Ikuisella elämällä tässä tarkoitetaan ihmisen kaltaista elämää tällä kiviplaneetalla. Kynsilaukan ystävä voi tietenkin uneksia että jos hänet haudataan maahan asianmukaisin menoin ja että hän seuraavana keväänä nousee uuteen elämään kuusinkertaisena kloonina. Elämä täällä on sitä mitä se on ja se loppuu joskus kuolemaan. Toki kynsilaukka tekee elämästä siedettävämmän ja varmasti myös terveemmän.
Vanhemmiten moni miettii jo tapaa hautauttaa itsensä. Kun asiaa on paljon mietitty niin ekologinen hautaus alkaa tuntumaan ainoalta oikealta tavalta järjestää asia. Moiseen projektiin tarvitaan vain muutama hehtaari metsää joka muutetaan ekologiseksi hautuumaaksi, ja itselle omistusoikeus aarin alueeseen. Ekologinen hautaus on tämän jälkeen helppo juttu. Sitten tarvitaan vai muutama uskottu aikalainen toimittamaan tätä viimeistä palvelusta. Varsinaista hautausta voi edeltää uskonnollinen riitti tai filosofian jalostama hyvästijättö tai jotain muuta.
Mutta millaisen viimeisen toimituksen he tekevätkään kynsilaukan ystävälle? Tarvitaan kaksi ja puoli metriä syvä kuoppa joka halkaisija on noin 70 senttiä. Ruumis laitetaan siihen pellava-säkissä ja lasketaan kuoppaan vinssillä kasvot itäänpäin. Kuopan reunan ja sisältöisen säkin välys täytetään tiiviisti mullalla ja hiekalla. Tuhkaa ja lannoitteita ei käytetä.
Säkki on täytetty kynsilaukan wrappereilla joita tarvitaan noin 20 ämpärillistä. Pää jää noin 70 sentin syvyyteen. Kuopan yläosa täytetään hiekan ja mullan seoksella tiiviisti ja päälle voidaan laittaa multaa ja kariketta. Haudan päälle istutetaan puu. Paras vaihtoehto on kotimainen mänty. Ja jos tilaa on kokonainen aari niin paikalle voi istuttaa useita mäntyjä. Jälkeläiset jättävät niistä kasvultaan parhaat kasvamaan. Jos hyvin käy niin joku puista kasvaa jopa 500 vuotta.
Jos sinut muistetaan vielä 500 vuoden kuluttua niin olet saanut jotain aikaankin. Jos joku 500 vuoden päästä käy halaamassa vanhaa puuta ja muistaa kaukaista esi-isäänsä, niin olisihan se somaa... Sinne metsään voivat tulevat polvet tehdä sitten vaelluksia, ja jos se on vaaran laella niin siellä voi ihmetellä sitä eikö se Betelgeuze jo posahda.
Nimittäin ei ole aina oikein helppoa ymmärtää nykyistä hautauskäytäntöä. Polttohautauskaan ei viehätä. Hautausmaat ovat tavattoman epäekologisia kiinteistöjä. Niiden hoito vaati paljon fossiilisia polttoaineita, ja niihin liittyy paljon vuodenkiertoon liittyvää mystiikkaa. Kirkko voisi olla ekologinen ja luopua polttonesteillä toimivista ruohonleikkureista, ja ottaa käyttöön vuohet ja lampaat joista se läpi historiansa on puhunut.
Kuinka moni meistä muistetaan 500 vuoden kuluttua? Kuka lukee tätä blogia? Onko sillä ehkä jopa uusi kirjoittaja? Maailmanlaajuisesti sellainenkin tekijä kuin Donald Trump on yksi monien historian kuriositeettien joukossa ja valtakunnat ovat sortuneet ja uudet nousseet.
Joku näinä vuosikymmeninä istutettu puu voi vielä olla toki pystyssä. Onhan nykyään olemassa kirjat ja muut tallenteet jotka säilyvät pitkään. Onhan sekin jotain jos olemme enemmän kuin vain kasa tallenteita.
Tähän sopii yksi Bob Marleyn kauneimmista lauluista. Is this Love.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti