Aika useasti olen miettinyt miten kynsilaukka menestyisi vanhassa kotikylässäni Inarissa, ja ylipäätänsä pohjoisemmassa Lapissa. Täällä Varsinais-Suomessa olen kasvattanut kynsilaukkaa pääasiassa kahdessa paikassa Aurassa ja Marttilassa.
Jos katsomme karttaa sijoittuvat nuo paikkakunnat samalle korkeudelle kuin Alaskaan Anchorage. Kyse olisi siis kynsilaukan pohjoisesta, tai paremminkin arktisesta ulottuvuudesta. Viittausta Alaskaan ja sen pohjoiseen sijaintiin olen käyttänyt paljon puhuessani kynsilaukan kasvatuksen mahdollisuuksista Suomen Lapissa. Yhdysvaltain Alaskassa tapahtuu paljon kynsilaukan kasvatuksen suhteen eikä tilanne ole siellä kovin lohduton. Alaskan Fairbanks on samalla korkeudella kuin Oulu ja siellä tuotetaan hyvällä menestyksellä kovaniskoja; otaksuttavasti jotain Siperialaisen marmoriinin kantoja. Kynsilaukka kasvaa siellä helposti 50:n gramman painoon.
Mutta eipä Suomessakaan ole jääty vaille menestystä. Tällä hetkellä on jo harrastajia jotka tuottavat varsin suuriakin määriä eri lajikekirjon kynsilaukkaa Tornionjoki-laaksossa ja Kemijoen varrella eli Lapin Kaksoisvirranmaalla. Yksittäisiä harrastajia on muitakin napapiirin tuntumassa.
Inarin suhteen en olisi kuitenkaan ensimmäinen lajissaan. Inarissa kynsilaukkaa kasvatti aikoinaan kuuluisa unkarilainen-syntyinen mies nimeltään Paavo von Pandy. Hän syntyi ”aatelismieheksi” Unkariin, mutta kuoli erämaatalon isäntänä Inarissa. Inarinjärven Kultalahdessa hänen kerrotaan kasvattaneen yhtä sun toista ja kynsilaukkaakin. Mitä lajiketta/lajikkeita von Pandy kasvattikaan jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
Inari on hyvin pohjoisessa ja kun katsomme millä korkeudella se sijaitse verrattuna Pohjois-Amerikkaan niin tilanne kaikessa arktisuudessaan paljastuu meille. Inarin kirkonkylä on käytännössä samalla korkeudella kuin Kanadan Luoteis-Territorioiden MacKenzie-joen suistomailla sijaitseva, ja hyvin nykyaikaisesti rakennettu Inuvikin kaupunki jossa on peräti noin 3500 asukasta. Kotikyläni eli Inarin kirkonkylän leveysaste
68° 54' 20'' ja Inuvikin 68° 21' 39' eli yötön yö on siellä melko lailla yhtä pitkä kuten kaamoskin.
Omaan jonkin verran viljelykokemusta Inarin korkeudella mitä tulee perunaan ja porkkanaan. Lisäksi kotoutin 1980-luvulla hyvällä menestyksellä venäläisen mustaherukan Imandra-kannan Inariin. Lisäsin pensaita taivukkaista ja veljeni sai niistä Ivalossa sittemmin myöhempinä vuosikymmeninä valtavia satoja. Perunat joiden kasvatuksesta vastasin lapuudenkodissani vielä Helsingin vuosinani 1985-1995 olivat aivan ”tavallinen puikula” ja ns. Lapin musta manteli. Tapanani oli matkata Inarinmaalle toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla ja pariksi viikoksi ja tulla sitten syyskuun alussa sadonkorjuupuuhiin. Istutin perunat aina kolme viikkoa ennen muita ja ne olivat hyvällä kaalella jo juhannusviikon alkaessa kun muut vasta istuttivat omansa. Aikalaisen istutuskohdan edut huomasi sitten syksyllä. Molemmat lajikkeet tuottivat jopa 250 gramman suuruisia mukuloita.
Inarin ilmasto on paljon suotuisampi kuin samalla leveysasteella olevan Inuvikin. En tiedä kasvatetaanko Inuvikissa kynsilaukkaa, perunaa tai herukoita ulkosalla mutta vanhaa jäähalliin on ainakin viritetty jonkinlaisia puutarhapalstoja kasvulavoin. Jos lähtisin Inariin niin saisin luotettavilta kasvattajilta jo hyvin pohjoiseen kotoutetun Siperialaisen marmoriinin kantoja omieni lisäksi päästäkseni rojektissani alkuun. Lähtisin siitä periaatteesta, että jos se onnistui von Pandyltä niin varmasti minultakin. Kaiken lähtökohta olisi oikea lajike ja oikein rytmitetty kasvukierto, Ja ennenkaikkea tarvitsisin rojektiin 7 vuotta, mutta palkkiona häämöttäisi lopulta viljelmä jossa aaria kohden tuottaisin 800 raapia joiden keskipaino olisi 40-grammaa. Raapeissa olisi vain kolme kynttä mutta ne olisivatkin sitten reilun kokoisia.
Miten pääsisin moiseen lopputuloksee? Kerron siitä seuraavassa postauksessa.
Otsikkokuvassa von Pandy Inarin Kultalahdessa.
Pähkäilin pitkään laittaisiko tähän Inarinjärven Tapio Rautavvaran esittämänä mutta en oikein ole enää sinut Topeliuksen sanojen kanssa. Soitetaanpas nyt kuitenkin Kohti Alaskaa ja Tapio Rautavaara.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti