Aivan aluksi pitää kysyä mitä tarkoitetaan viljelijällä, kasvattajalla ja harrastajalla. Tässä yhteydessä kaikilla on luonnollisesti tarkoitus kasvattaa kynsilaukkaa. Kaikki vilpittömät viljelijät ovat myös harrastajia, ja jokainen harrastaja ja kasvattaja ovat viljelijöitä.
Viljelijän ja kasvattajan ero on siinä että ensimmäisen mittakaava on yleensä suurempi. Hän voi omistautua toimintaansa ja olla siinä elinkeinon harjoittaja. Jokaista sitoo kuitenkin yhteen kuitenkin asia ja se on kynsilaukan vuotuinen kasvurytmi. Tuossa rytmissä vuoden jokaisella kuukaudella on tehtävänsä ja toimensa. Isomman määrän kasvattajan tulee aina toimia muiden innoittajana ja esikuvana kasvattajille ja harrastajille.
Vuosia on monenlaisia. Ranskan valistusfilosofit lähtivät ennakkoluulottoasti yritykseen luoda aivan uusi kalenteri joka pohjautui pyhimyskalenterin sijasta ranskalaiseen maalaisemaisemaan, kasveihin elämiin ja työkaluihin. Vuosi alkoi syyspäivän tasauksesta ja viininkorjuusta. Syyskuun 22.s oli rypäleen päivä ja se aloitti Vendémiaire-kuukauden. Uusi kalenteri, tasavaltalaiskalen-teri, otettiin käyttöön syksyllä 1793. Elettiin ns. pienen jääkauden aikaa ja Euroopassa oli huomattavasti viileämpi ilmasto. Viinisato kypsyi noin silloin noin kuukautta myöhemmin kuin nykyään.
Kevätpäiväntasauksen aika kynsilaukan viljelijän vuoden alkuna olisi kuitenkin jossain määrin nurinkurinen. Viljelykierto alkaa syksyllä ja kevätistutukset ovat siinä vain yksi vaihe. Uusi istutus ei ole mahdollinen ellei sadonkorjuuta ole tehty. Viljelijän ja kasvattajan ponnistukset eivät tietenkään lopu milloinkaan ellei sitten tehtävästä luovu. Syksyllä alkava kynsilaukan vuosi on tietenkin vain leikillinen, mutta hyvin käytännöllinen tapa hahmottaa se mitä pitää tehdä.
Lähtökohta: ”Vaikka kynsilaukka näyttää yksinkertaiselta kasvilta, on se kuitenkin hyvin monimuotoinen. Kaikesta huolimatta se on säilyttänyt aron kasville ominaisen luonteensa ja sen kasvatuksessa ja laajamuotoisem-massakin viljelyssä tämä seikka pitäisi ottaa huomioon. Puhumme tästä lähtien ”aromoodista.”
Alkuperäisessä kasvuympäristössä valmiin kasvin viherosa kuivui jo heinäkuussa ja kasvi levisi latvakloonien avulla muutaman metrin tai enemmänkin miten kerkesi. Heinä-elokuussa kasvi oli lepovaiheessa hyvin kuivassa maassa loivilla aronrinteillä. Syyskuussa kasvi lähti virittäytymään tulevaan kasvusykliinsä käyttämällä kynsissä olevan ravinnon tekemällä juuret. Sitten tuli talvi ja lumi satoi varsin nopeasti ja talven sääolot olivat suhteellisen vakiot.
Kynsilaukan niin sanottu synty/kehtiysseutu seutu on varsin ”eteläinen”. Jos ajattelemme vaikka Kirgisiaa, niin sen pääkaupunki Biskek on käytännössä samalla leveysasteella kuin Rooma. Kevät tulee aikaisin ja lumet sulavat nopeasti. Keväällä maaperässä on runsaasti vettä, ja kun kasvilla on jo valmiit juuret niin se pystyy aloittamaan kasvunsa todella nopeasti ja kaikki on tasapainossa. Oikea järjestys on siis: ensi juuret ja sitten kaikki muu. Kasvin ei ole tarvinnut miettiä sitä onko joku istuttanut sen oikeaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti