Kasvuryhmien laajat kuvaukset. Osa 1: Artisten kasvuryhmä.

Artisokkavalkosipuli (engl. Artichoke garlic) on maailman yleisin ja viljellyin pehmeävartinen kynsi-laukkatyyppi. Lajikeryhmä on saanut kansainvälisen nimensä siitä, että sen kynnet kasvavat useassa sisäkkäisessä kerroksessa, mikä muistuttaa erehdyt-tävästi artisokan suomuja. Suomen ilmastossa nämä pehmeävartiset valkosipulit ovat hivenen herkempiä kuin meillä päin yleisemmät syksyllä istutettavat kovavartiset kynsilaukat, mutta oikeilla menetelmillä niiden kasvatus onnistuu mainiosti täälläkin.

Maailmalla puhutaan nimenomaan artisokista, vaikka asialla ei tietenkään ole mitään tekemistä itse latva-artisokan (Cynara scolymus) kanssa. Kun tämän tietyn kynsilaukkojen kasvuryhmän sipulin ilmiasua halutaan kuvata osuvasti, on nimitys ”artisokka” visuaalisesti oivallisista oivallisin.

Sekaannuksia on kuitenkin syytä välttää, ja siksi tälle kasvuryhmälle on ollut tarpeen luoda aivan oma, uusi ja oivaltava nimitys, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Kieli pyrkii luonnostaan aina kohti lyhyempiä ja taloudellisempia ilmaisuja, ja uusi muoto ”Artinen” sopiikin suomalaisen suuhun lopulta kaikista parhaiten. Nimenä Artinen herättää varmasti ansaittua huomiota valkosipuliharras-tajien keskuudessa, ja mikä parasta – sen avulla vältytään kokonaan artisokka-hämmennykseltä.

Alkuperä ja tuonnin haasteet

Artiset ovat alkujaan eteläisten maiden kynsilaukkoja, ja ne kasvavat sikäläisessä ilmanalassa vakaasti tasakokoisiksi ja suuriksi. Silveriinien (engl. Silverskin) ohella Artiset ovat maailmanlaajuisesti kaikkein eniten viljeltyjä valkosipuleita.

Suomeen tuodaan paljon Artisten istukkaita ulkomailta, mikä ei välttämättä ole laadun kannalta hyvä asia. Tehoviljelijät tavoittelevat usein pikavoittoja; istutusmateriaali tuodaan halvalla maahan ja raapit lyödään peltoon väkivaltaisin menetelmin, täysin koneellisesti. Myös monet kauppapuutarhat myyvät näitä ulkomailla massatuotettuja lajikkeita eteenpäin kotipuutarhureille lisäystarkoitukseen.

Tuonti-istukkaiden joukossa voi olla suuria kynsiä, jotka kasvavat ensimmäisenä vuonna pohjoisessa varsin kookkaiksi ja säilyttävät alkuperäisen kasvutapansa. Toisena vuonna kasvu kuitenkin usein taantuu, kun kasvi kohtaa paikallisen todellisuuden ilman etelän esikasvatuksen tuomaa etumatkaa.

Millainen kynsilaukka Artinen on?

Valistunut kasvattaja kohtelee kynsilaukkojaan kuin hyvä isä lapsiaan: tasapuolisesti ja antaen parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä sekä löytää omat vahvuutensa. Jokaisella kasvilla on omat lahjansa, kunhan niitä tuetaan oikealla tavalla. Suomalaiset ovat perinteisesti mieltyneet kovaniskoihin ja tiettyihin tuttuihin vakiolajikkeisiin – aivan kuten yhteiskunnassa usein suositaan ennustettavia ja helppohoitoisia lapsia, puutarhoissakin suositaan kaikkein varmimpia kantoja. Artinen ei aina kasva meidän oloissamme mitenkään ”nätisti”, jos tällaista ilmaisua halutaan käyttää. Sen luonne ja lahjat avautuvat parhaiten kuuden keskeisen piirteen kautta:

I Mietous ja lempeys: Artinen on maultaan mieto ja lempeä, joten se sopii erinomaisesti niille, jotka eivät ole kaikkein polttavimman maun perään. Kaikkiaan kyse on huomattavasti pienemmästä allisiinipitoisuudesta kuin mitä rankkojen kovavartisten kynsistä löytyy. Se on erinomainen kynsilaukka niille, jotka eivät välttämättä ole viehättyneitä valkosipulin kaikkein voimakkaimmista vivahteista.

II Ainutlaatuinen vihanneksellisuus: Eri Artis-lajikkeiden mauista löytyy sellaista hienoa vihanneksellisuutta, jota kovavartisista on turha etsiä; niissä polttava maku peittää niin helposti kaiken muun alleen. Kreoleille ominaista yrttisyyttä ja vastaansanomatonta hienostuneisuutta ei näistä raapeista löydy, mutta onpa niiden rustiikkisuus aivan vastaansanomatonta – aivan ulkonäöstä ja ensipuraisusta lähtien.

III Kypsää jo elokuun lopulla: Artiset ovat kypsää tavaraa jo elokuun lopulla, eikä tähän prosessiin tarvita väkivaltaista pikakuivausta. Artisen mehukkuus ja pirskahteleva öljyisyys ovat parhaimmillaan aivan tuoreissa, täysikasvuisissa kynsissä. Kysymys niin sanotusta ”Nouveau-lajikkeesta” pitääkin ottaa harrastajapiireissä kokonaan uudelleen tarkasteluun

IV Rotevat talviversot: Artisen kynsistä saa kasvatettua erinomaisia talviversoja. Eivät ne kenties ole aivan yhtä vienon elegantteja kuin silveriinien kynsistä saadut, mutta mittaa ja rotevuutta niissä kyllä riittää.

V. Parasta pataruokiin: Silveriinien ohella Artisen kynnet sopivat rakenteensa ja pehmeän makunsa puolesta poikkeuksellisen hyvin pitkään hautuviin, talvella valmistettaviin pataruokiin.

VI. Gratiinien kuningas: Ainoa oikea kynsilaukka, josta voi valmistaa aidon, kurantin Dauphinoise-gratiinin, on tietenkin Artinen. Tähän tarkoitukseen esiin nousevat aivan erityisesti tietyt huippulajikkeet.

Välinäytös: Mohkut ja kummalliset väitteet

Kun tarkastellaan Artisen omalaatuista kasvutapaa pohjoisessa, törmätään usein sitkeisiin uskomuksiin ja myytteihin. Ilmiötä voi kuitenkin lähestyä myös kepeämmän kulttuurin ja pienen runollisuuden kautta:

Anna artisten mohkujen olla. Pysyvä muistuma muinaisilta ajoilta.

Se kylmän kevään on syytä

Sanoi Itämaan tietäjä kerran

Ota siihen nyt vain etäisyyttä

Ei edes totta se hitusen verran

Siitä väitettä on kovin monta

Kas totuus on kasvissa itse

Ei se kummaa ja uskomatonta

Älä tajuntaas turhaan kahlitse

Anna Artisten mohkujen olla

Niitä pois et voi jalostaa

Anna rauhassa pollasi olla

Ne kasvia vain kaunistaa

— Aaria oopperasta ”Vihannes Kostajan paluu”

Kasvutavan plastisuus ja varsikloonit

Oopperat sikseen! On aika panna faktat pöytään ja mennä suoraan asiaan, eli Artisten kasvuryhmän edustajissa säännöllisesti havaittaviin varsiklooneihin. Tätä ilmiötä ihmetellään laajasti, ja sama kysymys toistuu vuodesta toiseen: mitä nämä raapin varteen ilmestyvät ”mohkut” oikein ovat?

Kuten harrastajat tietävät, kynsilaukka on poikkeuksellisen älykäs kasvi. Toisaalta se on myös kovin riippuvainen ihmisestä; jos siitä ei pidetä kasvatusolosuhteissa hyvää huolta, se taantuu nopeasti, menettää elintilansa kilpailussa ja muuttuu pian vain yhdeksi kedon kasveista muiden joukossa.

Kynsilaukan älykkyyden ja dynamiikan suurin osoitus onkin siinä, että se ryhtyy jalostamaan itse itseänsä päästyään hyvään puutarhamaahan. Näin on tapahtunut jo muinaisina aikoina. Alun perin kasvi lisääntyi luonnossa latvakloonien ja aitojen siementen keinoin, sillä aron pinnan alla piileviä pienenpieniä raapeja ei ollut ihminen kaivamassa esiin ja jakamassa.

Kun tarkastellaan kynsilaukan sukupuuta ja sisäistä taksonomiaa, havaitaan Artisten ryhmän polveutuvan Raitisten (engl. Purple Stripe) kantamuodosta. Tässä evoluution vaiheessa kasvi on ikään kuin luopunut alkuperäisestä olemuksestaan ja muuttunut tietyllä tapaa kasvuekonomiseksi ja mukavuudenhaluiseksi. Se ei enää perusmuodossaan tee korkealle nousevaa, varsinaista kukkavartta, vaan suuria klooneja, jotka puhkaisevat lehtivarren sivusta. Näistä varsin kookkaista varsiklooneista voidaan kuitenkin kasvattaa uusia kasveja aivan samalla tavalla kuin kovavartisten kynsilaukkujen latvakukintojen itusipuleista. Artisten ja myös silveriinien edustajissa on siis jäljellä vahva geneettinen muistuma entisistä ajoista – ajalta ennen kuin ihminen domestikoi kasvin omaksi hyötykasvikseen.

Jotkin Artiset tuottavat luonnostaan enemmän varsiklooneja kuin toiset. Näyttää siltä, että tarkalla valinnalla ja kantoja säästämällä näiden mohkujen esiintymistä voidaan vähentää ainakin muutaman kasvukierron ajaksi. On kuitenkin ymmärrettävä, etteivät Artisten varsikloonit ilmesty peltoon noin vain kesken kasvukauden sään mukaan; ne ovat ohjelmoituneet kasvin fysiologiseen kasvusuunnitelmaan jo edellisen vuoden puolella.

Kasvuryhmän parhaat lajikkeet

Kun siirrytään yleisistä ominaisuuksista käytännön lajikkeisiin, harrastajien vaalimat kannat paljastavat ryhmän syvän potentiaalin. Nämä ovat lajikkeita, joita voi lämpimästi suositella niin harrastajille kuin vähän suuremman mittaluokan kasvattajille:

Vessalico: Tämä harvinainen kanta on todellinen Ligurian lahja maailmalle. Se on kotoisin Italiasta, pienen Vessalicon kylän alueelta, ja se tunnetaan poikkeuksellisen hienostuneesta, aromikkaasta mutta lempeästä maustaan. Visuaalisesti ja gastronomisesti se edustaa Artisen ylintä aatelia.

Therador: Ranskalainen vakiolajike, joka on osoittanut erinomaista sopeutumiskykyä. Se on rakenteeltaan roteva, kasvuvoimainen ja tuottaa kauniita, valkoisen ja lilan sävyttämiä raapeja.

Anton: Theradorin tšekkiläinen sisärkanta. Se kantaa itäeurooppalaista kestävyyttä ja tarjoaa hivenen suoraviivaisemman, rustiikkisen kasvuvoiman pohjoisemmilla leveysasteilla.

Stephan: Tämän listan kenties mielenkiintoisin erikoisuus. Lajike on tunnetun tšekkiläisen valkosipulinkasvattajan ja -jalostajan, Jan Kozákin, käsialaa. Stephan ilmentää jalostajansa tarkkaa silmää: se tuo pehmeävartisten ryhmään poikkeuksellista täsmällisyyttä, sipulin tasalaatuisuutta ja kylmänkestävyyttä.

Mielenkiintoinen ja seikkailunhaluiselle kasvattajalle sopiva vaihtoehto on myös Messidor. Se on osoittanut sellaista plastisuutta, että pohjoisissa oloissa se karkaisee itsensä kylmässä ja tuottaa hyvin usein kovaniskaisia kantoja jäykkine kukkavarsineen.

Kultainen sääntö: Kärsivällisyys ja kotouttaminen

Kuten todettu, Artisilla on voimakas taipumus taantua, jos lisäysmateriaali tuodaan suoraan ulkomailta, lähinnä eteläisemmästä Euroopasta. Siellä teolliset kasvit korjataan usein raaoilla mekaanisilla menetelmillä, pikakuivataan koneellisesti tai rääkätään paahtavassa auringonpaisteessa. Sellaisten kasvien kynsiltä on turha odottaa onnellista tai elinvoimaista kasvukautta kaukana pohjoisessa.

Suuren mittakaavan kaupallisilta kasvattajilta ei kärsivällisyyttä juuri löydy, sillä heidän tavoitteensa mitataan kiloissa, ei niinkään laadussa. Useimmat Artiset voidaan kuitenkin onnistuneesti kotouttaa pohjoisiin oloihimme, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä ja useamman vuoden työn.

Harrastajan kannattaakin aina hankkia aloituskanta luotettavalta kotimaiselta pienkasvattajalta tai toiselta harrastajalta. Tämä sopeutumisprosessi vaatii poikkeuksetta 3–4 onnistuneen kasvukierron verran aikaa, ennen kuin kanta on täysin mukautunut paikalliseen maalajiin, mikrobistoon ja valorytmiin. Artiset ovat täydellinen valinta jokaiselle, joka ei pidä valkosipulin liian tulisesta ja polttavasta mausta. Joistakin lajikkeista löytyy sellaista hienostunutta vihanneksellisuutta ja leppeyttä, että sellaiselle kasvattajalle kelpaavat mainiosti pienemmätkin raapit. 

Varteen kehittyvät mohkut saattavat hieman pienentää itse maanalaisen raapin kokoa, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole suurta merkitystä gastronomian kannalta. Jollekin asialla on painoarvoa, jollekin toiselle taas ei – mutta varmaa on se, ettei näistä luonnollisista mohkuista pääse pitkässäkään juoksussa eroon. Ne kuuluvat Artisen sieluun.

Kynsilaukan eri kasvuryhmät

 

Perinteisesti kynsilaukka on jaettu kahteen ryhmään. On puhuttu pehmeä pehmytvartisista  ja kovavartisista tai kukkavarrellisista ja kukkavarrettomista. lajikkeista. Tämän jaottelun voimme käytännössä löytää jokaisesta kielestä. Esimerkiksi tšekin kielessä kovaniskainen lajike on paličák jaja pehmytniskainen on nepaličák. Uudemman tietämyksen ja kokemuksen valossa jaottelua osoittautuu lopulta aikansa eläneeksi. Kukkavarsi tai sen puuttuminen on tietysti edelleenkin ominaisuus ja määrittäjä, mutta tämä ominaisuus ei välttämättä ole geneettinen lukko.

Kynsilaukan genomi on valtava, viisinkertainen ihmisen verrattuna. Tällä tarkoitetaan genomin emäsparien lukumäärää ihmisillä on 3,2 miljardia kun se taas kynsilaukalla on 16.2 miljardia tai hieman enemmän. Miten tämä ihmisen genomi purkaakaan moninaisuuttaan ja erilaisia mahdollisia yhdistelmiä ilmenee ihmisten erilaisissa ulkomuodoissa. Nykyään puhutaan erilaisista haploryhmistä. Oli ihminen sitten minkä värinen tahansa tai hänellä oli hänellä muita ulkonäöllisiä määritteitä hän on kuitenkin aina ihminen, ja voi lisääntyä toisen ihmisen kanssa oli hän sitten eri värinen tai muuten hieman erinäköinen. Näitä ihmisen haploryhmiä on noin 20-30 tai enemmän. 

Kynsilaukka muistuttaa ihmistä yhdellä tavalla. Aivan kun on aivan kuten on erilaisia ihmisiä niin on myös erilaisia kynsilaukkoja. Tämä on havaittu ja todennettu pelkästään silmämääräisellä arviolla. Ja Ron Engeland josta olemme jo aikaisemminkin puhuneet jakoi kynsilaukat noin kymmeneen erilaiseen kasvuryhmään joissa voi olla myös alaryhmiä. Myöhemmät DNA-tutkimukset vahvistivat tämän jaottelun sitä tarkentaen.  Tältä pohjalta voidaan puhua ehkä viidestätoista erilaisesta geneettisestä suurryhmästä. Tämän lisäksi on myös aivan yksittäisiä lajikkeita jotka tavallaan muodostavat aivan oman ryhmänsä. Ja aivan oma lukunsa ovat sitten tietysti ne kynsilaukat, jotka on pystytty luomaan suvullisen lisääntymisen kautta. Jotkin tunnetut lajikkeet voivat tuottaa ns. aitoja siemeniä.
latvakiehkuran kukinnon muodosta. Turbaanien alkuperä ja asema kynsilaukkojen sukupuussa on mielenkiintoinen. Jotkut turbaanien kasvuryhmän edustajista ovat nimittäin kovavartistuneita artisia. Tällaisia muuntumia on todistettavasti tapahtunut Suomessa useita. Pohjoisessa oloissa on nähdä se mitä itse on Englandkin jo epäili. Voidaan sanoa että turbaaneilla on selkeästi kaksi erilaista kasvutapaa. On turbaaneja jotka ovat syntyneet artistista, ja poikkeavat aidoista itämaisista turbaaneista, jos näin voidaan sanoa. Turbaaneilla on aina kiire kohti kesää eli ne versovat lähes poikkeuksetta ensimmäisenä. Ne myös tuleentuvat ensimmäisenä. Jotkut lajikkeet kuten Lotus voidaan korjata joskus jo juhannus-päivänä. Turbaanien maku on terävä mutta leppeämpi kuin muiden kovaniskojen. Turbaanit eivät säily pitkään ja syksyllä niillä on jo kiire takaisin multiin. Suositeltavia lajikkeita suomen oloihin ovat hyvin kotoutettu Lotus, Dushanbe ja Cielavas.

Luokittelu jonka Engeland loi käy hyvin kenelle tahansa harrastajalle tai suuremmankin mittakaavan kasvattajalle on hyvä lähtökohta. Sitä se on ollut jo kolme vuosikymmentä ja tulevaisuus tuo siihen ehkä vain pieniä tarkistuksia ja lisäyksiä. Harrastusta aloittavan ja isompaakin kasvatussuunitelmaa suunnittelevan on hyvä lähteä liikkeelle pienestä. Loppujen lopuksi kyse on pitkälti samanlaisesta asiasta kuin on löytöretki rypäleiden ja viinien maailmaan. Seuraavassa käymme lävitse Engelandin luokituksen mukaisesti erilaiset kynsilaukkojen tyypit pienin tarkistuksin. Nimikkeistö on syntynyt vuosina 2015-2022. Luomme nyt katsauksen jokaiseen ryhmään ja syvennymme jatkossa aina yhteen omassa laajemmassa kirjoituksessa. Suluissa oleva nimi on Engelandin käyttämä.

Raitiset (Purple Stripes). Raitisia pidetään useimpien kynsilaukkojen kantamuotona. Ns. villikynsilaukka (Allium longicuspis) kuuluu myös tähän ryhmään. Raitiset ovat erittäin talvenkestäviä ja viihtyvät kylmissä ilmastoissa. Ne tarvitsevatkin kunnon talven tuottaakseen hyvän sadon. Raitiset ovat kukkavarrellisia ja myöhään tuleentuvia lajikkeita. Kuivatun raapin (Käytämme nimeä raapi kynsilaukan varastoyksilöitä eli kynsiä sisältävästä maan alla kasvavasta osasta) kuorissa on purppuraiset/lilat kuoret. Kukkavarren latvakiehkura ei tee täyttä kierosta. Raitiset vaativat muutaman kuukausien kypsymisajan sadonkorjuun jälkeen. Hyvä ajankohta on ottaa raitiset ravintokäyttöön marraskuun puoliväli. Raakana Purple Stripe on kohtalaisen tulinen ja monivivahteinen. Kypsennettynä sen maku muuttuu poikkeuksellisen makeaksi ja pähkinäiseksi korkean sokeripitoisuuden vuoksi, mikä tekee siitä hyvän valkosipulin paahtamiseen. Tunnettuja raitisia ovat Samarkand, Shvelisi ja suomalaisten harrastajien keskuudessa varsin laajalle levinnyt Kolkjan purppura.

Marmoriinit (Marbled purple stripes) ovat geneettisesti raitisten lähisukulaisia. Viittaus marmoriin on syntynyt siitä että raapien päällimmäisisssä kuorissa on epäsäännöllisiä purppuraisia läiskiä ja pilkkuja. Kuoret ovat paksuja ja kynnet on helppo irrottaa. Marmoriinit kasvavat pohjoisissa olosuhteissa hyvin. Jos etsii viljelyvarmaa lajiketta Suomen oloissa löytää sen varmimmin marmoriinien joukosta. Marmoriinit ovat parhaimmillaan heti kuivatuksen jälkeen ja säilyvät oikeissa olosuhteissa helmikuulle. Suomessa kasvatetaan harrastajien keskuudessa useita ns. Tavallisen siperialaisen kantoja. Marmoriinien kukkavarsi ei tee täyttä kierrosta. Siperialainen marmoriini tuottaa tasakokoisia kynsiä joiden allisiinipitoisuus on posliinien luokkaa. Muita tunnettuja marmoriineja ovat mm. Bogatyr, Petrovski ja Choparski. Suomalaisten harrastajien keskuuteen levinnyt Havran on tsekinmaalla syntynyt kasvuvoimainen Petrovskin kanta.

Lasikkaat (Glazed Purple Stripes). Lasikkaat ovat oma erityinen kasvuryhmänsä. Engeland luokitteli ne lähisukulaisiksi raitisten ja marmoriinien kanssa. Ensimmäinen DNA tutkimus osoitti kuitenkin sen että ne olivat ns. aasialaisista syntynyt oma itsenäinen kasvu ryhmänsä. Englannin käyttämä nimike Glazed Purple Stripes jäi kuitenkin käyttöön, eikä sitä korjattu. Suomen kielelle oli mahdollista luoda uusi tätä kasvuryhmää hyvin kuvaava termi lasi kas. Lasikkaiden kynsien kuori on kiiltävä ja lasimainen. Lasikas on helppo tunnistaa. Sen lehtivarsi on kuin huojuva tai vaappuva rottinki. Raapia ei tarvitse avata, lasikkaan tunnistaa se muodosta jossa näkyy ikäänkuin  ontto toispuolinen kupoli. Lehdet ovat ohuita ja hauraita ja syksymmällä niiden väri voi viitata seepiaan. Lasikkaat kuivuvat nopeasti ja ovat heti valmiita käyttöön. Yksi lajike, Early Purple, tuleentuu jo heinäkuun alussa ja on valmis syötäväksi oikein kuivattuna jo elokuun alussa. Niiden maku ei ole niin voimakas kuin raitisten tai marmoriinien. Lasikkaat ovat parhaimmillaan ennen pyhäinpäivää.

Rokaleet (Rocamboles). Rokaleita kasvatetaan Suomessa paljon. Monella suomalaisilla kasvattajalla joku Rokale on ainoa kynsilaukka jota hän kasvattaa. Rokaleet näyttävät monesti varsin samanlaisilta kuin marmoriinit. Ne on kuitenkin helppo erottaa toisistaan jos vain haluaa oppia muutaman asian. Rokaleiden kynnet eivät ole niin tasakokoisia kuin marmoriineilla, ja raapin toinen puolisko näyttää ikään kuin putoavan. Jos tätä havainnollistaisi ihmisen anatomian keinoin niin kuvitellaan henkilö jonka toinen pakara on tuplasti suurempi. Rokaleiden latva- kiehkura tekee joskus jopa kaksi tai lähes kolme kierrosta. Rokaleet on se kasvuryhmä jonka lajikkeet tuottavat Suomen olosuhteissa suurimmat raapit. Moni ei ehkä ole huomannut kuitenkaan sitä että Rokaleet vaativat paljon humusta. Siinä missä kasvaa kaksi isoa rokaletta voi kasvaa kolme siperialaista marmoriinia lähes yhtä suuriksi. Rokaleet tuottavat suuren vihermassa maanpäälliseen osaansa eli sen viherkone ei ole kovin tehokas. Rokaleiden maku on polttava mutta profiililtaan varsin kapea. Jotkut Rokaleet kannatti syödä hyvissä ajoin ennen uuden vuodenvaihdetta vuodenvaihdetta. Suomessa tunnetuin rokale on Iso venäläinen. Punaisen venäläisen kantoja kasvaa myös useita kuten Red Estik. Spanish Roja on myös kotiutunut Suomeen hyvin.

Posliinit (Porcelains). Tämän kasvuryhmän edustajat eivät pääse täysiin oikeuksiinsa Suomessa mitä tulee raapien ja kynsien kokoon. Monet lajikkeet muuttavat kasvutapaansa. Ne alkavat jossain määrin muistuttaa lähinnä marmoriineja. Tämä näkyy siinä että etelässä kasvavilla posliineilla on yleensä neljä kynttä tai  joskus viisi, mutta jotkut posliinit tuottavatkin pohjoisessa jopa kuusi tai seitsemän kynttä. Jotkut lajit pitävät kasvutapansa kuitenkin alkuperäisenä. Posliinien nimi tulee niiden kauniin valkoisista kuorista. Kukka varret kasvavat korkealle ja niiden kiehkura on tavattoman viehättävä, ne tekevät ns. sydänkiehkuran. Posliineissa on kaikista korkein alliinipitoisuus. Posliinien kasvatus vaatii kärsivällisyyttä. Istukkaiksi on valittava isoimmat kynnet ja monivuotisen odottamisen jälkeen voi saada jo 80-grammaisen raapin jossa on neljä valtavan kokoista kynttä. Jos posliineja lisää latvaklooneista pitää varautua jopa viiden vuoden projektiin. Hyvin Suomessa kasvavia alkuperäisen kasvutapansa pitäviä posliineja ovat esimerkiksi Music, Dukat ja muut tsekkiläiset.

Artiset (Artichokes). Tälle kasvruyhmälle on ollut tarpeen luoda oma nimitys jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Artiset ovat eteläisten maiden kynsilaukkoja ja ne kasvavat siellä vakaasti tasakokoisiksi ja suuriksi. Artiset ovat Silveriinien ohella eniten viljeltyjä kasveja. Suomeen tuodaan paljon artisten istukkaita mikä välttämättä ei ole mitenkään hyvä asia. Istukkaiden joukossa voi olla isoja kynsiä jotka kasvavat ensimmäisenä vuonna varsin suuriksi ja pitävät kasvutapapansa. Toisena vuonna kasvu taantuu. Artiset tuottavat eteisessäkin olosuhteissa varsiklooneja joista kantaa voidaan ihan hyvin lisätä. Merkillinen väite siitä että varsi kloonit olisivat kasvuhäiriö. Ne ovat vaan osoitus siitä että kasvi etsii koko ajan parasta lisääntymisstrategiaa. Artiset ovat hyvä kynsilaukka niille jotka eivät välttämättä ole viehättyneitä kynsilaukan voimakkaasta mausta. Lajikkeita joita voi suositella harrastajille vähän suuremmankin mittaluokan kasvattajille ovat esimerkiksi tšekkiläinen Stephan ja italialainen Vessalico.

Turbaanit (Turbans). Turbaanien nimi juontuu tämän kasvuryhmän lajikkeiden latvakiehkuran kukinnon muodosta. Turbaanien alkuperä ja asema kynsilaukkojen sukupuussa on mielenkiintoinen. Jotkut turbaanien kasvuryhmän edustajista ovat nimittäin kovavartistuneita artisia. Tällaisia muuntumia on todistettavasti tapahtunut Suomessa useita. Pohjoisessa oloissa on nähdä se mitä itse on Englandkin jo epäili. Voidaan sanoa että turbaaneilla on selkeästi kaksi erilaista kasvutapaa. On turbaaneja jotka ovat syntyneet artistista, ja poikkeavat aidoista itämaisista turbaaneista, jos näin voidaan sanoa. Turbaaneilla on aina kiire kohti kesää eli ne versovat lähes poikkeuksetta ensimmäisenä. Ne myös tuleentuvat ensimmäisenä. Jotkut lajikkeet kuten Lotus voidaan korjata joskus jo juhannus-päivänä. Turbaanien maku on terävä mutta leppeämpi kuin muiden kovaniskojen. Turbaanit eivät säily pitkään ja syksyllä niillä on jo kiire takaisin multiin. Suositeltavia lajikkeita suomen oloihin ovat hyvin kotoutettu Lotus, Dushanbe ja Cielavas. 

Aasialaiset (Asiatics). Aasialainen kynsilaukka on yleinen maailmanlaajuisesti käytetty, mutta Suomessa vielä varsin tuntematon kasvuryhmä. Raapit ovat pyöreähköjä, usein noin golfpallon kokoisia, ja niissä on 8–10 kynttä. Kukkavarsi on lyhyt ja kukinto on muistuttaa jalapenon hedelmää. Kuori on ohut paperimainen, väriltään valkoinen ja siinä voi olla violetteja raitoja. Sanotaan että maussa voi olla makeutta, mutta myös voimakkaasta ja pistävää mausteisuutta. Aasialaiset ovat kasvuryhmä joka mittaa kasvattajan taidot parhaiten. Aasialaiset on syytä nostaa maasta ajoissa jotta raapiin saadaan kuivauksen jälkeen edes 4 ehjää kuorta. Aasialaista kasvatetttaessa tärkeintä ei ole koko vaan hyvä lopputulos. Pienikin raapi on saavutus sillä sen kulinaristinen arvo on suuri. Aasialainen kynsilaukka on parhaimmillaan kypsennettynä, kuten paistettuna (stir-fry), paahdettuna tai haudutettuna, jolloin sen syvä aromi pääsee oikeuksiinsa. Se sopii erinomaisesti yhteen chilin, inkiväärin, soijakastikkeen ja seesamiöljyn kanssa. Suomeen sopiva lajike on tänne hyvin kotoutettu Wonha.

Kreolit (Creoles).  Kreolit on yksi arvostetuimmista kasvuruyhmistä. Ne tunnetaan erityisesti kuorien ja kynsien kauniista väristään, pitkästä säilyvyydestään ja vivahteikkaasta maustaan. Kreolit luokitellaan heikosti kukkavartta tekeväksi kynsilaukka-tyypiksi. Suomessa on voitu kuitenkin tuottaa aivan uusi kanta esimerkiksi italialaisperäisestä Rosso di Sulmonasta latvaklooneista. Raapin paperimainen ulkokuori on yleensä valkoinen, mutta sen alla olevien kynsien kuoret ovat loistavan purppuranpunaisia, viininpunaisia tai magentanvärisiä. Raapit ovat tyypillisesti keskikokoisia tai pieniä ja niissä voi olla 7-10 kynttä, jotka ovat kehämäisesti järjestyneitä. Kreoli-kynsilaukkaa pidetään yleisesti parhaana "gourmet-valkosipulina" sen moniulotteisen maun vuoksi. Se on maultaan makea, rikas ja mausteinen. Raakana se voi olla hyvinkin tulinen ja pistävä, mutta kypsennettynä maku pehmenee ja muuttuu hienostuneemmaksi. Erinomainen vaihtoehto ruokiin, joissa valkosipulin halutaan maistuvan selkeästi, kuten salsat, marinadit ja hitaasti haudutetut ruoat. Suomessa kasvatettavaksi sopii ainakin tänne hyvin kotoutettu Rosso di Sulmona.

Silveriinit (Silverskins). Artisten ohella maailman eniten viljelty kynsilaukka-tyyppi. Varsi on pehmeä ja taipuisa varsi mahdollistaa niiden sitomisen perinteisiksi leteiksi. Raapien kuoret ovat nimensä mukaisesti hopeanvalkoisia, sileitä ja paperimaisia. Kuori on tiukka, mikä suojaa kynsiä hyvin. Yhdessä raapissa on tyypillisesti paljon kynsiä (usein 12–20 kpl) useassa lehtipussissa. Ulommat kynnet ovat suuria ja sisemmät huomattavasti pienempiä. Silveriini on maultaan voimakas, pistävä ja jopa kitkerä raakana. Se on yksi tulisimmista valkosipulityypeistä. Koska kynnet ovat tiukasti kiinni ja kuori on ohut, niiden kuoriminen voi olla hieman työläämpää kuin kovakaulaisilla lajikkeilla.  Säilyvyys silveriinien suurin valtti. Se säilyy kaikista valkosipulityypeistä pisimpään  kreolien ohella; oikeissa olosuhteissa jopa 10–12 kuukautta. Se viihtyy parhaiten lämpimässä ilmastossa ja pitkässä kasvukaudessa. Suomessa se on haastavampi viljeltävä kuin kukkavarren tekevät lajikkeet, mutta se voidaan istuttaa varhain keväällä. Silveriinit eivät ole mikään vähäinen veli muiden kasvuryhmien joukossa. Suomessa löytyy monta hyvää täällä syntynyttä kantaa joita kannattaa kokeilla.

Jan Kozák Tsekinmaalta.

                                

Maailmassa on monta kynsilaukan kasvatukselle täysin omistautunutta henkilöä. Yksi heistä on tsekinmaa-lainen Jan Kozák, joka aloitti ammatillisen uransa liljojen ja tulppaanien parissa, mutta lopulta innostui kynsilaukan jalostuksesta. Hän alkoi keskittyä siihen jo 1980-luvulla ja nykyään hän on alan tunnetuin asian-tuntija maassaan. Hän on kehittänyt yli kahtakymm-entä lajiketta ja luonut virusvapaita kantoja. Hän on nimennyt käytännössä kaikki kasvattamansa lajikkeet uudelleen.

Tsekinmaalla tavataan sanoa, että jos joku sitoisi silmäsi, tunnistaisit varmasti Jan Kozákin rakennuksen Poběžovicessa lähellä Holicea (noin 100 km itään Prahasta) hajuaistin perusteella. Talon ympärillä oleva ilma on täynnä kynsilaukan herkkää tuoksua. Jan Kozák on maan suurin kynsilaukan lisäysmateriaalin tuottaja. Kun puhutaan tšekkiläisestä kynsilaukasta, on hän arvostetuin asiantuntija. Vaati neljännesvuosisadan jalostaa kaksikymmentäyksi paremmin kasvavaa lajiketta. Kun ihmiset Internetissä kiistelevät parhaasta tavasta istuttaa, viljellä tai lisätä kasvatusvolyymia, keskustelut päättyvät aina toteamukseen: "Herra Kozák sanoo myös niin”. Jatkokeskustelu ei ole sallittua, koska mitä herra Kozák sanoo valkosipulista pidetään yksinkertaisesti totena. Todellakin, hänestä puhutaan nimellä Mr Kozák.

Herra Kozák on kertonut useaan otteeseen, ettei hän ole valmis lähettämään / myymään kynsilaukkalajikkeitaan ulkomaille (Tšekin ulkopuolelle). Edes Slovakiaan hän ei halunnut myydä omia lajikkeitaan. Mutta koska se oli aiemmin yksi maa (Tsekkoslovakia), monet ihmiset ovat edelleen yhteydessä rajojen yli, ja koska Slovakiassa ei ole merkittävää kynsilaukan lisäysmateriaalin kasvattajaa, ihmiset ostavat kynsilaukkaa Tšekistä (suoraan tai ystävien kautta) ja tuovat sen Slovakiaan. 

Joitain vuosia sitten Kozák aloitti kynsilaukkalajikkeidensa virallisen tuonnin Slovakiaan kumppaniyrityksen kautta. Mutta hän ei silti suostu viemään sitä muihin maihin. Monet ulkomailla asuvat tšekkiläiset ovat kuitenkin jo kirjoittaneet hänelle lähettävänsä kynsilaukkaa ulkomaille, mutta hän ei vieläkään muuttanut kantaansa. Joten he ostavat sen tšekkiläisestä osoitteestaan ja vievät sen sitten itse. Käytännössä  hänen kynsilaukkalajikkeitaan on mahdollista ostaa siis kaikkialla Euroopassa, mutta ei virallisesti.

Kozák on periaatteen mies ja hänen kantansa on ymmärrettävä. Tsekeissä oltiin pitkään samassa tilanteessa kuin ollaan periaatteessa Suomessa Alexandra-kysymyksen kanssa. 1900-luvulla ennen kuin Kozák aloitti toimintansa, nimikkeen ”Benactan" alla myytiin lukuisia eri lajikkeita ja kantoja. Lajikkeet olivat pitkään sekaisin ja ovat ehkä jossain määrin vieläkin. Kun itse tilasin vuonna 2017 5 kilon erän Marmoriini Havrania tsekinmaalta oli joukossa erästä toista lajiketta, jotain määrittelemättömäksi jäänyttä ja posliinien kasvuryhmään kuuluvaa. Kukapa haluaisi, että välinpitämättömät henkilöt sotkevat asiat ja tärvelevät sinun elämäntyösi.

Mutta mikä on lopulta tsekinmaalainen lajike? Kozákin itsensä antamien viitteiden mukaan monet hänen lajikkeistaan ovat venäläisperäisiä. Havran, joka on nimetty valkosipulitutkija Paula Havránkovan mukaan on kasvutavaltaan ja kaikilta tunnistettavissa olevilta morfeemeiltaan sama lajike kuin venäläinen Petrovski. Suomen oloissa Havran on kuitenkin todettu elinvoimaisemmaksi kannaksi kiitos varmaan Kozákin jalostustyön. Kozákin paljon kehuma Anton on DNA-ajonkin perusteella sama kuin ranskalainen Therador. 

Viime vuonna Kozák toi julkisuuteen uuden lajikkeen jota hän kutsuu lyhyellä BI-nimellä. Sain sitä tsekeistä heti pienen erän ja pystyin istuttamaan marraskuun puolivälissä 33 isokokoista kynttä. Ensituntuma tähän lajikkeesseen jota kutsun mieluummin nimellä B1 oli kiinnostava. Olin heti täysin vakuuttunut että että kyseessä on sama lajike kuin Karpaatialainen tai Tsekinmaalla tunnettu Tristan. Olisi todella kiinnostavaa keskustella Kozákin kanssa tästä lajikkeesta. En välttämättä usko että Kozák tietää sen että lajike voi tuottaa nopeastikin erilaisia muunnelmia. Näin voi tapahtua jos se on tekemisissä kasvupaikallaan usean muun lajikkeen kanssa. Mutta virusvapaa kanta on todella tervetullut. Kerran hallussani oli saksalaisperäinen karpaatialaisen kanta ja se jos mikä oli virusten runtelema.

Saanko vielä esitellä:

Kynsilaukka-aiheiset kotisivut jotka sisältävät mm. selkeästi toimitetun viljelyoppaan:

Moderoidun ja tiukasti asiassa pysyvän kynsilaukan kasvattajille ja harrastajille tarkoiteun ryhmän löydät Facebookista haulla ”Valkosipuli, harrastajat ja kasvattajat”.

Haluatko kenties myös lukea jotain muuta mitä Torsten M. Sandberg on tuottanut blogien universumiin. Kirjoitukset ovat monialainen maailma. Blogista Snowball tales voit lukea Sandbergin uudelleen toimitettuja kirjoituksia vuosilta 2005-2026 alkuperäisin aikaleimoin. Uusi Blogi Tasavallan aika käsittelee valistuksen ajan teemoja nykyaikaan tuotuna, Ranskan vallankumouksen perintöä, kolumbiaanisen vaihdon neljättä potenssia ja hyötykasveja. Lisäksi blogger-alustalta alustalta Sandbergin postilla löytyy Sandbergin 144 saarnaa vuosilta 2004-2022.