Kynsilaukan eri kasvuryhmät

 

Perinteisesti kynsilaukka on jaettu kahteen ryhmään. On puhuttu pehmeä pehmytvartisista  ja kovavartisista tai kukkavarrellisista ja kukkavarrettomista. lajikkeista. Tämän jaottelun voimme käytännössä löytää jokaisesta kielestä. Esimerkiksi tšekin kielessä kovaniskainen lajike on paličák jaja pehmytniskainen on nepaličák. Uudemman tietämyksen ja kokemuksen valossa jaottelua osoittautuu lopulta aikansa eläneeksi. Kukkavarsi tai sen puuttuminen on tietysti edelleenkin ominaisuus ja määrittäjä, mutta tämä ominaisuus ei välttämättä ole geneettinen lukko.

Kynsilaukan genomi on valtava, viisinkertainen ihmisen verrattuna. Tällä tarkoitetaan genomin emäsparien lukumäärää ihmisillä on 3,2 miljardia kun se taas kynsilaukalla on 16.2 miljardia tai hieman enemmän. Miten tämä ihmisen genomi purkaakaan moninaisuuttaan ja erilaisia mahdollisia yhdistelmiä ilmenee ihmisten erilaisissa ulkomuodoissa. Nykyään puhutaan erilaisista haploryhmistä. Oli ihminen sitten minkä värinen tahansa tai hänellä oli hänellä muita ulkonäöllisiä määritteitä hän on kuitenkin aina ihminen, ja voi lisääntyä toisen ihmisen kanssa oli hän sitten eri värinen tai muuten hieman erinäköinen. Näitä ihmisen haploryhmiä on noin 20-30 tai enemmän. 

Kynsilaukka muistuttaa ihmistä yhdellä tavalla. Aivan kun on aivan kuten on erilaisia ihmisiä niin on myös erilaisia kynsilaukkoja. Tämä on havaittu ja todennettu pelkästään silmämääräisellä arviolla. Ja Ron Engeland josta olemme jo aikaisemminkin puhuneet jakoi kynsilaukat noin kymmeneen erilaiseen kasvuryhmään joissa voi olla myös alaryhmiä. Myöhemmät DNA-tutkimukset vahvistivat tämän jaottelun sitä tarkentaen.  Tältä pohjalta voidaan puhua ehkä viidestätoista erilaisesta geneettisestä suurryhmästä. Tämän lisäksi on myös aivan yksittäisiä lajikkeita jotka tavallaan muodostavat aivan oman ryhmänsä. Ja aivan oma lukunsa ovat sitten tietysti ne kynsilaukat, jotka on pystytty luomaan suvullisen lisääntymisen kautta. Jotkin tunnetut lajikkeet voivat tuottaa ns. aitoja siemeniä.
latvakiehkuran kukinnon muodosta. Turbaanien alkuperä ja asema kynsilaukkojen sukupuussa on mielenkiintoinen. Jotkut turbaanien kasvuryhmän edustajista ovat nimittäin kovavartistuneita artisia. Tällaisia muuntumia on todistettavasti tapahtunut Suomessa useita. Pohjoisessa oloissa on nähdä se mitä itse on Englandkin jo epäili. Voidaan sanoa että turbaaneilla on selkeästi kaksi erilaista kasvutapaa. On turbaaneja jotka ovat syntyneet artistista, ja poikkeavat aidoista itämaisista turbaaneista, jos näin voidaan sanoa. Turbaaneilla on aina kiire kohti kesää eli ne versovat lähes poikkeuksetta ensimmäisenä. Ne myös tuleentuvat ensimmäisenä. Jotkut lajikkeet kuten Lotus voidaan korjata joskus jo juhannus-päivänä. Turbaanien maku on terävä mutta leppeämpi kuin muiden kovaniskojen. Turbaanit eivät säily pitkään ja syksyllä niillä on jo kiire takaisin multiin. Suositeltavia lajikkeita suomen oloihin ovat hyvin kotoutettu Lotus, Dushanbe ja Cielavas.

Luokittelu jonka Engeland loi käy hyvin kenelle tahansa harrastajalle tai suuremmankin mittakaavan kasvattajalle on hyvä lähtökohta. Sitä se on ollut jo kolme vuosikymmentä ja tulevaisuus tuo siihen ehkä vain pieniä tarkistuksia ja lisäyksiä. Harrastusta aloittavan ja isompaakin kasvatussuunitelmaa suunnittelevan on hyvä lähteä liikkeelle pienestä. Loppujen lopuksi kyse on pitkälti samanlaisesta asiasta kuin on löytöretki rypäleiden ja viinien maailmaan. Seuraavassa käymme lävitse Engelandin luokituksen mukaisesti erilaiset kynsilaukkojen tyypit pienin tarkistuksin. Nimikkeistö on syntynyt vuosina 2015-2022. Luomme nyt katsauksen jokaiseen ryhmään ja syvennymme jatkossa aina yhteen omassa laajemmassa kirjoituksessa. Suluissa oleva nimi on Engelandin käyttämä.

Raitiset (Purple Stripes). Raitisia pidetään useimpien kynsilaukkojen kantamuotona. Ns. villikynsilaukka (Allium longicuspis) kuuluu myös tähän ryhmään. Raitiset ovat erittäin talvenkestäviä ja viihtyvät kylmissä ilmastoissa. Ne tarvitsevatkin kunnon talven tuottaakseen hyvän sadon. Raitiset ovat kukkavarrellisia ja myöhään tuleentuvia lajikkeita. Kuivatun raapin (Käytämme nimeä raapi kynsilaukan varastoyksilöitä eli kynsiä sisältävästä maan alla kasvavasta osasta) kuorissa on purppuraiset/lilat kuoret. Kukkavarren latvakiehkura ei tee täyttä kierosta. Raitiset vaativat muutaman kuukausien kypsymisajan sadonkorjuun jälkeen. Hyvä ajankohta on ottaa raitiset ravintokäyttöön marraskuun puoliväli. Raakana Purple Stripe on kohtalaisen tulinen ja monivivahteinen. Kypsennettynä sen maku muuttuu poikkeuksellisen makeaksi ja pähkinäiseksi korkean sokeripitoisuuden vuoksi, mikä tekee siitä hyvän valkosipulin paahtamiseen. Tunnettuja raitisia ovat Samarkand, Shvelisi ja suomalaisten harrastajien keskuudessa varsin laajalle levinnyt Kolkjan purppura.

Marmoriinit (Marbled purple stripes) ovat geneettisesti raitisten lähisukulaisia. Viittaus marmoriin on syntynyt siitä että raapien päällimmäisisssä kuorissa on epäsäännöllisiä purppuraisia läiskiä ja pilkkuja. Kuoret ovat paksuja ja kynnet on helppo irrottaa. Marmoriinit kasvavat pohjoisissa olosuhteissa hyvin. Jos etsii viljelyvarmaa lajiketta Suomen oloissa löytää sen varmimmin marmoriinien joukosta. Marmoriinit ovat parhaimmillaan heti kuivatuksen jälkeen ja säilyvät oikeissa olosuhteissa helmikuulle. Suomessa kasvatetaan harrastajien keskuudessa useita ns. Tavallisen siperialaisen kantoja. Marmoriinien kukkavarsi ei tee täyttä kierrosta. Siperialainen marmoriini tuottaa tasakokoisia kynsiä joiden allisiinipitoisuus on posliinien luokkaa. Muita tunnettuja marmoriineja ovat mm. Bogatyr, Petrovski ja Choparski. Suomalaisten harrastajien keskuuteen levinnyt Havran on tsekinmaalla syntynyt kasvuvoimainen Petrovskin kanta.

Lasikkaat (Glazed Purple Stripes). Lasikkaat ovat oma erityinen kasvuryhmänsä. Engeland luokitteli ne lähisukulaisiksi raitisten ja marmoriinien kanssa. Ensimmäinen DNA tutkimus osoitti kuitenkin sen että ne olivat ns. aasialaisista syntynyt oma itsenäinen kasvu ryhmänsä. Englannin käyttämä nimike Glazed Purple Stripes jäi kuitenkin käyttöön, eikä sitä korjattu. Suomen kielelle oli mahdollista luoda uusi tätä kasvuryhmää hyvin kuvaava termi lasi kas. Lasikkaiden kynsien kuori on kiiltävä ja lasimainen. Lasikas on helppo tunnistaa. Sen lehtivarsi on kuin huojuva tai vaappuva rottinki. Raapia ei tarvitse avata, lasikkaan tunnistaa se muodosta jossa näkyy ikäänkuin  ontto toispuolinen kupoli. Lehdet ovat ohuita ja hauraita ja syksymmällä niiden väri voi viitata seepiaan. Lasikkaat kuivuvat nopeasti ja ovat heti valmiita käyttöön. Yksi lajike, Early Purple, tuleentuu jo heinäkuun alussa ja on valmis syötäväksi oikein kuivattuna jo elokuun alussa. Niiden maku ei ole niin voimakas kuin raitisten tai marmoriinien. Lasikkaat ovat parhaimmillaan ennen pyhäinpäivää.

Rokaleet (Rocamboles). Rokaleita kasvatetaan Suomessa paljon. Monella suomalaisilla kasvattajalla joku Rokale on ainoa kynsilaukka jota hän kasvattaa. Rokaleet näyttävät monesti varsin samanlaisilta kuin marmoriinit. Ne on kuitenkin helppo erottaa toisistaan jos vain haluaa oppia muutaman asian. Rokaleiden kynnet eivät ole niin tasakokoisia kuin marmoriineilla, ja raapin toinen puolisko näyttää ikään kuin putoavan. Jos tätä havainnollistaisi ihmisen anatomian keinoin niin kuvitellaan henkilö jonka toinen pakara on tuplasti suurempi. Rokaleiden latva- kiehkura tekee joskus jopa kaksi tai lähes kolme kierrosta. Rokaleet on se kasvuryhmä jonka lajikkeet tuottavat Suomen olosuhteissa suurimmat raapit. Moni ei ehkä ole huomannut kuitenkaan sitä että Rokaleet vaativat paljon humusta. Siinä missä kasvaa kaksi isoa rokaletta voi kasvaa kolme siperialaista marmoriinia lähes yhtä suuriksi. Rokaleet tuottavat suuren vihermassa maanpäälliseen osaansa eli sen viherkone ei ole kovin tehokas. Rokaleiden maku on polttava mutta profiililtaan varsin kapea. Jotkut Rokaleet kannatti syödä hyvissä ajoin ennen uuden vuodenvaihdetta vuodenvaihdetta. Suomessa tunnetuin rokale on Iso venäläinen. Punaisen venäläisen kantoja kasvaa myös useita kuten Red Estik. Spanish Roja on myös kotiutunut Suomeen hyvin.

Posliinit (Porcelains). Tämän kasvuryhmän edustajat eivät pääse täysiin oikeuksiinsa Suomessa mitä tulee raapien ja kynsien kokoon. Monet lajikkeet muuttavat kasvutapaansa. Ne alkavat jossain määrin muistuttaa lähinnä marmoriineja. Tämä näkyy siinä että etelässä kasvavilla posliineilla on yleensä neljä kynttä tai  joskus viisi, mutta jotkut posliinit tuottavatkin pohjoisessa jopa kuusi tai seitsemän kynttä. Jotkut lajit pitävät kasvutapansa kuitenkin alkuperäisenä. Posliinien nimi tulee niiden kauniin valkoisista kuorista. Kukka varret kasvavat korkealle ja niiden kiehkura on tavattoman viehättävä, ne tekevät ns. sydänkiehkuran. Posliineissa on kaikista korkein alliinipitoisuus. Posliinien kasvatus vaatii kärsivällisyyttä. Istukkaiksi on valittava isoimmat kynnet ja monivuotisen odottamisen jälkeen voi saada jo 80-grammaisen raapin jossa on neljä valtavan kokoista kynttä. Jos posliineja lisää latvaklooneista pitää varautua jopa viiden vuoden projektiin. Hyvin Suomessa kasvavia alkuperäisen kasvutapansa pitäviä posliineja ovat esimerkiksi Music, Dukat ja muut tsekkiläiset.

Artiset (Artichokes). Tälle kasvruyhmälle on ollut tarpeen luoda oma nimitys jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Artiset ovat eteläisten maiden kynsilaukkoja ja ne kasvavat siellä vakaasti tasakokoisiksi ja suuriksi. Artiset ovat Silveriinien ohella eniten viljeltyjä kasveja. Suomeen tuodaan paljon artisten istukkaita mikä välttämättä ei ole mitenkään hyvä asia. Istukkaiden joukossa voi olla isoja kynsiä jotka kasvavat ensimmäisenä vuonna varsin suuriksi ja pitävät kasvutapapansa. Toisena vuonna kasvu taantuu. Artiset tuottavat eteisessäkin olosuhteissa varsiklooneja joista kantaa voidaan ihan hyvin lisätä. Merkillinen väite siitä että varsi kloonit olisivat kasvuhäiriö. Ne ovat vaan osoitus siitä että kasvi etsii koko ajan parasta lisääntymisstrategiaa. Artiset ovat hyvä kynsilaukka niille jotka eivät välttämättä ole viehättyneitä kynsilaukan voimakkaasta mausta. Lajikkeita joita voi suositella harrastajille vähän suuremmankin mittaluokan kasvattajille ovat esimerkiksi tšekkiläinen Stephan ja italialainen Vessalico.

Turbaanit (Turbans). Turbaanien nimi juontuu tämän kasvuryhmän lajikkeiden latvakiehkuran kukinnon muodosta. Turbaanien alkuperä ja asema kynsilaukkojen sukupuussa on mielenkiintoinen. Jotkut turbaanien kasvuryhmän edustajista ovat nimittäin kovavartistuneita artisia. Tällaisia muuntumia on todistettavasti tapahtunut Suomessa useita. Pohjoisessa oloissa on nähdä se mitä itse on Englandkin jo epäili. Voidaan sanoa että turbaaneilla on selkeästi kaksi erilaista kasvutapaa. On turbaaneja jotka ovat syntyneet artistista, ja poikkeavat aidoista itämaisista turbaaneista, jos näin voidaan sanoa. Turbaaneilla on aina kiire kohti kesää eli ne versovat lähes poikkeuksetta ensimmäisenä. Ne myös tuleentuvat ensimmäisenä. Jotkut lajikkeet kuten Lotus voidaan korjata joskus jo juhannus-päivänä. Turbaanien maku on terävä mutta leppeämpi kuin muiden kovaniskojen. Turbaanit eivät säily pitkään ja syksyllä niillä on jo kiire takaisin multiin. Suositeltavia lajikkeita suomen oloihin ovat hyvin kotoutettu Lotus, Dushanbe ja Cielavas. 

Aasialaiset (Asiatics). Aasialainen kynsilaukka on yleinen maailmanlaajuisesti käytetty, mutta Suomessa vielä varsin tuntematon kasvuryhmä. Raapit ovat pyöreähköjä, usein noin golfpallon kokoisia, ja niissä on 8–10 kynttä. Kukkavarsi on lyhyt ja kukinto on muistuttaa jalapenon hedelmää. Kuori on ohut paperimainen, väriltään valkoinen ja siinä voi olla violetteja raitoja. Sanotaan että maussa voi olla makeutta, mutta myös voimakkaasta ja pistävää mausteisuutta. Aasialaiset ovat kasvuryhmä joka mittaa kasvattajan taidot parhaiten. Aasialaiset on syytä nostaa maasta ajoissa jotta raapiin saadaan kuivauksen jälkeen edes 4 ehjää kuorta. Aasialaista kasvatetttaessa tärkeintä ei ole koko vaan hyvä lopputulos. Pienikin raapi on saavutus sillä sen kulinaristinen arvo on suuri. Aasialainen kynsilaukka on parhaimmillaan kypsennettynä, kuten paistettuna (stir-fry), paahdettuna tai haudutettuna, jolloin sen syvä aromi pääsee oikeuksiinsa. Se sopii erinomaisesti yhteen chilin, inkiväärin, soijakastikkeen ja seesamiöljyn kanssa. Suomeen sopiva lajike on tänne hyvin kotoutettu Wonha.

Kreolit (Creoles).  Kreolit on yksi arvostetuimmista kasvuruyhmistä. Ne tunnetaan erityisesti kuorien ja kynsien kauniista väristään, pitkästä säilyvyydestään ja vivahteikkaasta maustaan. Kreolit luokitellaan heikosti kukkavartta tekeväksi kynsilaukka-tyypiksi. Suomessa on voitu kuitenkin tuottaa aivan uusi kanta esimerkiksi italialaisperäisestä Rosso di Sulmonasta latvaklooneista. Raapin paperimainen ulkokuori on yleensä valkoinen, mutta sen alla olevien kynsien kuoret ovat loistavan purppuranpunaisia, viininpunaisia tai magentanvärisiä. Raapit ovat tyypillisesti keskikokoisia tai pieniä ja niissä voi olla 7-10 kynttä, jotka ovat kehämäisesti järjestyneitä. Kreoli-kynsilaukkaa pidetään yleisesti parhaana "gourmet-valkosipulina" sen moniulotteisen maun vuoksi. Se on maultaan makea, rikas ja mausteinen. Raakana se voi olla hyvinkin tulinen ja pistävä, mutta kypsennettynä maku pehmenee ja muuttuu hienostuneemmaksi. Erinomainen vaihtoehto ruokiin, joissa valkosipulin halutaan maistuvan selkeästi, kuten salsat, marinadit ja hitaasti haudutetut ruoat. Suomessa kasvatettavaksi sopii ainakin tänne hyvin kotoutettu Rosso di Sulmona.

Silveriinit (Silverskins). Artisten ohella maailman eniten viljelty kynsilaukka-tyyppi. Varsi on pehmeä ja taipuisa varsi mahdollistaa niiden sitomisen perinteisiksi leteiksi. Raapien kuoret ovat nimensä mukaisesti hopeanvalkoisia, sileitä ja paperimaisia. Kuori on tiukka, mikä suojaa kynsiä hyvin. Yhdessä raapissa on tyypillisesti paljon kynsiä (usein 12–20 kpl) useassa lehtipussissa. Ulommat kynnet ovat suuria ja sisemmät huomattavasti pienempiä. Silveriini on maultaan voimakas, pistävä ja jopa kitkerä raakana. Se on yksi tulisimmista valkosipulityypeistä. Koska kynnet ovat tiukasti kiinni ja kuori on ohut, niiden kuoriminen voi olla hieman työläämpää kuin kovakaulaisilla lajikkeilla.  Säilyvyys silveriinien suurin valtti. Se säilyy kaikista valkosipulityypeistä pisimpään  kreolien ohella; oikeissa olosuhteissa jopa 10–12 kuukautta. Se viihtyy parhaiten lämpimässä ilmastossa ja pitkässä kasvukaudessa. Suomessa se on haastavampi viljeltävä kuin kukkavarren tekevät lajikkeet, mutta se voidaan istuttaa varhain keväällä. Silveriinit eivät ole mikään vähäinen veli muiden kasvuryhmien joukossa. Suomessa löytyy monta hyvää täällä syntynyttä kantaa joita kannattaa kokeilla.

Jan Kozák Tsekinmaalta.

                                

Maailmassa on monta kynsilaukan kasvatukselle täysin omistautunutta henkilöä. Yksi heistä on tsekinmaa-lainen Jan Kozák, joka aloitti ammatillisen uransa liljojen ja tulppaanien parissa, mutta lopulta innostui kynsilaukan jalostuksesta. Hän alkoi keskittyä siihen jo 1980-luvulla ja nykyään hän on alan tunnetuin asian-tuntija maassaan. Hän on kehittänyt yli kahtakymm-entä lajiketta ja luonut virusvapaita kantoja. Hän on nimennyt käytännössä kaikki kasvattamansa lajikkeet uudelleen.

Tsekinmaalla tavataan sanoa, että jos joku sitoisi silmäsi, tunnistaisit varmasti Jan Kozákin rakennuksen Poběžovicessa lähellä Holicea (noin 100 km itään Prahasta) hajuaistin perusteella. Talon ympärillä oleva ilma on täynnä kynsilaukan herkkää tuoksua. Jan Kozák on maan suurin kynsilaukan lisäysmateriaalin tuottaja. Kun puhutaan tšekkiläisestä kynsilaukasta, on hän arvostetuin asiantuntija. Vaati neljännesvuosisadan jalostaa kaksikymmentäyksi paremmin kasvavaa lajiketta. Kun ihmiset Internetissä kiistelevät parhaasta tavasta istuttaa, viljellä tai lisätä kasvatusvolyymia, keskustelut päättyvät aina toteamukseen: "Herra Kozák sanoo myös niin”. Jatkokeskustelu ei ole sallittua, koska mitä herra Kozák sanoo valkosipulista pidetään yksinkertaisesti totena. Todellakin, hänestä puhutaan nimellä Mr Kozák.

Herra Kozák on kertonut useaan otteeseen, ettei hän ole valmis lähettämään / myymään kynsilaukkalajikkeitaan ulkomaille (Tšekin ulkopuolelle). Edes Slovakiaan hän ei halunnut myydä omia lajikkeitaan. Mutta koska se oli aiemmin yksi maa (Tsekkoslovakia), monet ihmiset ovat edelleen yhteydessä rajojen yli, ja koska Slovakiassa ei ole merkittävää kynsilaukan lisäysmateriaalin kasvattajaa, ihmiset ostavat kynsilaukkaa Tšekistä (suoraan tai ystävien kautta) ja tuovat sen Slovakiaan. 

Joitain vuosia sitten Kozák aloitti kynsilaukkalajikkeidensa virallisen tuonnin Slovakiaan kumppaniyrityksen kautta. Mutta hän ei silti suostu viemään sitä muihin maihin. Monet ulkomailla asuvat tšekkiläiset ovat kuitenkin jo kirjoittaneet hänelle lähettävänsä kynsilaukkaa ulkomaille, mutta hän ei vieläkään muuttanut kantaansa. Joten he ostavat sen tšekkiläisestä osoitteestaan ja vievät sen sitten itse. Käytännössä  hänen kynsilaukkalajikkeitaan on mahdollista ostaa siis kaikkialla Euroopassa, mutta ei virallisesti.

Kozák on periaatteen mies ja hänen kantansa on ymmärrettävä. Tsekeissä oltiin pitkään samassa tilanteessa kuin ollaan periaatteessa Suomessa Alexandra-kysymyksen kanssa. 1900-luvulla ennen kuin Kozák aloitti toimintansa, nimikkeen ”Benactan" alla myytiin lukuisia eri lajikkeita ja kantoja. Lajikkeet olivat pitkään sekaisin ja ovat ehkä jossain määrin vieläkin. Kun itse tilasin vuonna 2017 5 kilon erän Marmoriini Havrania tsekinmaalta oli joukossa erästä toista lajiketta, jotain määrittelemättömäksi jäänyttä ja posliinien kasvuryhmään kuuluvaa. Kukapa haluaisi, että välinpitämättömät henkilöt sotkevat asiat ja tärvelevät sinun elämäntyösi.

Mutta mikä on lopulta tsekinmaalainen lajike? Kozákin itsensä antamien viitteiden mukaan monet hänen lajikkeistaan ovat venäläisperäisiä. Havran, joka on nimetty valkosipulitutkija Paula Havránkovan mukaan on kasvutavaltaan ja kaikilta tunnistettavissa olevilta morfeemeiltaan sama lajike kuin venäläinen Petrovski. Suomen oloissa Havran on kuitenkin todettu elinvoimaisemmaksi kannaksi kiitos varmaan Kozákin jalostustyön. Kozákin paljon kehuma Anton on DNA-ajonkin perusteella sama kuin ranskalainen Therador. 

Viime vuonna Kozák toi julkisuuteen uuden lajikkeen jota hän kutsuu lyhyellä BI-nimellä. Sain sitä tsekeistä heti pienen erän ja pystyin istuttamaan marraskuun puolivälissä 33 isokokoista kynttä. Ensituntuma tähän lajikkeesseen jota kutsun mieluummin nimellä B1 oli kiinnostava. Olin heti täysin vakuuttunut että että kyseessä on sama lajike kuin Karpaatialainen tai Tsekinmaalla tunnettu Tristan. Olisi todella kiinnostavaa keskustella Kozákin kanssa tästä lajikkeesta. En välttämättä usko että Kozák tietää sen että lajike voi tuottaa nopeastikin erilaisia muunnelmia. Näin voi tapahtua jos se on tekemisissä kasvupaikallaan usean muun lajikkeen kanssa. Mutta virusvapaa kanta on todella tervetullut. Kerran hallussani oli saksalaisperäinen karpaatialaisen kanta ja se jos mikä oli virusten runtelema.

Saanko vielä esitellä:

Kynsilaukka-aiheiset kotisivut jotka sisältävät mm. selkeästi toimitetun viljelyoppaan:

Moderoidun ja tiukasti asiassa pysyvän kynsilaukan kasvattajille ja harrastajille tarkoiteun ryhmän löydät Facebookista haulla ”Valkosipuli, harrastajat ja kasvattajat”.

Haluatko kenties myös lukea jotain muuta mitä Torsten M. Sandberg on tuottanut blogien universumiin. Kirjoitukset ovat monialainen maailma. Blogista Snowball tales voit lukea Sandbergin uudelleen toimitettuja kirjoituksia vuosilta 2005-2026 alkuperäisin aikaleimoin. Uusi Blogi Tasavallan aika käsittelee valistuksen ajan teemoja nykyaikaan tuotuna, Ranskan vallankumouksen perintöä, kolumbiaanisen vaihdon neljättä potenssia ja hyötykasveja. Lisäksi blogger-alustalta alustalta Sandbergin postilla löytyy Sandbergin 144 saarnaa vuosilta 2004-2022.

Vergiliuksen Georgica

Milläpä antiikin ajan teoksella olisi eniten sanottavaa nykypäivän ihmisille? Puhtaasti kirkonmies puhuisi varmaan evankeliumeista ja Paavalin Roomalaiskir-jeestä. Evankeliumit ja Paavalin kirjeet voidaan nähdä antiikin henkisen kulttuuriperinnön osana, mutta niiden suhde antiikin muuhun kulttuuriin on moni-muotoinen ja kerroksellinen. Ne eivät ole suoravii-vaisia antiikin kreikkalais-roomalaisen ajattelun tuotteita, vaan ne yhdistävät juutalaista uskonnollista perinnettä, hellenististä kulttuuriympäristöä ja varhaiskristillistä teologiaa. Antiikin klassiseen perintöön ne eivät siis  suoranaisesti liity. 

Entäpä sitten vaikka jokin Platonin tai Aristoteleen teos, vaikkapa Valtio-dialogi tai Nikomakhoksen etiikka? Klassisten poikalukioiden ikilaikaisella lukemistolla, Julius Caesari. Gallian sodalla, on aina ollut vankka ihalijakuntansa. Ehkä unohduksissa oleva Plinius vanhemman Naturalis Historia nousee vielä suureen arvostukseen. Italo Calvino ja Umberto Eco halusivat kovasti kohottaa tuon teoksen arvoa puhtaasti inhmillisen mielen suurena ja inspiroivana luomuksena.

Yksi hyvä vastaus kysymykseen löytyy suurelle yleisölle tuntemattomalta taholta. Yksi helposti perusteltava teos on Rooman kansallisrunoilijan Vergiliuksen maanviljelyä, karjanhoitoa ja mehiläistenkasvatusta koskeva ylistys-runoelma Georgica — Maanviljelijän työt. Kenties paremmin kuin mikään toinen teos, ajattelun ilmentymä yleensä, se osoittaa ihmisen ja maan ainaisen riippuvuussuhteen. Ihmiskunnan olemassaolo on aina kiinni kestävällä pohjalla olevasta maataloudesta. 

Toisaalta 1960-luvulta saakka on korostettu esim kristillisen ajattelun piirissä tietyillä tahoilla ihmisen tehtävää Jumalan tilanhoitajana, viljelijänä ja varjelijana. Em. ajattelun motivointi kyllä nousee raamatullisista ja lähinnä Vanhan testamentin teksteistä. Perustelut, missä ei sinänsä ole mitään väärää, ovat kuitenkin useimmiten tehty taka-oven kautta. Alkuperäisessä yhteydessään ne ovat vahvasti uskonnollisesti motivoituja ja selkeän myyttistä puhetta. Tietyllä tavalla Vanahn testamentin teologiassa maanviljely on enemmänkin rangaistus. Maanviljelyä sen itsensä vuoksi ne eivät ylistä. Pikemminkin VT:n vihreys johtuu lukijan, ja pääasiassa ekoteologien silmälaseista. Mutta onko siinäkään toisaalta mitään väärää. 

Publius Vergilius Maro (70-19 e.a.a) kirjoitti kolme varsinaista pääteosta. Bucolica oli perinteinen paimenrunoelma, Georgica maanviljelyksen ylistys, ja viimeistelemättömäksi jäänyt Aenis Rooman suvun kantaisän tarina. Vergilius syntyi Andesissa Mantuan (Mantova) luona maalaisperheeseen ja hänestä piti tulla asianajaja ja poliitikko. Hän oli kuitenkin arka ja unelmointiin taipuva luonne, joka viihtyi parhaiten maalla. Taloudellisesti riippumaton tilanne mahdollisti joutenolon ja runoilemisen. Hänen koko toimintansa nivoutuu Caesarin murhan ja Rooman kansalaissodan pyörteisiin ja jälkimaininkeihin. Kaikessa Vergilius oli Octavianuksen, tuon jouluevankeliumin keisari Augustuksen mies. 

Kristitty maailma ja kirkko on noteerannut hänen tuotantonsa poikkeuksellisen korkealle sen korkean moraalisen sisällön ja joidenkin profeetallisena pidettyjen säkeiden vuoksi. Laatiessaan suurta runoelmaansa La Divina Comedia eli Jumalainen näytelmä kelpasi Vergilius Dante Alighierille turvalliseksi matkaoppaaksi. Kukapa ei suosisi kotimaakuntansa poikaa. Dantelle Varsinais-Italian poika Vergilius oli kaikki kaikessa. Hänen sanansa Jumalaisen näytelmän toisessa laulussa ovatkin kuvaavat: ”Mun mestarini oot, mun tekijäni: sinulta yksin oppinut ma olen sen tyylin kauniin, jok’ on kunniani.”

Kansalaissodan jälkeisessä tilanteessa oli tärkeää ylistää maaseudun rauhaa ja maanviljelyn itsenäisyyttä, sekä tietysti omavaraisuutta. Teoksen tarkoitus olikin lähinnä ideologinen kuin käytännöllinen. Se ei missään tapauksessa anna oikeaa kuvaa Octavianus Augustuksen, Julius Caesarin sisarentyttären pojan, ajan maanviljelijän elämästä ja yleensä maanviljelyn luonteesta tuon ajan Italiassa.

Georgican vanhemman suomenkielisen käännös-laitoksen esipuheen laatija Teivas Oksala puhuu teoksen ansioista seuraavin sanoin: 

"Nerokkainta ja ajattominta Georgicassa on Vergiliuksen luoma synteesi, joka luo tasapainon vakaumuksen ja runon, maanviljelystiedon ja filosofisten aatteiden välille. Kyseessä on eläytyvä synteesi; se tarttuu teosta lukiessa. Vaikka Georgiaa sisältää meidän näkökulmastamme luonnontieteellisiä erheitä, ne eivät häiritse, koska teoksen tarjoama elämyskokonaisuus on yhä tuore. Teos ei ole opetusrunoelma, vaan kuin opetusrunoelma: sitä ei ole kirjoitettu maanviljelijän käsikirjaksi, vaan runoutta rakastavan lukijan käsiin."

Georgicaa on käytettiin kuitenkin laajalti maanviljelyn oppikirjana aina valistuksen aikaan asti. Paikka paikoin Vergiliuksen ideat tuntuvat hyvin tuoreilta. Esimerkiksi ajatus maanparannuksesta vuoroviljelyn avulla on ikivanha ja edelleenkin kestävin menetelmä. Georgica on myös pienviljelyn korkea veisu. Pienistä tiloista suuriin tiloihin siirtyminen ei ole uusi ilmiö, eikä myöskään sen tuottama rakennemuutos ja siitä seuraava juurettomuus. City-kulttuuri ei juuri tarjoa mahdollisuuksia virkistävään maalaiselämään, ja suomalainen kesämökkikulttuurikin on varsin irvokas ilmiö.

Koko eepos huokuu vanhaa roomalaista hyve-mentaliteettia. Työtä on tehtävä hellittämättömästi, ja lopulta suunnaton työ kantaa hedelmää. Vergiliuksen viljelijä on tilansa sotapäällikkö. Vai mitä sanotaan seuraavasta: ”Jos viljelet kumpuilevaa maastoa ja loivia rinteitä, levitä rivien välejä. Pää- ja sivukäytä-vät olkoot istutuksen jälkeen ojennuksessa kuin legioona, joka on sodassa levittänyt kohorttinsa ja seisoo avoimella kentällä taistelujärjestyksessä: rivit on ojennettu, maa aaltoilee kauttaaltaan vasken välkkeestä, hirvittävä taistelu ei vielä ole alkanut.”

Georgican äärellä, ja eeposhan tulisi lukea aina keväällä, toivoisi kunnon pula-ajan vielä koittavan! Tiukka aika pakottaisi useamman työhön josta hän on vieraantunut, viljelemään elintarvikkeita itselleen. Ajatellaanpa vaikka Tuiliersin puistoa Pariisissa toisen maailmansodan aikana. Rauhanajan ylellinen nurmikko oli vaihtunut kaali- ja porkkanaviljelmiin.

Tehomaatalous ei enää ole sellainen suuri kokonaisuus, joka toimii tarkoituksenmukaisesti. Mutta ei uutta auringon alla tämänkään suhteen. Georgican kolmannen osan huipentaa kerrassaan karmea karjasairauksien kuvaus. Vergiliuksen ajattelussa luonnonvoimien tasapainotila on kaiken harmonian ihanteena. Vihreillä aatteilla on siis omat edeltäjänsä. Voisipa muuten väittää, että kukaan meidän suomalaisten vihreän eduskuntaryhmän jäsenistä ei ole lukenut Georgicaa! Vallankumous on syönyt tässäkin suhteessa lapsensa. Monet vihreät ovat, jos eivät nyt täysin vieraantuneet luonnosta, niin ainakin city-mukavoituneet. Mitäpä he leipäjonoistakaan viime kädessä ymmärtävät; ”Heillä ei ole leipää; no mikseivät sitten syö luomupastaa?”

Roomalaisille merkitsi paljon maanviljelyn kauneusarvollinen tekijä. Maanviljely muokkasi maisemaa, ja kaiken takana oli hyöty. Voidaan ehkä sanoa, että kaikki maanviljely on puutarhanhoitoa, mutta kaikki puutarhanhoito ei ole maanviljelyä. Roomalaiset olisivat katselleet todennäköisesti varsin hitaasti esimerkiksi japanilaista puutarhaa. Maan luomisvoimaa syvimmällä tavalla ylistävät ne säkeet, joissa Vergilius intoutuu ylistämään puiden oksastamisen ihmettä.

Roomalaiset olivat varsinaisia kaalinsyöjiä. Onpa jälkipolville säilynyt Marcus Porcius Caton (234-149 e.a.a.) kaaliruokareseptejäkin hänen De Agricultura-teoksessaan. Puhuttaessa roomalaisista ja maanviljelystä pitää muistaa aina muutama asia. Niin erinomaisia kuin he olivatkaan, puuttui heiltä kuitenkin monta asiaa. Ei heillä ollut perunaa, eikä myöskään tomaattia. Niin! Jos roomalaisilla olisi ollut peruna? Siinäpä olisi oiva ja antava aihe vaikkapa hieman kieli poskella tehtyyn tutkielmaan! Olisiko peruna rauhoittanut pohjoisen villit kansat jo 1500 vuotta aikaisemmin? Olisiko perunan ansiosta myös pystytty välttämään keski-aika, pysähdyksen aika?

Georgican ensimmäinen proosakäännös ilmestyi vuonna   1976. Sen yhteydessä julkaisiin myös osan IV heksametrikäännös. Käännökset laati Teivas Oksala. Runoteokselle oikeutta tekevä kokonainen heksametrikäännös antoi pitkään  odottaa itseään. Vuonna 2020 teos oli vihdoin heksametrimuodossa suomen kielellä. Gaudeamus julkaisi laitoksen nimellä Vergilius. Georgica — Laulu maanviljelijän töistä. Suomentaneet Teivas Oksala&Päivö Oksala. Johdantonja selitykset Teivas oksala & Maija-Leena Kallela.

Georgicaan tutustuminen antaa taatusti puhtia kynsilaukankin viljelijöille. Sen lukeminen vaatii kylläkin meille jokaiselle kommentaarin, mutta sellainen löytyy em. käännöksen selituksistä. Ja mitä itse omakohtaiseen ruuan viljelyyn tulee jota jokaisen pitäisi harjoittaa Vergiliuksen Georgican hengessä, niin sen aloittamiseen kynsilaukka sopii parhaiten. Sitähän voi kasvattaa ympäri vuoden. Se antaa todellakin viisi eri satoa jos on perillä siitä miten sitä viljellään.

Roomalaiset ja kynsilaukka on kiehtoava kysymys. Rooman armeijan sotureille syötettiin kynsilaukkaa jotta heidän rohkeutensa ja kutsumuksensa kasvaisi. Mitä ilmeisimmin kynsilaukka oli tehokasta kun Rooman armeija sitten kerran marssi voitosta voittoon. Plinius vanhempi (Kuoli vuonna 79 ollessaan seuraamassa Vesuviuksen suurta purkausta.) onkin sitten kirjoittanut enemmän kynsilaukasta. Hän luetteli paljon vaivoja joihin kynsilaukka auttaa massivisessa teoksessaan Naturalis Historia. Hän jopa väitti, että kynsilaukalla on lempeä nostattava vaikutus kun sitä käytetään viinin ja korianterin kanssa.

Tässä ”tilapäiskäännökset” Plinius vanhemman teoksen kynsilaukkaa koskevista teksteistä. Virallisluontoiset ja varsinaisten yliopistolatinistien tekemät käännökset tulevat julki aikanaan.

Plinius vanhemman yleiskuvaus kynsilaukasta.

https://derealliisativi-ii.blogspot.com/2026/03/plinius-vanhemman-yleiskuvaus.html

Plinius vanhemman käsityksiä kynsilaukan lääkinnällisestä käytöstä.

https://derealliisativi-ii.blogspot.com/2026/03/plinius-vanhemman-kasityksia.html

Miten aloittaa? Onnelliset kynsilaukat.

Aloittaminen on aina hyvin mielenkiintoinen kysymys. Kynsilaukka-vuosi on alkanut jo syksyllä istutuksia tehtäessä ja nyt on aika iloita ja ihmetellä kasvun voimaa kun sproutit nousevat penkeistä katteen alta.

Jo asioissa pitemmälle päässytkin joutuu joskus aloittamaan asiat ikään kuin alusta. Kun mietin tämän blogin lukijoita, joita on palveluun BLOGIT.fi listautumisen jälkeen ilmennyt aikamoinen joukko, niin pitää toki miettiä miten sanansa asettaa. Uskon uskallan kuitenkin puhua aloittamisesta koska itsekin koen että joudun aina palaamaan ”lähtöruutuun.” Joka on viljellyt vain yhtä lajiketta valkosipulia ja jolle valkosipuli tai Kynsilaukka pelkkä valkosipuli tai kynsilaukka, niin kyllä kysymys aloittamisesta on monessakin suhteessa aiheellinen. Tällaisessa tilanteessa nousee esiin heti monia kysymyksiä joista tärkein on kynsilaukan moninaisuus. 

Pelkän valkosipulin ja kynsilaukan takaa avautuukin valtava moninaisuus, kasvi jolla on viisi satoa, ja jonka käytölle ruuanlaitossa vain mielikuvituksen puute asettaa rajat. Kasvia jota pidettiin joskus pidettiin niin ykstitotisena ja pelkkänä itsenä sellaisenaan voidaankin verrata vaikkapa viinien ja viiniköynnöksen moninaisuuteen. Missä nähdään viinilajike Merlotin vaatimattomuus ja sen vaatimattomuus, niin samalla tavalla voidaan puhua.  Siperialaisesta Marmoriinista. Posliinien polttava maku ja korkea allisiini-pitoisuus voidaan rinnastaa Cabernet-perheen lajikkeiden voimakkaaseen ja tanniiniseen olemukseen. 

Käsitys ihmisestä biologisena olentona, ja siitä miten kokemukset voivat vaikuttaa perimäämme on kiehtova kysymys ja siihen on saatu valoa viimeisten vuosien aikana. Ennen ihmiset tapasivat sanoa että ”isien  synnit kostetaan seitsemänteen polveen asti.” Geneettisestä mielessä tämä tarkoittaisi sitä jos katsotaan puhtaasti perimää, niin meissä on seitsemän sukupolven takaisesta yhdestä esivanhemmastamme muutaman prosentin verran DNA-sekvenssejä. Viime vuosina on puhuttu ylisuku-polvisesta perinnöstä joka voi ilmetä trauman ja tämä on jopa todistettu. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä että nuorten tyttöjen käyttäytymisestä voidaan tunnistaa jotain mikä on ollut heidän isovanhemmillelleen traumaattista ja joka näkyy heidän käyttäytymisessään ja kehon toiminnassa.. Se että tällainen asia on meille vihdoin valjennut voi varmasti auttaa meitä ymmärtämään omaa käyttäytymistämme ja myös olemaan armollisempia esivanhempiamme kohtaan.

Mutta miten kaikki edellämainittu liittyy kynsilaukkaan? Ajatellaanpa asiaa vaikka ihmisen ja kynsilaukan genomeista ja niiden laajuudesta käsin. Ihmisen genomi sisältää noin 3,2 miljardia emäsparia ja kynsilaukan vastaavasti noin 16.4 miljardia emäsparia. Kynsilaukan genomi on siis viisi kertaa yli viisi kertaa laajempi laajempi kuin ihmisen. Ihminen on alkanut vähitellen ymmärtämään sen että kasvitkin ovat älyllisiä ja varmastikin meille vielä tuntemattomalla tavalla hyvin tuntevia olentoja. Kasvit kokevat stressiä joka johtuu huonosta kohtelusta, huonoista kasvatusmene-telmistä ja raakalaismaisesta kuivatuksesta. Kokemuksia voidaan varmasti verrata ihmisen kokemuksiin. Ihmisen kokemukset vaikuttavat perimäämme ja voivat antaa leimallisia käyttäytymistapoja monenkin sukupolven päähän. Aivan samalla tavalla huonosti kohdeltu kynsilaukkakin vaatii monta kasvukiertoa hyvänkin kasvattajan huostassa ennen kuin voi hengittää vapaasti ja olla niin sanotusti oma itsensä.

Kaikki mitä äsken tuli sanottua voi kuulostaa provokatoriselta. Jälleen voi vedota siihen että ei niin suurta pilaa ettei totta toinen puoli; ja mikä tuossa nyt oli mitään pilaa. Tämän pitkä johdannon jälkeen voi asian sanoa lyhyesti: 

jotta kaiken voi aloittaa hyvin ja odottaa hyvää kasvustoa on hyvin tärkeää että uusi kasvattaja hankkii lisäys materiaalin hyvältä ja luotettavalta kasvattajalta. 

Luotettava ja hyvä kasvattaja on sellainen joka on käsitellyt kasveja huolella ja ystävyydellä. Kokeneempi harrastaja voi myös hankkia luotettavalta ja hyvältä kasvattajalta hyvän mielen lajikkeita. Ne ovat onnellisia kasvustoja jotka jo aivan ensimmäisellä kasvukaudella uudessa paikassa tuovat kynsilaukkojen kasvustoon ja koko puutarhaan hyvän ja onnellisen ilmapiirin. Ehkä taas kuulostaa jotenkin mystisestä mutta ei niin mystistä ettei toinen puoli ymmärrettävää. Onnellinen kasvi voi olla toiselle kasville suku-, ja heimorajat ylittävä psykoterapeutti.

Saanko vielä esitellä:

Kynsilaukka-aiheiset kotisivut jotka sisältävät mm. selkeästi toimitetun viljelyoppaan:

Moderoidun ja tiukasti asiassa pysyvän kynsilaukan kasvattajille ja harrastajille tarkoiteun ryhmän löydät Facebookista haulla ”Valkosipuli, harrastajat ja kasvattajat”.

Haluatko kenties myös lukea jotain muuta mitä Torsten M. Sandberg on tuottanut blogien universumiin. Kirjoitukset ovat monialainen maailma. Blogista Snowball tales voit lukea Sandbergin uudelleen toimitettuja kirjoituksia vuosilta 2005-2026 alkuperäisin aikaleimoin. Uusi Blogi Tasavallan aika käsittelee valistuksen ajan teemoja nykyaikaan tuotuna, Ranskan vallankumouksen perintöä, kolumbiaanisen vaihdon neljättä potenssia ja hyötykasveja. Lisäksi alustalta Sandbergin postilla löytyy Sandbergin 144 saarnaa vuosilta 2004-2022.