Omatuliset

Vuonna 1985 kesä-heinäkuussa työskentelin  huolto-miehenä pari vuotta aiemmin perustetussa UKK-puistossa. Se sijaitsee Lapissa kolmen kunnan alueella, anatomisesti katsoen silvotun Suomi-neidon vasemman olkapään alisilla alueilla.

Kansallispuisto oli saanut johtajakseen vahvaluontoisen ja asialleen omistautuneen luonnonsuojelijan ja myöhemmin tietokirjailijanakin profiloituneen Pekka Borgin. Pekka oli vakaumuksellinen ihminen monella tavalla. Kerrotaan että hän oli lähes ensi töikseen kerännyt kaikilta autiotuvilta ja leiriintymiseen tarkoitetuilta majoilta pois kaikki Gideoneiden sinne tuomat Uudet testamentit. Mutta missä Pekka oli käynyt sinne Gideonit olivat kuitenkin tehneet paikkuu-reissun. Ainakin Rautlammen tuvalla selailin uudenkarheaa Uutta testamenttia.

Tuon kesän työskentelin yhdessä erään Kansallispuiston varttuneemman työntekijän Jorman kanssa. Olimme saaneet Pekka Borgilta hyvin tärkeän erikoistehtävän. Pekka oli suuresti suivaantunut eräästä asiasta ja siihen piti nyt saada korjaus. Jorman ja minun tehtäväksi tuli hävittää ylimääräiset tulisijat ja hajasijoittaa niihin kerätyt kivet lähimaastoon väljästi ja luonnolliselta näyttävällä tavalla kaikkien kansallispuiston autiotupien ja majojen ympäristöistä.

Todellakin yhden majoittumiseen tarkoitetun paikan ympäristössä saattoi olla jopa 30 tulisijaa kivireunuksineen ja kun ne piti hajasijoittaa niin työstään se kävi. Kunkin kohteen varsinainen tulisija jätettiin paikalleen peräti siivottuna ja kunnostettuna. Paikalle jätettiin vankkaan tolppaan taulu jossa oli vahva ja selkeä ukaasi jossa ylimääräisten tulisijojen tekeminen ankarasti kiellettiin.  Enpä tiedä ovatko kuluneet 40 vuotta tuoneet sinne uudelleen kymmenittäin uusia tulisijoja. Uskoisinpa näin tapahtuneen. Ikävä kyllä pitkässä juoksussa Borgin tehtävänanto oli varmasti vain pieni epätoivoinen sodanjulistus ja erikoisoperaatio ihmisen typeryyttä kohtaan.

Kysyin Jormalta miten tämä järjettömyys on mahdollista, missä on sen syy ja selitys. Jorma oli toki itsekin miettinyt sitä ja esitti oman tulkintansa asiasta. Hän oli sitä mieltä että omille tulille mennään siksi koska halutaan olla rauhassa eikä tahdota muiden näkevän millaisia eväitä syödään. Käsittääkseni hän osui asian ytimeen.

Edellä kuvaamani omatulisuus-ilmiö tuli mieleeni osallistuessani myöhemmin Facebook-ryhmien toimintaan vuodesta 2007 lähtien. Varsinkin vanhimmassa suomalaisessa kynsilaukka-aiheisessa sain tehdä tuttavuutta omatulisten kanssa ja kieltämättä peistä tuli taitettua. 

Facebook on periaatteessa avoin kaikille maailman ihmisille ja se tietysti tarkoittaa sitä että vaikkapa johonkin kynsilaukka-aiheiseen ryhmään voi tulla jäseniä erilaisista lähtökohdista. Itseäni pidän jo melkoisena veteraanina joka vuoden 2025 kesään mennessä on ollut Internetissä käytännöllisesti joka päivä vuoden 1992 joulukuusta lähtien. Netti on antanut valtavasti mahdollisuuksia. Ihmisen muistikapasiteetti on rajaton mutta se voi kuitenkin kuormittua. Tähän ongelmaan Internet tuo helpotuksen. Kaikkea ei tarvitse enää muistaa ja kaiken tiedettävissä olevan saat luettavaksi  todellakin alta aikayksikön.

On olemassa joukko josta voidaan käyttää perusteellisesti nimitystä omatuliset on sitävastoin suuri ja ikävä kyllä aina vain kasvamaan päin.

Omatulinen on henkilö joka ei yleensä lue ja sisäistä ryhmän sääntöjä ja huomautukset jotka hänelle annetaan kaikuvat vanhaa sanontaa käyttääksemme kuuroille korville. Omatulinen ei osaa ja ehkäpä ei haluakaan opetella käyttämään hakutoimintoja etsiessään ryhmään jo kasautuneesta tietopääomasta vastauksia kysymykseensä. Niinpä hän tekee uuden ja aivan oman avauksen. Helpointa olisi vain selata julkaisujanaa taaksepäin. usein vastaus hänen kysymykseensä löytyisi aivan ”nurkan takaa.”

Vaikka ryhmän ylläpitäjä luo kaikille yhteisiä avauksia vieläpä hyödyllisine linkkeineen tai jopa perustaa ryhmän tarpeita varten kaikenkattavat tietosivut niin eihän se mitään auta. Yhteinen tulisija ei kelpaa ja niinpä tehdään taas yksi yksittäinen kysymys. Jos asiasta sitten huomauttaa ja pyytää ystävällisesti julkaisemaan jo tehdyn avauksen jonkin tietyn ylläpidon tekemän pohjan yhteydessä niin johan siitä närkästytään. Suomi on todellakin mielensäpahoittajien luvattu maa ellei peräti paratiisi.

En muista kuuluiko vuonna 1985 Pekka Borgin toimeksiantoon valvoa että uusia tulisijoja ei saa tehdä. Mutta jos niitä ei saa tehdä niin ehkä asiasta huomauttaminen voi olla oikein hyvä kansallispuistovelvollisuus. Kerran puutuin asiaan ja pyysin eräällä autiotuvallla uutta tulisijaa rakentavaa perhekuntaa lopettamaan puuhastelunsa ja käyttämään kaikille yhteisesti tarkoitettua paikkaa. Närkästyksen kokoluokka oli varmasti lähellä suurinta mahdollista ja ilmassa väreili tukahdutettu raivo. Porukka pakkasi tavaransa ja mitä ilmeisimmin suuntasi toiselle tuvallle. 

Oman ryhmän ylläpitäjänä ja johtavana moderaattorina otin alusta alkaen tarkan ja hyvin tiukan linjan. Voidaan puhua nopean puuttumisen periaatteesta. Facebook-palvelussa Messenger-viesti on periaatteessa nopea ja luonteva tapa ylläpitäjän ja yksittäisen jäsenen viestinvaihtoon. Mutta tuosta käytännössä reaaliajassa toimivasta viestimestä ei todellakaan ole mitään hyötyä jos joku jäsen ei käytä MESEÄ vaikka on siihen säännöt hyväksyessään sitoutunut. Itse jaksoin opastaa ja neuvoa MESEN käyttöä mutta lopulta turhauduin ja väsyin omatulisten touhuun. Niinpä rajoitin julkaisumahdollisuutta. Nykyään itsenäisen avauksen voivat tehdä vain ylläpidon hyväksymät henkilöt.

Jotkut ottivat kehotuksen siirtyä yhteisille tulille vastaan hyvillä mielin ja saivat lukea kommentteja vastauksineen ja vieläpä nopeasti. Jotkut närkästyivät perin juurin ja nimittelivät minua jopa yksisilmäiseksi fundamentalistiksi ja ties miksi. Mitäpä heistä. Yhteiset tulet-periaate on hyvä keino koota kasautuvaa kokemuksen kautta karaistua tietoa yhteen keskusteluketjuun vaikkapa skeipeistä eli kukkavarsista ja ihan mistä tahansa.

Viljelijän vuosi. vol 2. Oikea kasvurytmi.

Kynsilaukan kasvatukseen ei liity mitään yliluon-nollista eikä mystistä. Toki hyviä kasvutuloksia saavuttavaa viljelijää ja kasvattajaa voi ympäröidä tietty maaginen aura. Mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ole mitään ihmeellistä. Lopulta kaikki menestys perustuu vanhoilta mestareilta saatuihin oppeihin huolelliseen, työhön ja kärsivällisyyteen.

Kasvatuksessa ja viljelyssä pitäisi imitoida kasvin luontaista kasvurytmiä eli edellisessä kirjoituksessa kuvattua aromoodia. Jotta aromoodiin päästäisiin, pitäisi kasvi kuivata kokonaisuudessaan ja rauhalliseen vauhtiin. Käytännössä tämä tarkoittaa noin kuuden viikon kuivatusta. Kasvi ei saisi olla sadonkorjuun jälkeen auringonvalossa. Eivät raapit arollakaan pomppaa esiin maan alta aurinkoa ottamaan. Tässä ei ole mitään mystiikkaa tai järjenvastaista.

Kynnet tulisi laittaa huolella valmisteltuun kasvualustaan mahdollisimman  aikaisin. Viime tinkaan jätetty istuttaminen ei riitä riittävän juuriston aikaansaamiseen. Jos kynnet eivät ole päässeet ajoissa lepovaiheeseen alkavat ongelmat. Pohjoisimmat kasvuolosuhteet vaativat kyllä istutuksen käytännössä heti sadonkorjuun jälkeen, mutta kasvi kyllä mukautuu tähänkin ajan myötä.

Keväällä kynnet tekevät verson ja käyttävät siihen kynsissä olevan ravinteet ja juuret tulevat perässä. Tämä aiheuttaa hitaan kasvuunlähdön ja jos kasvi tuottaakin aluksi varsin komean alkukasvun, eivät juuret ole kasvaneet samassa mittasuhteessa. Juuret tarvitsevat tässä vaiheessa kasvuvoimaa ja kasvi alkaa kannibalisoimaan itseänsä. Se haluaa menestyä ja tuottaa jälkeläisiä ja niinpä se käyttää alimpien lehtien sisältämän voiman tuottaakseen juuret. Mitäpä ei tekisi jälkikasvun vuoksi.

Kun lehdet kellastuvat käy niin että kasvattaja hätääntyy ja ryhtyy ylilannoittamaan kasvustoaan aiheuttaen vielä suurempaa haittaa. Allium-kasvit tarvitsevat paljon juurimassaa, sillä niillä on varsin huono hyötysuhde ravinteiden otossa. Ylilannoittaminen väkevöittää maaveden ja kasvien juuret menevät yksinkertaisesti tukkoon. Hyvät kasvuolosuhteet kesäkuussa korvaavat aiheutettuja vahinkoja, mutta maaperä voi väkevöityä lisää. Tässä vaiheessa kokematon ja hätäileva kasvattaja on jo tehnyt paljon vahinkoa.

— Kasvupaikan maaperän tulisi olla mahdollisimman läpäisevä, jotta juuristo kehittyisi hyvin jo loka-marraskuussa. Kastemadot ovat viljelmän tärkeimpiä työläisiä. Yksi kastemato liikkuu vuorokaudessa kokoonsa nähden pitkän matkan ja suoltaa lävitseen maamassaa kahdeksan kertaa oman tilavuutensa verran.
 
— Kasvuston lehtien kellastuminen touko-kesäkuussa voi johtua kasvin stressistä jonka se kokee kun juuret eivät ole lähteneet kasvuun. Kyse on samasta asiasta jos söisi omat sormensa jotta varpaat kasvaisivat.
 
— Ylilannoittaminen on yleistä. Lannoittamista ei juuri edes tarvita jos kasvupaikka on orgaanisesti valmisteltu.

—Ihminen on hätäilyyn taipuvainen olento.

 

 

 

Johtopäätöksiä:

Viljelijän vuosi. vol. 1. Perusteet ja aromoodi.

Aivan aluksi pitää kysyä mitä tarkoitetaan viljelijällä, kasvattajalla ja harrastajalla. Tässä yhteydessä kaikilla on luonnollisesti tarkoitus kasvattaa kynsilaukkaa. Kaikki vilpittömät viljelijät ovat myös harrastajia, ja jokainen harrastaja ja kasvattaja ovat viljelijöitä. 

Viljelijän ja kasvattajan ero on siinä että ensimmäisen mittakaava on yleensä suurempi. Hän voi omistautua toimintaansa ja olla siinä elinkeinon harjoittaja. Jokaista sitoo kuitenkin yhteen kuitenkin asia ja se on kynsilaukan vuotuinen kasvurytmi. Tuossa rytmissä vuoden jokaisella kuukaudella on tehtävänsä ja toimensa. Isomman määrän kasvattajan tulee aina toimia muiden innoittajana ja esikuvana kasvattajille ja harrastajille.

Vuosia on monenlaisia. Ranskan valistusfilosofit lähtivät ennakkoluulottoasti yritykseen luoda aivan uusi kalenteri joka pohjautui pyhimyskalenterin sijasta ranskalaiseen maalaisemaisemaan, kasveihin elämiin ja työkaluihin. Vuosi alkoi syyspäivän tasauksesta ja viininkorjuusta. Syyskuun 22.s oli rypäleen päivä ja se aloitti Vendémiaire-kuukauden. Uusi kalenteri, tasavaltalaiskalen-teri, otettiin käyttöön syksyllä 1793. Elettiin ns. pienen jääkauden aikaa ja Euroopassa oli huomattavasti viileämpi ilmasto. Viinisato kypsyi noin silloin noin kuukautta myöhemmin kuin nykyään.

Kevätpäiväntasauksen aika kynsilaukan viljelijän vuoden alkuna olisi kuitenkin jossain määrin nurinkurinen. Viljelykierto alkaa syksyllä ja kevätistutukset ovat siinä vain yksi vaihe. Uusi istutus ei ole mahdollinen ellei sadonkorjuuta ole tehty. Viljelijän ja kasvattajan ponnistukset eivät tietenkään lopu milloinkaan ellei sitten tehtävästä luovu. Syksyllä alkava kynsilaukan vuosi on tietenkin vain leikillinen, mutta hyvin käytännöllinen tapa hahmottaa se mitä pitää tehdä. 

Lähtökohta: ”Vaikka kynsilaukka näyttää yksinkertaiselta kasvilta, on se kuitenkin hyvin monimuotoinen. Kaikesta huolimatta se on säilyttänyt aron kasville ominaisen luonteensa ja sen kasvatuksessa ja laajamuotoisem-massakin viljelyssä tämä seikka pitäisi ottaa huomioon. Puhumme tästä lähtien ”aromoodista.”

Alkuperäisessä kasvuympäristössä valmiin kasvin viherosa kuivui jo heinäkuussa ja kasvi levisi latvakloonien avulla muutaman metrin tai enemmänkin miten kerkesi.  Heinä-elokuussa kasvi oli lepovaiheessa hyvin kuivassa maassa loivilla aronrinteillä. Syyskuussa kasvi lähti virittäytymään tulevaan kasvusykliinsä käyttämällä kynsissä olevan ravinnon tekemällä juuret. Sitten tuli talvi ja lumi satoi varsin nopeasti ja talven sääolot olivat suhteellisen vakiot.
 

Kynsilaukan niin sanottu synty/kehtiysseutu seutu on varsin ”eteläinen”. Jos ajattelemme vaikka Kirgisiaa, niin sen pääkaupunki Biskek on käytännössä samalla leveysasteella kuin Rooma. Kevät tulee aikaisin ja lumet sulavat nopeasti. Keväällä maaperässä on runsaasti vettä, ja kun kasvilla on jo valmiit juuret niin se pystyy aloittamaan kasvunsa todella nopeasti ja kaikki on tasapainossa. Oikea järjestys on siis: ensi juuret ja sitten kaikki muu. Kasvin ei ole tarvinnut miettiä sitä onko joku istuttanut sen oikeaan aikaan.

Indie-ideologia ja millenniaalit uuden maatalouden airueina.

Indie on lyhenne englannin sanasta independent (Itsenäinen, riippumaton). Indie-sanalla tarkoitetaan erilaisten kulttuurituotteiden luomista kaupallisen valtavirran ja suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella.

Sanaa käytettiin ensin musiikissa tarkoittamassa pienten, kaupallisuutta vieroksuvien levy-yhtiöiden tuottamia levytyksiä. Sittemmin sanan merkitys on laajentunut kuvaamaan kaikenlaisia elämäntyylejä, jotka vieroksuvat mainstream- eli valtavirtakulttuuria. Indie rinnastetaan lehtien julkaisussa ja monilla muillakin aloilla underground-aaatteeseen, mutta indie on laajempi ja epäyhtenäisempi suuntaus. Indie-ideologia liittyy siis alunperin kulttuurin tuottamiseen.

Vuoden 2017 maalikuussa arvovaltainen yhdysvaltalainen Fortune-lehti julkaisi artikkelin jossa pohdittiin sitä kuin milleniaalit tulevat muuttamaan iki-ajoiksi amerikkalaisen maatalouden rakenteet. Huomiota sai myös käsite ”hyperlähi-ruoka.” Annettiin ymmärtää että kansakunta, amerikan yhdysvaltalaiset, olivat palaamassa maan perustajien juurille. Maan valloittanut ihmisjoukko tuotti ruokansa aivan itse. 1900-luku merkitsi Yhdysvalloissa ruuantuotannon teollistumista. Nyt mikro-farmeja oli nousemassa kaikkialle, kaupunkien kerrostalojen katoille ja talojen pihoille. Näistä pienistä volyymeista kasvaa lopulta valtavan kokoluokan saava ”uusi maatalous.” 

Kuvailtiin sitä että lopulta uusi maatalous tulisi työllistämään suuren joukon uusia toimijoita. Kyse olisi uudesta elämäntavasta jossa pienen farmin pyörittäminen on aivan luontevaa sivutoimena. Maatalous myös koneellistuis;  lennokit, automatisoitu traktorityö ja robotiikka olivat jo monen uuden ajan farmin arkipäivää. Milleniaalien ajattelutapa näkyi kaikessa. 

Milleniaalien kapinahenki on todellakin luonut myös uudelleen ohjautuneita markkinoita ja paljon itsenäisiä, suurista maatalousjäteistä riippumattomia itsenäisiä toimijoita. Korkealaatuisista tuotteista ollaan myös valmiita maksamaan parempi hinta. Hyvällä tavalla ääriesimerkkinä tästä voi olla kymmenen eekkerin (4 hehtaaria) tila joka tuottaa korkealaatuisen sadon jostain erikoiskasvista josta saa paljon korkeamman tuoton kuin viljelemällä vaikkapa 1000 (400 hehtaaria) eekkeriä maissia joka lopulta päätyy etanolin raaka-aineeksi.

Kynsilaukka on yksi hyvä esimerkki erikoiskasvista ja nyt puhutaan kaikkein korkeimpien standardien mukaisesta tuotteesta josta voi saada Yhdysvalloissa jopa 48 euroa kilolta. Suomen oloissa edellä kuvatun kaltainen esimerkki voi toimia varsin huimassa suhteessa. Yhden aarin alueella voi saada helposti käsityömenetelmällä tuotettua kynsilaukkaa jopa 80 kiloa. Lisäystavararaksi menee 20 kiloa mutta myyntiiin jää vielä 60 kiloa josta voi saada 40 euron kilohinnalla 2400 euroa. Toki verkostoja ja tunnettuutta tarvitaan. Jotta tavallinen maanviljelijä, joka kasvattaa vaikkapa vehnää tarvitsee nykyisillä viljan hinnoilla ja 300o kilon hehtaarisato-oletuksella em. summan saamiseksi kahdeksan hehtaarin alueen. Siis alueen joka on 800 kertaa yhden aarin alue.