Vuosi 1991 oli ns. lyhyen vuosisadan viimeinen vuosi. Vuotta 1992 voidaan pitää vuoteen 1492 verrattavana vuonna. 1492 löydettiin Uusi maailma, Amerikka ja vuosi 1992 oli vuosi jolloin tiedon valtatiet avautuivat kaikille, siis Internet alkoi toden teolla yleistyä. Kyseessä on siis suuri ihmiskunnan historian murroskohta. Juuri tähän murroskauteen ajoituu Engelandin kirjan julkaiseminen.
Ei ole mikään konsti lukea englannin kielellä kirjoitettua kaksisataa-sivuista kirjaa kuudessa tunnissa. Eri asia onkin sitten se, miten paljon tuosta kaikesta muistat vielä puolen vuoden jälkeen. Jos haluaa matkata elämyksen tasolla eikä pidä kiirettä niin antoisampaa on sitten mennä syvälle jonkin kirjan maisemaan. Pian sitten huomaatkin katsovasi vierestä mitä käsissäsi olevassa kuvauksessa oikein tapahtuu.
Missä TJM:n kokonaisvaltainen kynsilaukka-kirja (The Complete Book of Garlic: A Guide for Gardeners, Growers, and Serious Cooks) on yleisesistys Allium Sativum-nimisestä kasvista, niin Engelandin kirja on viljelijän opas, tai sanotaanko hienostuneemmin myötätuntoa ja rohkaisua jakava matkaopas. Luonnollisestikin kirjan tärkein ansio on siinä että se teki tunnetuksi eri kynsilaukkojen kasvutyyppien luokituksen.
Yhtä miestä ei saisi toki nostaa muiden yläpuolelle, eikä se toki ole tarkoituskaan. Aivan yhtä lailla suuri amerikkalainen kynsilaukka-kirjailija Chester Aaron ansaitsee tulla huomioiduksi. Hän on aivan samalla tavalla kynsilaukka-asian apostoli kuin Engelandkin. Aaron, mies jonka elämään mahtuu todella paljon, on kirjoittanut valtavan määrän tekstiä jota voitaisiin kuvailla ”mytologisemmaksi lähestymistavaksi” kynsilaukkaan. Aaronin ansio on myös valkosipulin gastronomisissa ulottuvuuksissa. Mutta Engelandin ansio on siinä, että hän on antanut inspiraation niin monelle viljelijälle, niin pienelle, keskisuurelle kuin isommallekin.
Tässä ei nyt ole tarkoitus laatia mitään lyhennelmää eikä tiivistelmää Engelandin klassikosta. Mihin voi pyrkiä on vaikutelmien kuvaileminen ja tietysti lukemis-kehoitteen antaminen kaikille kynnelle kykeneville ja kielitaitoisille. Hetkinen… Mitähän tuli juuri äsken sanottua? ”Kynnelle kykeneville?” Eipä tuotakaan ole tullut ennen ajateltua. Kynnellehän kykenevät kaikki joilla ei ole ennakkoluuloja.
”Pelto on paras opettajasi” toteaa Engeland jo aivan teoksensa alussa. Sitä se todellakin on, mutta vielä suurempi ilo on jos voit kulkea pelloilla hyvän opettajan kanssa. Kirjojen lukemisen taito on myös siinä, että pääset sen maailmaan sisältä päin. Vähä vähältä katsot sitä maisemaa jossa kirja elää. Näet kaukaisen maan värisävyt, tunnet eri vuodenaikojen tuoksut; valkoinen paperi ja painomuste alkaa elää.
Yksi kirjan inspiroivimmista kuvauksista on se kun Engeland kertoo tutkimuksistaan sen parissa milloin ja miten kovavartisesta kynsilaukasta pitää leikata kukintovarsi. Filareella oli viljelty omenia ja muutakin jo ennen Engelandin aikaa. Kynsilaukka kasvoi marginaalista tilan päätuotteeksi kun tultiin 1980-luvun loppuun. Seutukunnalla oli vaikuttanut jo 1970-luvulta lähtien pastori Donaldson, suuri kynsilaukkamies, jolle Engelandikin antaa suuren tunnustuksen. Mutta vielä 1980-luvun puolivälissä kasvi piti itsepintaisesti salaisuutensa. Kymmenen ensimmäisen vuoden aikana ei edistytty asian suhteen juuri millään tavalla. Vierailu salaperäisen kiinalaisen kasvattajan luoksekaan ei tuonut mitään tolkkua asiaan... Juonipaljastus päättyy kuitenkin tähän.
Paljon muustakin Engeland kirjoitti, ja jos lähtisi kertomaan niistä perustavalla tavalla niin rojektiin pitäisi varata aikaa loppuvuosi ja 40 seuraavaa avausta. Pian huomaisi kirjoittavansa kirjaa kirjasta. Ja se ei taida olla mitenkään järkevä ajatus. Järkevänä ei voida myöskään pitää sitä ajatusta että Engeland käännettäisiin suomen kielelle. Kirjan potentiaalinen lukijakuntakaan ei liiku edes tuhansissa, ja edes tuhannelle lukijalle hanketta ei ole oikein mielekästä toteuttaa.
