Kun puhutaan kynsilaukasta kaikesssa sen moninaisuudessaan niin yksi henkilö nousee erityisasemaan. Kyse on miehestä joka loi kestävän tavan luokitella eri kynsilaukkojen kasvutyypit. Hän on Ron L. Engeland.
Hänen sukujuurensa ovat englantilaista alkuperää. Nimenä Engeland viittaa niittymaahan. Harva tietää että Englannin valtion nimi tulee vanhan englannin kielen sanasta Engelond, joka viittaa niittyyn joka on virtaavan veden varrella. Engeland syntyi 1940-luvun loppuvuosina ja hän teki elämäntyönsä Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltion Okanoganin piirikunnan Omakin taajaman alueella maatilalla, josta voidaan nykyään käyttää nimeä Vanha Filaree. Engeland tuli tavallaan vävyksi vaimonsa Watershine Woodsin vanhempien omistamalle tilalle ja he saivat kaksi lasta. Kun kirja Growing Great Garlic tuli markkinoille, voitiin sanoa että hän on viljellyt kynsilaukkaa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Tästä voidaan päätellä että hän aloitti toimintansa Filareen tilalla 1970-luvun alkupuolella.
Engelandin elämäntyön näyttämönä toiminut Okanoganin piirikunta sijaitsee Yhdysvaltojen luoteisosassa, alueella, jolle antaa leimansa puolikuiva ylätanko. Omakin taajama ja sen myötä Filareen farmi lepäävät laakson pohjalla noin 260 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella, North Cascades -vuoriston ja lähes 1 750 metriin kohoavan Omak-vuoren syleilyssä. Tämä vuorten saartama paikka synnyttää ankarat ilmastoolosuhteet – lumiset talvet, jolloin pakkanen jää seisomaan laaksoon, ja vastapainona poikkeuksellisen kuumat, kuivat kesät. Nämä olosuhteet pakottivat farmarin kehittämään kurinalaisen viljely-, kastelujärjestelmän.
Itse miehestä ei paljoa tietoa netistä löydä. Toisaalta se ei voi ollakaan mikään itseisarvo. Edelleenkin on mahdollista jättää hyvin vähän jälkiä itsestään internettiin. Engelandista löydämme tasan tarkkaan vain yhden kuvan joka julkaistiin teoksen ”Growing Great Garlic” takakannessa.
Mutta jos tarpeeksi hienovaraisesti asiaa osaa udella niin tietoa toki löytää. Tässä maailmassa saa melkein mitä tahansa jo osaa tarpeeksi nätisti pyytää. Engelandille kuuluu nykyään oikein hyvää ja hän on vetäytynyt farmarin töistä reilut 10 vuotta sitten tehtyään vuosikymmenten työn ja jätettyään pysyvän jäljen työllään kynsilaukan viljelyn historiaan. Eläkepäivillään hän voi keskittyä monen washingtonilaisen lempiharrastukseen eli vaelteluun vuorilla. Engeland on vanhoilla päivillään kovasti mieltynyt myös lintujen tarkkailuun.
Itseään Engeland luonnehtii kirjassaan aivan tavalliseksi mieheksi jonka opinahjo hänen omien sanojensa mukaan oli pelto. Tämä nostaa entisestäänkin miehen elämäntyön arvoa ja rohkaisee monia. Kaikki viisaus ei todellakaan tule ylhäältä oppituoleista annettuna.
Ron L. Engeland puolisonsa Watershinen kanssa tulivat tunnetuksi orgaanisen viljelyn toimeliaina mestareina. Filareella ei viljelty pelkkää kynsilaukkaa vaan heillä oli viljelyssä myös yli sata erilaista omenalajiketta, persikoita, aprikooseja, luumuja, vadelmia, perunoita ja he tuottivat myös kuivakukkia. Engelandilla oli myös kastelujärjestelmiä myyvä firma ja hän kirjoitti lukuisia artikkeleita ja toimi viljelijäjärjestöjen luottamustehtävissä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa ihmisenä kovin tuntematon Engeland on tänään alan mystinen auktoriteetti, jonka kirja on inspiroinut tuhansia ja taas tuhansia viljelijöitä ja harrastajia ympäri maailmaa. Arvioisin että vuoden 2015 jälkeen noin 50 suomalaista harrastajaakin on hankkinut Engelandin uuden aikakauden avaavan teoksen.
Kun teos Growing Great Garlic vuonna 1991 ilmestyi, se täytti huutavan tyhjiön. Kirja oli maailmanhistorian ensimmäinen kokonaisvaltainen kynsilaukan kasvatuksen opas, joka synnytti Pohjois-Amerikkaan kokonaan uuden käsitteen: gourmet-valkosipulin. Engeland osoitti tuhansille seuraajilleen, että viljely voi olla taloudellisesti kannattavaa ja laadukasta hyvin pienelläkin maapinta-alalla, kunhan työhön ryhdytään asiantuntemuksella. Filareen tila ei ollut pelkkä kauppapuutarha, vaan se toimi orgaanisen viljelyn pioneerina aikana, jolloin koko ala otti vasta ensiaskeleitaan. Engeland ja Watershine saivat tilalleen virallisen orgaanisenb viljelyn sertifioinnin Washingtonin osavaltion maatalousministeriöltä (WSDA) jo 1970- ja 1980-luvuilla, kauan ennen kuin liittovaltio oli edes luonut kansallisia standardejaan. He olivat mukana rakentamassa ja määrittelemässä puhtaamman maanviljelyn perusrakenteita, mikä nostaa Engelandin auktoriteetin arvoa entisestään.
Filareen farmin tarina sai kuitenkin uuden käänteen 2010-luvun puolivälissä, kun Engelandit myivät elämäntyönsä eteenpäin. Uusien omistajien, Alley ja Phoebe Swissin, myötä tilalla on vähitellen siirrytty uudenlaisiin menetelmiin, jotka vastaavat nykyajan suurempaan kysyntään ja muuttuneeseen toimintaympäristöön. Siinä missä Engelandin aikakautta leimasi ankara yhdeksän vuoden viljelykierto ja herkkien valkosipulipenkkien kattaminen sinimailassilpulla, nykyisessä tehokkaammassa tuotannossa näistä työläistä työvaiheista on pitkälti luovuttu.
Nykyään viljellään suoraviivaisemmin samalla alueella hakien suurempaa volyymia; nykyään kapeaan reilun 60 sentin levyiseen penkkiin istutetaan jopa kuusi kynttä yhteen vaakasuoraan riviin. Tämä muutos heijastuu suoraan farmin nykyisessä ilmeessä, joka edustaa perinteisen käsityöläisyyden sijaan modernimpaa ja virtaviivaisempaa massatuotantoa. Kehityksen suunta näkyy selkeästi tilan omalta Instagram-tililtä: pellot ovat syksyisin ja keväisin puhtaan paljaina, ilman suojaavaa alfalfa-vaippaa, joka määritti maisemaa vielä vuosikymmenet sitten.
Sosiaalisen median antamien viitteiden mukaan näyttäisi siltä, että myös viljelyalan pitkäaikaisesta orgaanisesta valmistelusta on luovuttu. Tilalle saapuu joka syksy valtava monsterirekka, joka tuo maahan noin 100–120 kuutiota muualla valmistettua kompostimultaa. Liekö se sitten jonkun isomman kaupungin yhdyskuntajätettä tai jotain muuta, mutta näin ne asiat vain muuttuvat.
Alley ja Phoebe Swissin luotsaamana Filaree kehittynyt laajamittaiseksi ja ammattimaiseksi lisäysmateriaalin tuottajaksi. Se tarjoaa erinomaisen vertailupohjan siitä, miten viljelyn painopisteet ja mittakaava muuttuvat, kun siirrytään perinteisestä enemmän käsityöläisyyteen perustuvasta mallista kohti nykyajan mittapuiden suurempaa tuotantoa, joka vaatii enemmän viljelymenetelmien mekanisoimista.
