille veljesten elämässä. Ahkera työ ja peräänantamattomuus on palkittu.

Jotkut suomalaiset muistavat vuoden 2002 taikakesänä. Lämmin jakso alkoi huhtikuulla ja se jatkui Varsinais-Suomessa lokakuun kymmenenteen saakka. Huhtikuussa oli jonkin verran lieviä yöpakkasia. Lämpimän kauden aikana sateita tuli aina riittävästi ja sopivaan aikaan. Toki sen jälkeen on ollut korkeampia päivälämpö-tiloja mutta vuosi 2002 on ihanteellisin kesä kokonaisuutena. Voi olla että vaivan samanlaiste kesää ei enää tule.

Taikakesänä lämmin jakso lakaa Agricolan-päivän tietämilla ja jatkuu Aleksi Kiven päivään saakka. Kyse on 150 päivän jaksosta jolloin kaikki on tasapainossa. Siloiin lämpimiä jaksoja seuraavat keveän sateen päivät. Vilja korjataan aikaisin ja siitä saadaan kaikkien aikojen satoja. Juureksia ja papukasveja saadaan ennätysmäiset määrät. Kynsilaukan kasvatuksessa on mahdollista tuottaa jopa aitoja siemeniä jos taitava viljelijä onnistuu ajoituksessaan ja jotkut raitisten lajikkeet on kellotettu oikein.

I Skeippien leikkaus alkaa kesäkuuta joidenkin lajikkeiden kohdalla jo kustaanpäivänä eli kesäkuun kuudes.

II Turbaanien, Aasialaisten, Kreolien ja Lasipurppuroiden sadonkorjuu tehdään kesäkuun loppuun mennessä.

III Aitojen kynsilaukka-tanssiaisten ajankohta aikaistuu kuukaudella. Ja jos on sellainen vuosi jolloin täysikuu sattuu heinäkuun alkuun voidaan ne viettää täysikuun aikaan. Täysikuu heinäkuun ensimmäisellä viikolla on seuraavan 15 vuoden jaksossa neljä kertta: 6.7.2028; 4.7.2031; 01.07.2034; 6.7.2039. Ehkä joku niistä osuu taikakesään jota kannattaa odottaa.

kukkavarret oikenevat suoriksi heinäkuun alussa täydenkuun aikaan.

IV Varsinainen sadonkorjuu alkaa heinäkuun kymmenes päivä.

V Aitojen siementen tuottamiseen tähtäävä kukintojen manipuloiminen voidaan tehdä heinäkuun puolivälissä.

VI Saattokuivatus tapahtuu poikkeuksellisen kuivan ja lämpimän sään vallitessa ja se lyhentää loppukuivauksen aikaa oleellisesti.

VII Pääsato on valmista jakeluun elokuun lopussa useimpien kasvuryhmien osalta.

VIII Sato on poikkeuksellisen hyvä. Aitoja siemeniä saadaan ja ne itävät seuraavana vuonna.

Omatuliset

Vuonna 1985 kesä-heinäkuussa työskentelin  huolto-miehenä pari vuotta aiemmin perustetussa UKK-puistossa. Se sijaitsee Lapissa kolmen kunnan alueella, anatomisesti katsoen silvotun Suomi-neidon vasemman olkapään alisilla alueilla.

Kansallispuisto oli saanut johtajakseen vahvaluontoisen ja asialleen omistautuneen luonnonsuojelijan ja myöhemmin tietokirjailijanakin profiloituneen Pekka Borgin. Pekka oli vakaumuksellinen ihminen monella tavalla. Kerrotaan että hän oli lähes ensi töikseen kerännyt kaikilta autiotuvilta ja leiriintymiseen tarkoitetuilta majoilta pois kaikki Gideoneiden sinne tuomat Uudet testamentit. Mutta missä Pekka oli käynyt sinne Gideonit olivat kuitenkin tehneet paikkuu-reissun. Ainakin Rautlammen tuvalla selailin uudenkarheaa Uutta testamenttia.

Tuon kesän työskentelin yhdessä erään Kansallispuiston varttuneemman työntekijän Jorman kanssa. Olimme saaneet Pekka Borgilta hyvin tärkeän erikoistehtävän. Pekka oli suuresti suivaantunut eräästä asiasta ja siihen piti nyt saada korjaus. Jorman ja minun tehtäväksi tuli hävittää ylimääräiset tulisijat ja hajasijoittaa niihin kerätyt kivet lähimaastoon väljästi ja luonnolliselta näyttävällä tavalla kaikkien kansallispuiston autiotupien ja majojen ympäristöistä.

Todellakin yhden majoittumiseen tarkoitetun paikan ympäristössä saattoi olla jopa 30 tulisijaa kivireunuksineen ja kun ne piti hajasijoittaa niin työstään se kävi. Kunkin kohteen varsinainen tulisija jätettiin paikalleen peräti siivottuna ja kunnostettuna. Paikalle jätettiin vankkaan tolppaan taulu jossa oli vahva ja selkeä ukaasi jossa ylimääräisten tulisijojen tekeminen ankarasti kiellettiin.  Enpä tiedä ovatko kuluneet 40 vuotta tuoneet sinne uudelleen kymmenittäin uusia tulisijoja. Uskoisinpa näin tapahtuneen. Ikävä kyllä pitkässä juoksussa Borgin tehtävänanto oli varmasti vain pieni epätoivoinen sodanjulistus ja erikoisoperaatio ihmisen typeryyttä kohtaan.

Kysyin Jormalta miten tämä järjettömyys on mahdollista, missä on sen syy ja selitys. Jorma oli toki itsekin miettinyt sitä ja esitti oman tulkintansa asiasta. Hän oli sitä mieltä että omille tulille mennään siksi koska halutaan olla rauhassa eikä tahdota muiden näkevän millaisia eväitä syödään. Käsittääkseni hän osui asian ytimeen.

Edellä kuvaamani omatulisuus-ilmiö tuli mieleeni osallistuessani myöhemmin Facebook-ryhmien toimintaan vuodesta 2007 lähtien. Varsinkin vanhimmassa suomalaisessa kynsilaukka-aiheisessa sain tehdä tuttavuutta omatulisten kanssa ja kieltämättä peistä tuli taitettua. 

Facebook on periaatteessa avoin kaikille maailman ihmisille ja se tietysti tarkoittaa sitä että vaikkapa johonkin kynsilaukka-aiheiseen ryhmään voi tulla jäseniä erilaisista lähtökohdista. Itseäni pidän jo melkoisena veteraanina joka vuoden 2025 kesään mennessä on ollut Internetissä käytännöllisesti joka päivä vuoden 1992 joulukuusta lähtien. Netti on antanut valtavasti mahdollisuuksia. Ihmisen muistikapasiteetti on rajaton mutta se voi kuitenkin kuormittua. Tähän ongelmaan Internet tuo helpotuksen. Kaikkea ei tarvitse enää muistaa ja kaiken tiedettävissä olevan saat luettavaksi  todellakin alta aikayksikön.

On olemassa joukko josta voidaan käyttää perusteellisesti nimitystä omatuliset on sitävastoin suuri ja ikävä kyllä aina vain kasvamaan päin.

Omatulinen on henkilö joka ei yleensä lue ja sisäistä ryhmän sääntöjä ja huomautukset jotka hänelle annetaan kaikuvat vanhaa sanontaa käyttääksemme kuuroille korville. Omatulinen ei osaa ja ehkäpä ei haluakaan opetella käyttämään hakutoimintoja etsiessään ryhmään jo kasautuneesta tietopääomasta vastauksia kysymykseensä. Niinpä hän tekee uuden ja aivan oman avauksen. Helpointa olisi vain selata julkaisujanaa taaksepäin. usein vastaus hänen kysymykseensä löytyisi aivan ”nurkan takaa.”

Vaikka ryhmän ylläpitäjä luo kaikille yhteisiä avauksia vieläpä hyödyllisine linkkeineen tai jopa perustaa ryhmän tarpeita varten kaikenkattavat tietosivut niin eihän se mitään auta. Yhteinen tulisija ei kelpaa ja niinpä tehdään taas yksi yksittäinen kysymys. Jos asiasta sitten huomauttaa ja pyytää ystävällisesti julkaisemaan jo tehdyn avauksen jonkin tietyn ylläpidon tekemän pohjan yhteydessä niin johan siitä närkästytään. Suomi on todellakin mielensäpahoittajien luvattu maa ellei peräti paratiisi.

En muista kuuluiko vuonna 1985 Pekka Borgin toimeksiantoon valvoa että uusia tulisijoja ei saa tehdä. Mutta jos niitä ei saa tehdä niin ehkä asiasta huomauttaminen voi olla oikein hyvä kansallispuistovelvollisuus. Kerran puutuin asiaan ja pyysin eräällä autiotuvallla uutta tulisijaa rakentavaa perhekuntaa lopettamaan puuhastelunsa ja käyttämään kaikille yhteisesti tarkoitettua paikkaa. Närkästyksen kokoluokka oli varmasti lähellä suurinta mahdollista ja ilmassa väreili tukahdutettu raivo. Porukka pakkasi tavaransa ja mitä ilmeisimmin suuntasi toiselle tuvallle. 

Oman ryhmän ylläpitäjänä ja johtavana moderaattorina otin alusta alkaen tarkan ja hyvin tiukan linjan. Voidaan puhua nopean puuttumisen periaatteesta. Facebook-palvelussa Messenger-viesti on periaatteessa nopea ja luonteva tapa ylläpitäjän ja yksittäisen jäsenen viestinvaihtoon. Mutta tuosta käytännössä reaaliajassa toimivasta viestimestä ei todellakaan ole mitään hyötyä jos joku jäsen ei käytä MESEÄ vaikka on siihen säännöt hyväksyessään sitoutunut. Itse jaksoin opastaa ja neuvoa MESEN käyttöä mutta lopulta turhauduin ja väsyin omatulisten touhuun. Niinpä rajoitin julkaisumahdollisuutta. Nykyään itsenäisen avauksen voivat tehdä vain ylläpidon hyväksymät henkilöt.

Jotkut ottivat kehotuksen siirtyä yhteisille tulille vastaan hyvillä mielin ja saivat lukea kommentteja vastauksineen ja vieläpä nopeasti. Jotkut närkästyivät perin juurin ja nimittelivät minua jopa yksisilmäiseksi fundamentalistiksi ja ties miksi. Mitäpä heistä. Yhteiset tulet-periaate on hyvä keino koota kasautuvaa kokemuksen kautta karaistua tietoa yhteen keskusteluketjuun vaikkapa skeipeistä eli kukkavarsista ja ihan mistä tahansa.

Viljelijän vuosi. vol 2. Oikea kasvurytmi.

Kynsilaukan kasvatukseen ei liity mitään yliluon-nollista eikä mystistä. Toki hyviä kasvutuloksia saavuttavaa viljelijää ja kasvattajaa voi ympäröidä tietty maaginen aura. Mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ole mitään ihmeellistä. Lopulta kaikki menestys perustuu vanhoilta mestareilta saatuihin oppeihin huolelliseen, työhön ja kärsivällisyyteen.

Kasvatuksessa ja viljelyssä pitäisi imitoida kasvin luontaista kasvurytmiä eli edellisessä kirjoituksessa kuvattua aromoodia. Jotta aromoodiin päästäisiin, pitäisi kasvi kuivata kokonaisuudessaan ja rauhalliseen vauhtiin. Käytännössä tämä tarkoittaa noin kuuden viikon kuivatusta. Kasvi ei saisi olla sadonkorjuun jälkeen auringonvalossa. Eivät raapit arollakaan pomppaa esiin maan alta aurinkoa ottamaan. Tässä ei ole mitään mystiikkaa tai järjenvastaista.

Kynnet tulisi laittaa huolella valmisteltuun kasvualustaan mahdollisimman  aikaisin. Viime tinkaan jätetty istuttaminen ei riitä riittävän juuriston aikaansaamiseen. Jos kynnet eivät ole päässeet ajoissa lepovaiheeseen alkavat ongelmat. Pohjoisimmat kasvuolosuhteet vaativat kyllä istutuksen käytännössä heti sadonkorjuun jälkeen, mutta kasvi kyllä mukautuu tähänkin ajan myötä.

Keväällä kynnet tekevät verson ja käyttävät siihen kynsissä olevan ravinteet ja juuret tulevat perässä. Tämä aiheuttaa hitaan kasvuunlähdön ja jos kasvi tuottaakin aluksi varsin komean alkukasvun, eivät juuret ole kasvaneet samassa mittasuhteessa. Juuret tarvitsevat tässä vaiheessa kasvuvoimaa ja kasvi alkaa kannibalisoimaan itseänsä. Se haluaa menestyä ja tuottaa jälkeläisiä ja niinpä se käyttää alimpien lehtien sisältämän voiman tuottaakseen juuret. Mitäpä ei tekisi jälkikasvun vuoksi.

Kun lehdet kellastuvat käy niin että kasvattaja hätääntyy ja ryhtyy ylilannoittamaan kasvustoaan aiheuttaen vielä suurempaa haittaa. Allium-kasvit tarvitsevat paljon juurimassaa, sillä niillä on varsin huono hyötysuhde ravinteiden otossa. Ylilannoittaminen väkevöittää maaveden ja kasvien juuret menevät yksinkertaisesti tukkoon. Hyvät kasvuolosuhteet kesäkuussa korvaavat aiheutettuja vahinkoja, mutta maaperä voi väkevöityä lisää. Tässä vaiheessa kokematon ja hätäileva kasvattaja on jo tehnyt paljon vahinkoa.

— Kasvupaikan maaperän tulisi olla mahdollisimman läpäisevä, jotta juuristo kehittyisi hyvin jo loka-marraskuussa. Kastemadot ovat viljelmän tärkeimpiä työläisiä. Yksi kastemato liikkuu vuorokaudessa kokoonsa nähden pitkän matkan ja suoltaa lävitseen maamassaa kahdeksan kertaa oman tilavuutensa verran.
 
— Kasvuston lehtien kellastuminen touko-kesäkuussa voi johtua kasvin stressistä jonka se kokee kun juuret eivät ole lähteneet kasvuun. Kyse on samasta asiasta jos söisi omat sormensa jotta varpaat kasvaisivat.
 
— Ylilannoittaminen on yleistä. Lannoittamista ei juuri edes tarvita jos kasvupaikka on orgaanisesti valmisteltu.

—Ihminen on hätäilyyn taipuvainen olento.

 

 

 

Johtopäätöksiä:

Viljelijän vuosi. vol. 1. Perusteet ja aromoodi.

Aivan aluksi pitää kysyä mitä tarkoitetaan viljelijällä, kasvattajalla ja harrastajalla. Tässä yhteydessä kaikilla on luonnollisesti tarkoitus kasvattaa kynsilaukkaa. Kaikki vilpittömät viljelijät ovat myös harrastajia, ja jokainen harrastaja ja kasvattaja ovat viljelijöitä. 

Viljelijän ja kasvattajan ero on siinä että ensimmäisen mittakaava on yleensä suurempi. Hän voi omistautua toimintaansa ja olla siinä elinkeinon harjoittaja. Jokaista sitoo kuitenkin yhteen kuitenkin asia ja se on kynsilaukan vuotuinen kasvurytmi. Tuossa rytmissä vuoden jokaisella kuukaudella on tehtävänsä ja toimensa. Isomman määrän kasvattajan tulee aina toimia muiden innoittajana ja esikuvana kasvattajille ja harrastajille.

Vuosia on monenlaisia. Ranskan valistusfilosofit lähtivät ennakkoluulottoasti yritykseen luoda aivan uusi kalenteri joka pohjautui pyhimyskalenterin sijasta ranskalaiseen maalaisemaisemaan, kasveihin elämiin ja työkaluihin. Vuosi alkoi syyspäivän tasauksesta ja viininkorjuusta. Syyskuun 22.s oli rypäleen päivä ja se aloitti Vendémiaire-kuukauden. Uusi kalenteri, tasavaltalaiskalen-teri, otettiin käyttöön syksyllä 1793. Elettiin ns. pienen jääkauden aikaa ja Euroopassa oli huomattavasti viileämpi ilmasto. Viinisato kypsyi noin silloin noin kuukautta myöhemmin kuin nykyään.

Kevätpäiväntasauksen aika kynsilaukan viljelijän vuoden alkuna olisi kuitenkin jossain määrin nurinkurinen. Viljelykierto alkaa syksyllä ja kevätistutukset ovat siinä vain yksi vaihe. Uusi istutus ei ole mahdollinen ellei sadonkorjuuta ole tehty. Viljelijän ja kasvattajan ponnistukset eivät tietenkään lopu milloinkaan ellei sitten tehtävästä luovu. Syksyllä alkava kynsilaukan vuosi on tietenkin vain leikillinen, mutta hyvin käytännöllinen tapa hahmottaa se mitä pitää tehdä. 

Lähtökohta: ”Vaikka kynsilaukka näyttää yksinkertaiselta kasvilta, on se kuitenkin hyvin monimuotoinen. Kaikesta huolimatta se on säilyttänyt aron kasville ominaisen luonteensa ja sen kasvatuksessa ja laajamuotoisem-massakin viljelyssä tämä seikka pitäisi ottaa huomioon. Puhumme tästä lähtien ”aromoodista.”

Alkuperäisessä kasvuympäristössä valmiin kasvin viherosa kuivui jo heinäkuussa ja kasvi levisi latvakloonien avulla muutaman metrin tai enemmänkin miten kerkesi.  Heinä-elokuussa kasvi oli lepovaiheessa hyvin kuivassa maassa loivilla aronrinteillä. Syyskuussa kasvi lähti virittäytymään tulevaan kasvusykliinsä käyttämällä kynsissä olevan ravinnon tekemällä juuret. Sitten tuli talvi ja lumi satoi varsin nopeasti ja talven sääolot olivat suhteellisen vakiot.
 

Kynsilaukan niin sanottu synty/kehtiysseutu seutu on varsin ”eteläinen”. Jos ajattelemme vaikka Kirgisiaa, niin sen pääkaupunki Biskek on käytännössä samalla leveysasteella kuin Rooma. Kevät tulee aikaisin ja lumet sulavat nopeasti. Keväällä maaperässä on runsaasti vettä, ja kun kasvilla on jo valmiit juuret niin se pystyy aloittamaan kasvunsa todella nopeasti ja kaikki on tasapainossa. Oikea järjestys on siis: ensi juuret ja sitten kaikki muu. Kasvin ei ole tarvinnut miettiä sitä onko joku istuttanut sen oikeaan aikaan.