Keräilijä-metsästäjän kurkkupastillit.

Tämä on vain pieni romanttinen kuvitelma ihmiskunnan viattomuuden ajalta, eikä tätä pidä ottaa liian vakavasti. Ihmisellä on taipumus maistella kaikkea mahdollista. Tämä taipumus on yhtä vanha kuin ihminen on lajina ollut olemassa. Kyse on siis kahden miljoonan vuoden ajanjak-sosta. Ihmisen alkukoti on aina ollut hyvin kiistanalainen asia, mutta kynsilaukan alkukodin suhteen vallitsee varsin selkeä käsitys. Jos puhumme alueesta jonka keskuksena on nykyinen Kirgisian alue, niin emme paljoa erehdy. Mutta onko se sittenkään niin.

Kynsilaukan syntysijoille saapui joskus ihminenkin oli hän sitten Afrikasta muuttanut nykyihminen tai ns. Denisovan ihmisiin tai muihin ryhmiin kuuluva. Joka tapauksessa tuo ihminen hankki ravintonsa suoraan luonnosta ja hänestä voidaan käyttää nimitystä ”metsästäjä-keräilijä” ja hänellä oli todellakin taipumus maistella kaikkea mahdollista.

Nykyisen Kirgisian alue on myös nenskujen asuma-alueen itäisellä äärilaidalla. Kuka tietää vaikka jos tämä ns. Neanderthalin ihminen olisi nauttinut kynsilaukasta. Nenskut joka tapauksessa hävisivät itsenäisenä lajina, mutta kynsilaukan tunnemme kaikessa moninaisuudessaan vielä tänäänkin. Metsästäjä-keräilijä oppi tuntemaan luonnon antimet perin pohjin ja hän söi pieniä aterioita jopa 6-8 kertaa vuorokauden aikana. Yksittäisiä ja erillisiä  ravintolähteitä saattoi hänellä olla päivittäin jopa 40 tai enemmänkin. Ravinnon etsimiseen hänellä kului aikaa vain parisen tuntia. Luonto oli hänelle yksi suuri Supermarket ainakin eteläisimmillä leveysasteilla. 

Ja kerran eräänä päivänä Keskisen Aasian seuduilla joku muinaisten aikojen ravintoa etsiskellyt tai muuten vain hortoillut ihmislajin edustaja löysi ruohon seassa törröttävän ja kuivahtaneen kasvinvarren jonka latvassa oli pieniä ruskean kuoren peittämiä pallukoita. Hän tietenkin poimi ryppään ja haisteli sitä kunnes viimein epäröityään laittoi niistä muutaman suuhunsa ja pureskeli niitä. Kuoret murskaantuivat hänen vahvojen hampaittensa käsittelyssä. Aluksi hän tunsi suussaan makeahkon maun mutta pian se tuntui polttavalta. Mahdollisesti hän sylkäisi maistamansa ulos suusta ja mitä todennäköisimmin näin varmasti tapahtuikin. Hänen edustamansa ihmislaji osasi jo varoa haitallisia ravinnonlähteitä. Suuhun jäi kuitenkin miellyttävä ja ehkä virkistäväkin maku...

Saattoipa käydä niin, että hän vei löytämänsä latvaryppään yhteisönsä viisaan henkilön luo. Jossain vaiheessa kävi sitten selväksi ettei kyse todellakaan ollut mistään haitallisesta saatikka vaarallisesta kasvista. Päinvastoin kasvia alettiin pitää suuressa arvossa. Ehkä tuo yhteisö tuli hyvin tunnetuksi uuden ihmekasvinsa ansioista ja kynsilaukan kloonit kohosivat jopa vaihtovälineen arvoon.

Edellä kuvattu tapahtuma saattoi hyvinkin olla ihmisen ja kynsilaukan ensikohtaaminen. Milloin se sitten tapahtuikin onkin eri juttu. Aikaa siitä voi olla jopa 50 000 vuotta ja 600 000 kuunkiertoa. Mutta jostain tuollaisesta kaikki kerran alkoi. Ihminen ja kynsilaukka olivat aloittaneet yhteisen historiansa. Kynsilaukka saattaa olla jopa ensimmäisiä ihmisen omaan käyttöönsä mukauttamia kasveja. Kun kynsilaukkaa tutkitaan vielä enemmän saamme ehkä hämmentävääkin uutta tietoa.

Kaikki alkoi aivan varmasti latvaryppäistä ja myöhemmin varhainen ihminen tajusi myös sen mitä maan alla kasvaa. Ensimmäiset hänen löytämänsä raapit olivat pieniä mutta asuinpaikkojen läheisyydessä ja kuohkeammassa maaperässä sinne tippuneet kloonit saattoivat tuottaa ensimmäisiä yksösiä. Kaikki on mahdollista ja voimme luoda romanttisia kuvauksia ensimmäisistä kynsilaukan kasvattajista joiden viljelymenetelmä oli taatusti orgaaninen. Varhaisten aikojen kynsilaukan käyttötarkoitus saattoi olla siinä että latvasilmut olivat aluksi metsästäjä-keräilijän eräänlaisia ”kurkkupastilleja” tai ”voima-pillereitä.

Tässä vähän toisenlaista näkökulmaa tähän asiaan: https://www.youtube.com/watch?v=cICR5ZenXpw

Mistä kaikki alkoi?

Monissa kynsilaukkaa käsittelevissä kirjoissa on yritetty kovin hapuilen kirjoittaa kasvin historiaa ja sen alkuperä on herättänyt kiinnostusta. Eilinen ja menneisyys ovat hankalia työtovereita ja ihminen on monella tavalla rajoittunut olento. Kaikista rakkaimallekaan asialle ei saisi koskaan liiaksi omistautua. Silloin voi kulkea monen kauniin ja tärkeän asian ohi. On kausia jolloin jokin asia on kaikista tärkein, mutta koskaan ei saisi unohtaa itselle tärkeitä ihmisiä ja itsensä päivittämistä monen muun asian suhteen.

Kun sattumalta olen koulutukseltani teologi ja perehtynyt raamatuntutkimukseen niin tekstien syntyyn liittyvät kysymykset askarruttivat mieltäni menneinä vuosikymmeninä. Yksi oli Pentateukin eli Mooseksen kirjojen lähdeteoria. Pohdinkin kovasti niin sanotun ”papillisen toimitustason” olemusta. Ainakin vuosikymmen ennen sitä kun sain oman diagnoosini, Aspergerin oireyhtymä, päädyin siihen että tuo kirjoittaja on ilmiselvä autisti. Kirjoitin siitä pienen esseen eikä sen jälkeen kysymys Mooseksen kirjojen lähdeteorioista ole vaivannut mieltäni. Asia on kuittautunut ainakin minun mielessäni ja nyt kaikki näyttää kovin helpolta ja yksinkertaiselta. Pohjimmiltaan olen sitä mieltä että asiaan ei tulla koskaan saamaan lopullista selvyyttä.

Edellisissä kirjoituksissa puhuimme siitä millaisilla nimityksillä kynsilaukka tunnetaan Euroopassa ja suurimmassa osassa Aasiaa. Nimitysten pohtiminen ja juontaminen ties mistä ei tuo selvyyttä kynsilaukan alkukotiin. Loppujen lopuksi vanha viisaus pitää paikkansa; ”ihmisen ei ole hyvä tietää kaikkea.” Kovi helpottavaa on vain katsella, ihmetellä, ihastua ja nauttia. Tällainen kasvi nimenomaan kynsilaukka on. 

Oivallukset syntyvät usein hyvin nopeasti. Oli lämmin iltapäivänä Turun saariston liepeillä. Ajatukset matkasivat ihmiskunnan alkuhämärään jopa kymmenien tuhansien vuosien taakse. Olin saanut kyllikseni niistä katsauksista joita kirjat olivat tulvillaan.

Ja kun tuota oivallusta olin hetken aikaan kypsyttellyt niin tulin kirjoittaneeksi lyhyt-esseen jolle annoin nimen ”Mistä kaikki alkoi– Keräilijä metsästäjän kurkkupastilleja? Kirjoitin sen nopeasti ja julkaisin heti De Re Allii Sativi-blogissa. Kirjoituksen ensimmäinen puolisko julkaistaan seuraavassa kirjoituksessa.

Julkaisun otsikkokuva tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

Tuota päivää jolloin sain oivalluksen on tietenkin päivä jota ei vaihtaisi pois, niin kuin ei niitä muitakaan. Siispä: https://www.youtube.com/watch?v=Ak8P3XNjEvQ&list=PLtpvmhkrfWEXYSjZtHckzKVjwIoRTtAUx

Kuinka se sanotaan muualla II

Kiehtovin nimitys kynsilaukalle on kuitenkin puolet Euroopan pinta-alasta kattavan slaavilaisten kielten edelleen varsin yhtenäistä kirjoitus-, ja äänneasua kantava ilmaisu Tsesnok - Tsasnyk - Czosnek - Tsesnek - Cesnak - Tsesan - Tsesnakas - Tseshnjak - Tsesen. Kynsilaukka tunnetaan pinta-alan mukaisesti puolessa Euroopassa ”raapina,” raapimalla avattavana sipulina.

Turkkilaisten kielten alueella joka kattaa laajan kaistaleen Turkista aina Kiinan rajalle tunnetaan kynsilaukka sarim-johtoisella nimellä, josta osoituksena turkinkielinen muoto ”sarimsaq.” Helposti heräisi ajatus siitä että josko tuo nimi kantaisi muotoa jolla tämä kasvi on tunnettu sen varhaisista ajoista lähtien. Ajatusketju ei tuota kuitenkaan lupaavaa tulosta. Oslossa asuva kielitieteijä Maria Magdolna Tatár on todennäköisesti sanonut lähinnä viimeisen sanan asiasta. Sarimsaq ja kaikki muut sen muodot muissa kuin turkin kielessä ovatkin indo-eurooppalaisen kieliryhmän lainasana turkkilaisiin kieliin. Väite herättää ainakin yhden ajatuksen. Vaikka Keski-Aasiaa ja Kirgisian aroja pidetäänkin kovin romanttisluontoisesti kynsilaukan syntysijoina totuus saattaa olla aivan toinen. 

Kasvin alkuperä voikin olla etelämpänä. Ron L. Engeland esitti vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassaan  ”Growing Great Garlic” ja sen lisäosassa ns. turbaanihypoteesin. Olen itse käsittääkseni todistanut sen oikeaksi. Jotkut artisten kasvurymän edustajat voivat muuntua kovaniskoiksi pohjoisissa kasvuolosuhteissa. Toinen klassikko Ted Jordan Meredith oli kirjassaan kiitollinen vuoden 1994 DNA-tutkimuksesta, ensimmäisestä laatuaan. Hän muistutti kuitenkin siitä että nyt on kysymys vasta ensimmäisestä tukimuksesta, tulevat ajat toisivat uutta lisävaloa asiaan. Ja ovat tuoneetkin. Esimerkiksi Suomessa suosiota saanut kasvuryhmiin kuulumaton Jan Kozakin ”jalostama” lajike Bjetin on tsekkiläisten tekemän dna-tutkimuksen mukaan vanhempi lajike kuin ns. Engelandin luokituksen kasvuryhmät.

Ihmisellä on yksi pahanlaatuinen taipumus; kaikki mahdollinen pitää muuttaa kirjaksi. Samoin kaikelle mahdolliselle pitäisi tietää alkusyy. Alkuperää ja nimitystä koskevat pohdiskelut ovat toki omalla tavallaan tärkeitä, mutta lopulta pelto ja puutarha ovat parhaita opettajia.

Tässäpä sitten iloista meininkiä kun oli puhe Turkista ja turkkilaisista kielistä. https://www.youtube.com/watch?v=qTs2ei7FrUQ

Kuinka se sanotaan muualla I

Oma mielenkiintoinen, ei rannaton, mutta melkoisen aava on pieni tutkimus-rupeama rakkaan kasvimme nimimaailmaan maailman eri kielissä ja kulttuureissa. Näyttää siltä, että mitä vanhempi kieli on kyseessä niin sitä harvemmin se viittaa itse sipuliin. 

Sanskriitin kielessä kasvi tarkoittaa ”suurta puhdasta.” Kreikkalaisille se oli ”skorodon,” joka tarkoittaa pistävätuoksuista ruusua. Englantilaiset ovat onnellisessa asemassa kun heidän pitemmälle kehittyneessä kielessään löytyy asialle hyvin osuva ilmaisu ”stinking rose.” Meillä on vain käytössä käytännössä sanat ”haju,” ”tuoksu,” ja ”lemu.” Mikään em. sanoista ei  suoranaisesti ole ainoastaan kielteinen. Nykyään kun englannin kielen käyttö on vallannut maailman, niin tietysti myös sana ”garlic” on tunnettu kaikkialla. Tuonkin sanan jälkimmäinen osa viittaa sipuliin. ”Lic” on indoeurooppalaisen kieliperheen kantasanan johdannainen siinä missä ruotsin kielen ”lök.”

Perspektiiviä asiaan saamme vaikka helposti internetistä löytyvästä kartasta. Se on paljon puhuva ja sen pohjalta voisi kirjoittaa vaikka miten laajan artikkelin. Pääsääntöisesti kartta seuraa suurien kieliperheiden levinnäisyyksiä. Mutta kummajaisiakin ja etymologisesti tunnistamattomia nimityksiäkin löytyy. Sellaisia ovat ilman muuta baskien ”Baratxuri” ja bretagnelaisten ”Kignen.” Ne ovat ovat todellakin merkillisiä kummajaisia. Samaan sarjaan mahtuu kurdien ”Sir” ja Kaukasuksen kansojen samakantaiset nimitykset Niori, Nury ja Lacci. Kovin mielenkiintoista on kuitenkin se, että kreikankielen ja armenian kielen kynsilaukkaa tarkoittava sana on samaa kantaa, siis ”skorodon” ja ”sxtor.” Joka tapauksessa molemmat muodot ovat ikivanhoja ja juontunevat ns. proto-armenialaiseen kieliryhmään. 

Romanian kielen ”Usturoi” tulee latinan kielestä kuten useimpien romaanisten kielten Allium-johdannaisetkin. Kaikista nimityksistä se on kuitenkin ainoa joka juontuu teonsanasta. Ustulare tarkoittaa ”polttavaa.” Mutta vallan viehättävä on myös unkarin ”Foghagyma.” Foghagyma  tarkoittaa hammassipulia. Maasta tulevaa kynsilaukkaa nimitetään monessakin paikassa ”lohikäärmeen hampaaksi.”

Asiat ovat yksinkertaisia kun ne oikein oivaltaa:  https://www.youtube.com/watch?v=2Xa-CUSXHD8&list=PLtpvmhkrfWEXYSjZtHckzKVjwIoRTtAUx&index=36

Valkosipuli vai kynsilaukka?

Miksi käytän ihmiskunnan saamasta erityislahjasta nimitystä kynsilaukka. Kun ryhdyin alkuperäistä De Re Allii Sativi-blogia pähkäilin aikani ja tein periaatepäätöksen: se on kynsilaukka! Että sana valkosipuli esiintyy tämän blogin nimessä on kompromissi löydettävyyden vuoksi.

Kirjakielessämme nimitys kynsilaukka on vanhempi kuin valkosipuli. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin voisi luulla. Varsinais-suomalainen  Agricola käytti kasvista nimeä kynsilaukka mutta mutta muiden heimojen keskuudessa siitä käytettiin toista nimeä. Jäljet johtavat Viroon ja siellä  kasvi on aina ollut ”küüslauk. Sanana se on mielenkiintoinen yhdistelmä. Etummainen osa sanasta juontaa alkunsa kanta-suomalaisesta kynttä tarkoittavasta sanakannasta ”künci” ja toinen puolisko laukka juontaa kanta-germaaniseen sanaan ”laukaz.” Varsinais-Suomi on ollut hyvin altis virolais-peräiselle vaikutukselle mitä tulee asustushistoriaan ja kielellisiin vaikutuksiin. Viron ja  germaanisperäisen puheenparren vaikutus näkyy vielä Äänisjärvenkin liepeillä; suomensukuisten kansojen rippeet käyttävät nimitystä Künz’lauk.

Nykyään vallitsevampi nimitys valkosipuli ei ole kuitenkaan suoranainen käännös ruotsin kielen sanasta ”vitlök.” Proto fenno-ugristisessa kieliparressa kasvi on tunnettu nimimuodossa wëlketa. Sanan alku ”wël” viittaa valkeaan ja lopun keta latinankieliseen sipulia tarkoittavaan sanaan ”cepa.” Puheenparsi muuttuu helposti, ja klusiili-konsonantit k-p-t pyörähtävät helposti uuteen taajuuteen uuden ihmisryhmän suussa. Niipä ”kepasta” voi tulla helposti ”keta.” Mutta asia ei kuitenkaan ole välttämättä kuitenkaan näin yksilaukkainen. Kuten tiedämme niin saamelaisekielet kuuluvat samaan kieliperheeseen kuin suomi, viro ja karjala. Heillä kynsilaukka tunnetaan ”valkolaukkana” ja tästä osoituksena ovat muodot ”vielggislohka” (Inarinsaame) ja ”vilgeslavki (Pohjoissaame).”

Mutta miksi kynsilaukka voisi olla parempi nimitys kuin valkosipuli? Kyse ei ole siitä että valittaisiin jotain ruton ja koleran väliltä vaan siitä siitä kumpi ompi parempi; ruusu vaiko neilikka. Kynsilaukka vain kuvaa kasvia paremmin. Kaikki laukat ovat laukkoja mutta kaikissa laukoissa ei ole kynsiä. Mutta väliäkö tuolla, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Pidetään asiat yksinkertaisina: https://www.youtube.com/watch?v=FR9ggGSYxlg&list=RDGMEMQ1dJ7wXfLlqCjwV0xfSNbA&index=24

Miksi kasvatan valkosipulia?

Valkosipulin eli kynsilaukan kasvatus pienessä mittakaavassa on helppoa. Jokaisen jolla on siihen pieninkin mahdollisuus pitäisi ryhtyä toimeen. Itse istutin ensimmäiset kynnet 12 vuotta sitten. Aloitin kymmenellä kynnellä, mutta hanke ehkä jopa riistäytyi hieman käsistä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten asian haluaa nähdä, viljelmän koko oli noin 6000 kynttä. Nyt syksyllä 2025 istutin lähes1700 kynttä ja eri lajikkeita oli 146.

Tavallaan olen uudelleen lähtöruudussa. Joulukuussa 2015 ryhdyin julkaisemaan valkosipuliaihesta DE RE ALLII SATIVI-blogia. Siinä ilmestyi kaiken kaikkiaan 258 kirjoitusta. Blogi ei ole enää julkisessa tilassa. Nyt on aika aloittaa uusi julkaisu. Yhden julkaisun merkkimäärää rajoitan noin kahteentuhanteen ilman välilyöntejä.

Kenenkään ei välttämättä tarvitse pyrkiä tuhansien kynsien istutusmäärään. Pienempikin mittakaava on riittävä. Mutta aina kannattaa kysyä MIKSI ryhtyä kasvattamaan itse kynsilaukkaa? Seuraavassa yritän antaa vastauksen mahdollisimman lyhyesti.

I Itse kasvatettu kynsilaukka on yksinkertaisesti sanottuna parasta. Tiedät mitä nautit ja sen miten se on kasvatettu.

II Kasvatat jotain jolla on aivan ylivertaiset ominaisuudet. Se on ruokakasvi jolla on ilmiselviä terveysvaikutuksia. Ne tunnettiin jo tuhansia vuosia sitten. Se on kasvi jonka käyttö ei aiheuta haitallista riippuvuutta, eikä ole vaaraksi terveydelle muutenkaan.

III Sitä on helppo tuottaa pienessä mittakaavassa. Neliömetrin alueelta saadaan helposti kilo riihikuivaa tavaraa.

IV Kasvi etsii vertaistaan monimuotoisuudessaan ja käyttömahdollisuuk-sissaan. Sitä voi verrata ihmiseen ja viiniköynnökseen.  Jokainen voi löytää uusia lajikkeita jos vain paneutuu asiaan.   

V Sillä voi ilahduttaa muita. Et voi juuri antaa kenellekään parempaa lahjaa kuin itse tuotettu kynsilaukka. Sitä voi verrata aitoon ja perinteiseen vanhanajan mustekynällä kirjoitettuun sisällöltään rikkaaseen ja viimeisteltyyn kirjeeseen hyvälle ystävälle tai rakastetulle.

VI Kasvava ja sadonkorjuuta lähestyvä kynsilaukka on kaunis ja majesteettinen näky. Kasvina se on ikuinen jos käytät osan sadosta lisäysmateriaalina. 

VII Jotain mitä on vaikea kuvailla. Se on jotain elämää suurempaa ja tämän voi jokainen käsittää aivan omalla tavallaan. Siinä on vain jotakin...

Otsikkokuva on Lauta Koivunen-Niemen piirros.

Tähänpä sopii vallan hyvin Beatlesin Something:

https://www.youtube.com/watch?v=UelDrZ1aFeY&list=RDUelDrZ1aFeY&start_radio=1