Artisokkavalkosipuli (engl. Artichoke garlic) on maailman yleisin ja viljellyin pehmeävartinen kynsi-laukkatyyppi. Lajikeryhmä on saanut kansainvälisen nimensä siitä, että sen kynnet kasvavat useassa sisäkkäisessä kerroksessa, mikä muistuttaa erehdyt-tävästi artisokan suomuja. Suomen ilmastossa nämä pehmeävartiset valkosipulit ovat hivenen herkempiä kuin meillä päin yleisemmät syksyllä istutettavat kovavartiset kynsilaukat, mutta oikeilla menetelmillä niiden kasvatus onnistuu mainiosti täälläkin.
Maailmalla puhutaan nimenomaan artisokista, vaikka asialla ei tietenkään ole mitään tekemistä itse latva-artisokan (Cynara scolymus) kanssa. Kun tämän tietyn kynsilaukkojen kasvuryhmän sipulin ilmiasua halutaan kuvata osuvasti, on nimitys ”artisokka” visuaalisesti oivallisista oivallisin.
Sekaannuksia on kuitenkin syytä välttää, ja siksi tälle kasvuryhmälle on ollut tarpeen luoda aivan oma, uusi ja oivaltava nimitys, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Kieli pyrkii luonnostaan aina kohti lyhyempiä ja taloudellisempia ilmaisuja, ja uusi muoto ”Artinen” sopiikin suomalaisen suuhun lopulta kaikista parhaiten. Nimenä Artinen herättää varmasti ansaittua huomiota valkosipuliharras-tajien keskuudessa, ja mikä parasta – sen avulla vältytään kokonaan artisokka-hämmennykseltä.
Alkuperä ja tuonnin haasteet
Artiset ovat alkujaan eteläisten maiden kynsilaukkoja, ja ne kasvavat sikäläisessä ilmanalassa vakaasti tasakokoisiksi ja suuriksi. Silveriinien (engl. Silverskin) ohella Artiset ovat maailmanlaajuisesti kaikkein eniten viljeltyjä valkosipuleita.
Suomeen tuodaan paljon Artisten istukkaita ulkomailta, mikä ei välttämättä ole laadun kannalta hyvä asia. Tehoviljelijät tavoittelevat usein pikavoittoja; istutusmateriaali tuodaan halvalla maahan ja raapit lyödään peltoon väkivaltaisin menetelmin, täysin koneellisesti. Myös monet kauppapuutarhat myyvät näitä ulkomailla massatuotettuja lajikkeita eteenpäin kotipuutarhureille lisäystarkoitukseen.
Tuonti-istukkaiden joukossa voi olla suuria kynsiä, jotka kasvavat ensimmäisenä vuonna pohjoisessa varsin kookkaiksi ja säilyttävät alkuperäisen kasvutapansa. Toisena vuonna kasvu kuitenkin usein taantuu, kun kasvi kohtaa paikallisen todellisuuden ilman etelän esikasvatuksen tuomaa etumatkaa.
Millainen kynsilaukka Artinen on?
Valistunut kasvattaja kohtelee kynsilaukkojaan kuin hyvä isä lapsiaan: tasapuolisesti ja antaen parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä sekä löytää omat vahvuutensa. Jokaisella kasvilla on omat lahjansa, kunhan niitä tuetaan oikealla tavalla. Suomalaiset ovat perinteisesti mieltyneet kovaniskoihin ja tiettyihin tuttuihin vakiolajikkeisiin – aivan kuten yhteiskunnassa usein suositaan ennustettavia ja helppohoitoisia lapsia, puutarhoissakin suositaan kaikkein varmimpia kantoja. Artinen ei aina kasva meidän oloissamme mitenkään ”nätisti”, jos tällaista ilmaisua halutaan käyttää. Sen luonne ja lahjat avautuvat parhaiten kuuden keskeisen piirteen kautta:
I Mietous ja lempeys: Artinen on maultaan mieto ja lempeä, joten se sopii erinomaisesti niille, jotka eivät ole kaikkein polttavimman maun perään. Kaikkiaan kyse on huomattavasti pienemmästä allisiinipitoisuudesta kuin mitä rankkojen kovavartisten kynsistä löytyy. Se on erinomainen kynsilaukka niille, jotka eivät välttämättä ole viehättyneitä valkosipulin kaikkein voimakkaimmista vivahteista.
II Ainutlaatuinen vihanneksellisuus: Eri Artis-lajikkeiden mauista löytyy sellaista hienoa vihanneksellisuutta, jota kovavartisista on turha etsiä; niissä polttava maku peittää niin helposti kaiken muun alleen. Kreoleille ominaista yrttisyyttä ja vastaansanomatonta hienostuneisuutta ei näistä raapeista löydy, mutta onpa niiden rustiikkisuus aivan vastaansanomatonta – aivan ulkonäöstä ja ensipuraisusta lähtien.
III Kypsää jo elokuun lopulla: Artiset ovat kypsää tavaraa jo elokuun lopulla, eikä tähän prosessiin tarvita väkivaltaista pikakuivausta. Artisen mehukkuus ja pirskahteleva öljyisyys ovat parhaimmillaan aivan tuoreissa, täysikasvuisissa kynsissä. Kysymys niin sanotusta ”Nouveau-lajikkeesta” pitääkin ottaa harrastajapiireissä kokonaan uudelleen tarkasteluun
IV Rotevat talviversot: Artisen kynsistä saa kasvatettua erinomaisia talviversoja. Eivät ne kenties ole aivan yhtä vienon elegantteja kuin silveriinien kynsistä saadut, mutta mittaa ja rotevuutta niissä kyllä riittää.
V. Parasta pataruokiin: Silveriinien ohella Artisen kynnet sopivat rakenteensa ja pehmeän makunsa puolesta poikkeuksellisen hyvin pitkään hautuviin, talvella valmistettaviin pataruokiin.
VI. Gratiinien kuningas: Ainoa oikea kynsilaukka, josta voi valmistaa aidon, kurantin Dauphinoise-gratiinin, on tietenkin Artinen. Tähän tarkoitukseen esiin nousevat aivan erityisesti tietyt huippulajikkeet.
Välinäytös: Mohkut ja kummalliset väitteet
Kun tarkastellaan Artisen omalaatuista kasvutapaa pohjoisessa, törmätään usein sitkeisiin uskomuksiin ja myytteihin. Ilmiötä voi kuitenkin lähestyä myös kepeämmän kulttuurin ja pienen runollisuuden kautta:
Anna artisten mohkujen olla. Pysyvä muistuma muinaisilta ajoilta.
Se kylmän kevään on syytä
Sanoi Itämaan tietäjä kerran
Ota siihen nyt vain etäisyyttä
Ei edes totta se hitusen verran
Siitä väitettä on kovin monta
Kas totuus on kasvissa itse
Ei se kummaa ja uskomatonta
Älä tajuntaas turhaan kahlitse
Anna Artisten mohkujen olla
Niitä pois et voi jalostaa
Anna rauhassa pollasi olla
Ne kasvia vain kaunistaa
— Aaria oopperasta ”Vihannes Kostajan paluu”
Kasvutavan plastisuus ja varsikloonit
Oopperat sikseen! On aika panna faktat pöytään ja mennä suoraan asiaan, eli Artisten kasvuryhmän edustajissa säännöllisesti havaittaviin varsiklooneihin. Tätä ilmiötä ihmetellään laajasti, ja sama kysymys toistuu vuodesta toiseen: mitä nämä raapin varteen ilmestyvät ”mohkut” oikein ovat?
Kuten harrastajat tietävät, kynsilaukka on poikkeuksellisen älykäs kasvi. Toisaalta se on myös kovin riippuvainen ihmisestä; jos siitä ei pidetä kasvatusolosuhteissa hyvää huolta, se taantuu nopeasti, menettää elintilansa kilpailussa ja muuttuu pian vain yhdeksi kedon kasveista muiden joukossa.
Kynsilaukan älykkyyden ja dynamiikan suurin osoitus onkin siinä, että se ryhtyy jalostamaan itse itseänsä päästyään hyvään puutarhamaahan. Näin on tapahtunut jo muinaisina aikoina. Alun perin kasvi lisääntyi luonnossa latvakloonien ja aitojen siementen keinoin, sillä aron pinnan alla piileviä pienenpieniä raapeja ei ollut ihminen kaivamassa esiin ja jakamassa.
Kun tarkastellaan kynsilaukan sukupuuta ja sisäistä taksonomiaa, havaitaan Artisten ryhmän polveutuvan Raitisten (engl. Purple Stripe) kantamuodosta. Tässä evoluution vaiheessa kasvi on ikään kuin luopunut alkuperäisestä olemuksestaan ja muuttunut tietyllä tapaa kasvuekonomiseksi ja mukavuudenhaluiseksi. Se ei enää perusmuodossaan tee korkealle nousevaa, varsinaista kukkavartta, vaan suuria klooneja, jotka puhkaisevat lehtivarren sivusta. Näistä varsin kookkaista varsiklooneista voidaan kuitenkin kasvattaa uusia kasveja aivan samalla tavalla kuin kovavartisten kynsilaukkujen latvakukintojen itusipuleista. Artisten ja myös silveriinien edustajissa on siis jäljellä vahva geneettinen muistuma entisistä ajoista – ajalta ennen kuin ihminen domestikoi kasvin omaksi hyötykasvikseen.
Jotkin Artiset tuottavat luonnostaan enemmän varsiklooneja kuin toiset. Näyttää siltä, että tarkalla valinnalla ja kantoja säästämällä näiden mohkujen esiintymistä voidaan vähentää ainakin muutaman kasvukierron ajaksi. On kuitenkin ymmärrettävä, etteivät Artisten varsikloonit ilmesty peltoon noin vain kesken kasvukauden sään mukaan; ne ovat ohjelmoituneet kasvin fysiologiseen kasvusuunnitelmaan jo edellisen vuoden puolella.
Kasvuryhmän parhaat lajikkeet
Kun siirrytään yleisistä ominaisuuksista käytännön lajikkeisiin, harrastajien vaalimat kannat paljastavat ryhmän syvän potentiaalin. Nämä ovat lajikkeita, joita voi lämpimästi suositella niin harrastajille kuin vähän suuremman mittaluokan kasvattajille:
Vessalico: Tämä harvinainen kanta on todellinen Ligurian lahja maailmalle. Se on kotoisin Italiasta, pienen Vessalicon kylän alueelta, ja se tunnetaan poikkeuksellisen hienostuneesta, aromikkaasta mutta lempeästä maustaan. Visuaalisesti ja gastronomisesti se edustaa Artisen ylintä aatelia.
Therador: Ranskalainen vakiolajike, joka on osoittanut erinomaista sopeutumiskykyä. Se on rakenteeltaan roteva, kasvuvoimainen ja tuottaa kauniita, valkoisen ja lilan sävyttämiä raapeja.
Anton: Theradorin tšekkiläinen sisärkanta. Se kantaa itäeurooppalaista kestävyyttä ja tarjoaa hivenen suoraviivaisemman, rustiikkisen kasvuvoiman pohjoisemmilla leveysasteilla.
Stephan: Tämän listan kenties mielenkiintoisin erikoisuus. Lajike on tunnetun tšekkiläisen valkosipulinkasvattajan ja -jalostajan, Jan Kozákin, käsialaa. Stephan ilmentää jalostajansa tarkkaa silmää: se tuo pehmeävartisten ryhmään poikkeuksellista täsmällisyyttä, sipulin tasalaatuisuutta ja kylmänkestävyyttä.
Mielenkiintoinen ja seikkailunhaluiselle kasvattajalle sopiva vaihtoehto on myös Messidor. Se on osoittanut sellaista plastisuutta, että pohjoisissa oloissa se karkaisee itsensä kylmässä ja tuottaa hyvin usein kovaniskaisia kantoja jäykkine kukkavarsineen.
Kultainen sääntö: Kärsivällisyys ja kotouttaminen
Kuten todettu, Artisilla on voimakas taipumus taantua, jos lisäysmateriaali tuodaan suoraan ulkomailta, lähinnä eteläisemmästä Euroopasta. Siellä teolliset kasvit korjataan usein raaoilla mekaanisilla menetelmillä, pikakuivataan koneellisesti tai rääkätään paahtavassa auringonpaisteessa. Sellaisten kasvien kynsiltä on turha odottaa onnellista tai elinvoimaista kasvukautta kaukana pohjoisessa.
Suuren mittakaavan kaupallisilta kasvattajilta ei kärsivällisyyttä juuri löydy, sillä heidän tavoitteensa mitataan kiloissa, ei niinkään laadussa. Useimmat Artiset voidaan kuitenkin onnistuneesti kotouttaa pohjoisiin oloihimme, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä ja useamman vuoden työn.
Harrastajan kannattaakin aina hankkia aloituskanta luotettavalta kotimaiselta pienkasvattajalta tai toiselta harrastajalta. Tämä sopeutumisprosessi vaatii poikkeuksetta 3–4 onnistuneen kasvukierron verran aikaa, ennen kuin kanta on täysin mukautunut paikalliseen maalajiin, mikrobistoon ja valorytmiin. Artiset ovat täydellinen valinta jokaiselle, joka ei pidä valkosipulin liian tulisesta ja polttavasta mausta. Joistakin lajikkeista löytyy sellaista hienostunutta vihanneksellisuutta ja leppeyttä, että sellaiselle kasvattajalle kelpaavat mainiosti pienemmätkin raapit.
Varteen kehittyvät mohkut saattavat hieman pienentää itse maanalaisen raapin kokoa, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole suurta merkitystä gastronomian kannalta. Jollekin asialla on painoarvoa, jollekin toiselle taas ei – mutta varmaa on se, ettei näistä luonnollisista mohkuista pääse pitkässäkään juoksussa eroon. Ne kuuluvat Artisen sieluun.
