Se mitä nyt tulen kuvailemaan on simulaatio siitä miten menettelisin tämän rojektin suhteen jos olisin toteuttamassa sitä itse. Kaavailemani suunnitelma vaatii pitkäjänteisyyttä ja jopa seitsemän vuoden ajanjakson. Mutta mitäpä ei tekisi kynsilaukan vuoksi.
Käsittääkseni yksi asia pitäisi pystyä ratkaisemaan ja siihen ei yksi vuosi riitä. Kyse on siitä että miten kasvurytmi saadaan pohjoiseen sopivaksi. Olen siis itse kasvattanut kynsilaukkaa Varsinais-Suomessa parhaimmilla kasvuvyöhykkeillä. Istutaan kynnet yleensä lokakuun alussa ja sadonkorjuun aika koittaa heinäkuun puolivälin jälkeen. Kun kynsilaukka sprouttaa huhtikuun alussa niin siitä tarvitaan karkeasti ottaen 105 päivää sadonkorjuuseen. Hyvää kasvuunlähtöä keväällä auttaa aikainen istutus syksyllä; näin kynnet pääsevät muodostamaan hyvän juuriston ennen maaperän jäätymistä.
Edellä kuvatut pohjoiset olosuhteet muodostavat suurimman haasteen. Niin sanotusti yhtälö voisi tuntua mahdottomalta mutta olen luottavainen sen suhteen että tietyt lajikkeet ja lähinnä tietty lajike saadaan sopeutettu Inari maan olosuhteisiin. Voisi sanoa jopa Inari maan olosuhteisiin. Jos kelvolliseen kasvuun on päästy Lapin Kaksoisvirranmaalla Rovaniemen korkeudellakin niin tottahan Kynsilaukkaa voi viljellä Rovaniemeä Inarin välisellä kolmensadan kilometrin taipaleenkin varrella. Hyvänä vuonna lumi on pääsääntöisesti poissa jo toukokuun puolivälissä ja kevättä voi monellakin konstilla edistää. Tuhkan levittäminen penkkien päälle huhtikuussa kevätauringon jo saadessa voittoa talvesta edistetään lumen sulamista. Penkit ja penkkien ympäristön voi kolata auki huhtikuun lopulla.
On ihan mahdollista että sprouttaus tapahtuu toukokuun viimeisellä viikolla ja kasvu pääsee vauhtiin jo ennen juhannusta. Olen varma että juhannuksena Inarimaallakin voidaan nähdä neljätuumaiset eli 10 senttiset versot. Täällä kuvaamallani aikataululla kasvit olisivat tuleentuneet ja tuottaneet suurimmillaan 40-grammaiset raapit syyskuun kymmenenteen mennessä. Luotan myös siihen että kärsivällisellä työllä kasvurytmi, sprouttauksesta tuleentumiseen, saadaan jopa alle sadan vuorokauden mittaiseksi.
Inarinmaan olosuhteissa ja kuvailemallani kasvurytmillä istukkaaksi tarkoitettua satoa ei kuivata ollenkaan. Raapit aukaistaan heti sadonkorjuu jälkeen ja kynnet istutetaan uusiin penkkeihin välittömästi. Näin ne pääsevät kasvattamaan juuria. Jos tämä toimenpide tehdään syyskuun 10. päivä niin silloin maan jäätymiseen on aikaa noin 30-40 päivää. Tämä varmistetaan tietysti oikealla istutussyvyydellä ja penkkien runsaalla katteella. Uskoisin että kuukausi kynsien istutuksen jälkeen niissä voi olla hyvinkin viisisenttiset juuret, ja se on aivan riittävästi varmistamaan hyvän kasvuunlähdön keväällä.
Kysymys pohjoisimpaan Lappiin sopivasta lajikkeista onkin sitten oma kysymyksensä. Pitkäaikaisten havaintojani mukaan kaikista kasvuvarmin lajike on aivan tavallinen niin Siperialainen marmoriini. Jollakin harrastajilla Rovaniemen korkeudella ja siitä alle on tästä lajikkeesta Lapissa jo pitkään sopeutuneita kantoja. Neuvo on hyvä, mutta kun tietää miten kärsimättömiä ihmiset ovat ja miten hyvin neuvoihin ei todellakaan aina haluta uskoa eikä luottaa, niin moni joutuu kokemaan pettymyksen hankittuaan epämääräistä lisäys materiaalia etelästä. En välttämättä usko että kukaan luopuu suuressa mittakaavassa tarkoin vaalitusta kannastaan mutta kaiken voi todellakin aloittaa aivan pienestä. Tässä maailmassa saa melkein mitä tahansa kun tarpeeksi kauniisti pyytää ja ehkä joku Eteläismmän Lapin kasvattaja antaa halukkaalle muutaman raapin.
Siperialainen marmoriiini voi kasvaa Salpausselän eteläpuolella hyviin mittoihin, 80-grammainen ja kuusikyntinen raapi ei ole harvinainen. Napapiirille tultaessa sellaista ei välttämättä enää näe, grammamäärä on pienempi ja kynsiä on parhaimmillaan vain neljä tai viisi. Mutta sekin on todella paljon, ja jos tuleva Inarinmaan siperialaisen kanta tuottaa siellä vain kolme kynttä on sekin jo loistava saavutus. Istukasmäärän lisääminen vaatiikin sitten todella pitkäjänteistä työtä.
Jos ensimmäisenä vuonna olet saanut hankittua vaikkapa viiden raapin kynnet napapiirin tuntumassa kasvaneista siperialaisista, niin saat seuraavana vuonna sadoksi ehkä 20 raapia joissa on kaikissa 3 kynttä. Raapien paino voi olla 35-40 grammaa. Tietysti sinulla on ”oikeus” syödä jopa kymmenen prosenttia sadosta jolloin saat maahan reilut 50 kynttä. Maltti on valttia tässä juuri vaiheessa. Seuraavana vuonna saat istutettavaksi 140 kynttä ja olet jättänyt syötäväksi ja muiden ihmeteltäväksi 6 raapia. Neljäntenä viljelyvuotenasi istutat 300 kynttä ja olet voinut jättää itsellesi 30-35 raapia. Tässä vaiheessa toimintasi herättää huomiota ja voi tehdä optioita tulevasta sadosta ja antaa istukkaita muille. Kuudentena vuonna istukkaita on 1200 ja satoa tulee 1800 kynnen verran. Seitsemäntenä syksynä tarvitset jo kaksi aaria istutuksiin.
Edellä kuvattu on mahdollista mutta se onnistuu vain jos ollaan kurinalaisia. Pikavoittoja ei ole olemassa ja rikastumistoiveet voi kertaheitolla unohtaa. Kaikki on mahdollista. Inarinmaa on Suomen suuri kunta ja hyviä hietamaita löytyy paljon. 100 pienen mittakaavan kasvattajaa joiden istukasmäärä on keskimäärin 1000 kynttä voisivat tuottaa joskus tulevaisuudessa 3500 kiloa hyvää Siperialaista marmoriinia. Mutta homma ei todellakaan sovi ihmisille joilla on taipumusta turhaan hätäilyyn ja ahneet älkööt rojektiin ryhtykö. Loppu on se tunnettu...
Otsikkokuva on Tuomo Itkosen kirjan Pippinä ja Pappina kuvistusta. Kuva lienee itse kirkkoherra Itkosen ottamaä ja siinä Ronkajärven Aaprami Morottaja, pappilan kotiapulainen Maarit Musta, Juhani Jomppanen ja Jouna Piera Jomppanen niittmässä rehevää vihantakuaraa Pappilan kentällä syksyllä 1930. Taustalla Pahtaniemi .
Tässäpä Inarinjärvi uusilla sanoilla Souvareiden esittämänä.
