Bjetin — Ikäpäiväinen

Bjetin — Ikäpäiväinen

Laaja lajikekuvaus

"Bjetin on ainutlaatuinen kynsilaukka pelkästään sen aseman vuoksi joka sillä on kasvin kokonaiskirjossa. Se on osoittanut sopeutuvansa enemmän kuin erinomaisesti pohjoisiin kasvuolosuhteisiin. Omassa erikoisuudessaan ja ainutlaatuisilla tavoilla ilmenevissä morfeemeissaan se on kiehtova, suorastaan maaginen lajike. Kulinaristisessa käytössä hienostunut Bjetin on omassa luokassaan muutaman muun lajikkeen kanssa. Bjetin tulee valtaamaan huomattavan sijan kaikkien niiden harrastajien joukossa jotka haluavat vaalia kynsilaukan monimuotoisuutta”.

Otsikon alla oleviin sanoihin päättyy Bjetinin esittely vuonna 2019 kun De Re Allii Sativi- blogi nimesi sen vuoden kynsilaukaksi. Tuon jälkeen se on todella saanut valtaisan joukon ystäviä juuri Suomessa. Vuonna 2016 maahan saapunut kanta on täysin mukautunut oloihimme. Tätä ns. Sandbergin kantaa ei pidä sekoittaa muihin Bjetineihin joita jotkut puutarhaliikkeet ovat tuoneet Suomeen. Kyse on Jan Kozakilta saadusta kannasta, jonka alkuperä on Martin Smetanan farmilla Blatnickassa. Suomessa sitä on

edelleen jalostettu viruskestäväksi. Kannalle on ominaista tasalaatuisuus joka tulee ilmi hyvän kasvattajan hoivissa. Katsotaanpa tähän aivan aluksi miten Jan Kozak itse luonnehtii tätä lajikettaan:

”Bjetin-lajikkeesta on viime vuosina tullut halutuin lajike suuren mittakaavan viljelijöiden keskuudessa sato- ja varastointivarmuutensa vuoksi, mutta myös puutarhakasvattajien keskuudessa monipuolisen käytön vuoksi. Bjetin on pakkasenkestävä. Se on suuren mittakaavan viljelijöiden suosima lajike.

Leveälehtinen talvilajike. Sipulit ovat pinnaltaan pallomaisia, ulkokuoret kermanvärisiä, hieman purppuraisia. Kynsiä on yleensä 8, ne ovat suuria, epäsäännöllisesti ryhmittyneitä.

Kasvi on korkea, lehdet pitkiä ja pystysuoria ja syvän vihreitä. Erittäin hyvä varastoimiskelpoinen lajike. On pidettävä mielessä, että tämä lajike on leikattava ajoissa, muuten se ei anna odotettua satoa. Varhaisin kovaniska, voidaan korjata heinäkuun ensimmäisinä päivinä. Soveltuu erinomaisesti raakakorjuuseen. Maku on miellyttävä, terävä ja jalo. Se sopii hyvin sellaiselle henkilölle joka kärsii sappivaivoista. Se muodostaa suurikokoisen ja rakenteeltaan pehmeän verson - koko kasvia voidaan käyttää kuten purjo- tai ruohosipulia toukokuun alkuun asti. Bjetin voidaan korjata viherkynsilaukkana jo kesäkuun alussa. 

Kukkavarren kasvu on erittäin runsas. Sitä voidaan käyttää parsan tavoin; kukinto jossa on vartta mukana. Bjetinin maku on miellyttävä. Erittäin terävä maku antaa mahdollisuuden käyttää sitä kaikissa ruoissa. Sopii käytettäväksi myös raakapuristeena.”

Bjetinin tulo Suomeen ja kasvava suosio.

Bjetin tuli Sandbergin vanhalle viljelmälle Auran pappilaan lokakuun toisella puoliskolla vuonna 2016. Syksy oli jo varsin pitkällä. Martin oli tehnyt tehokkaasti pakatun lähetyksen jossa on noin 20 eri lajiketta. Monet niistä eivät selvinneet vuosien saatossa. Jotka selvisivät, ovatkin sitten muodostaneet aivan ainutlaatuisia kantoja muuttuneine kasvutapoineen. Näitä ovat Vrag ja Virovitica, kroatialaisista maatiaiskannoista syntyneitä elinvoimaisia lajikkeita.

Bjetin kiinnitti Martinin lähetyksessä heti huomiota. Pienikokoiset, oranssinsävyiset raapit olivat aivan pyöreitä. Kokoa niillä ei ollut edes puolen pingispallon vertaa. Kärsivällinen oli oltava ja lopulta valmiina oli 40 kappaletta pieniä kynsiä joiden paino oli gramman luokkaa. Oli jäätävä odottelemaan mitä kevät toisi tullessaan.

Kaikki 40 kynttä lähtivät kasvuun ja kasvin koko todella yllätti. Kesällä 2017 suurimman odotuksen kohteena oli kuitenkin Spanish Roja ja sen kaksi raapia. Bjetinistä en tiennyt tuolloin sen enempää mitä Martinin ylläpitämä Atlas of Garlic saattoi kertoa. Tietoa olisi ollut tarjolla ja Googlen kääntäjäkin käytössä mutta kuten tämänkin ja niin monen muun asian suhteen pitää sanoa; jossittelu on turhaan.

Kasvu yllätti, ja jokin tuossa Bjetinissä alkoi vain kiehtoa. Lajike oli Jan Kozakin jalostama ja varmasti virusvapaa lähtiessään hänen viljelmältään. Päätin laittaa Bjetinin kuitenkin sadonkorjuun jälkeen erikoiskäsittelyyn. Se sai olla elokuun alussa kahden viikon ajan auringonpaisteessa jotta ultravioletti saisi tehdä tuhojaan. Maisteluunkin lajike pääsi tehden heti suuren vaikutuksen. Jakeluun se pääsisi vasta seuraavan vuoden syksyllä. Syksyllä 2025 se aloitti Suomessa jo kymmenennen kasvukautensa. Jotkin kasvattajat ovat ehtineet uudistaa kannan jo kahdesti. Lajike herättä ihastusta kasvuvarmuudellaan ja elegantilla maullaan. Ei ole perusteetonta odottaa etteikö se olisi kymmenen vuoden päästä uuden aallon harrastajien ja kasvattajien suosikki.

Bjetinin kotimaa on siis Tsekinmaa, mutta näyttää siltä, että se on löytänyt uuden kotipaikan eteläisimmästä Suomesta. Voi olla että siinä on kuitenkin sen verran hienohelmaa ettei se kasva enää niin hyvin vanhan

Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoisella puolella. Tsekit eivät todellakaan tiedä millainen kansallisaarre heillä on. Sillä ei ole varsinaista kasvuryhmää. Se on lajike ilman sisaria tai veljiä, serkkuja ja kaukaisia sukulaisia sillä sitten kyllä on viljalti.

Dna-ajo kertoo Bjetinistä yllättävän asian. Kun katsotaan sen parsimoni-vektoria on se pitempi kuin millään ns. kasvuryhmällä. Tämä tarkoittaisi sitä että Bjetin on eriytynyt omaksi itsekseen ennen kuin marmoriinien ja raitisten varsinaiset kasvuryhmät ovat muotoutuneet.

Tsekit joutuivat taannoin hankalaan tilanteeseen jossa lajikkeet olivat ns. sekaisin ja tarvittiin selko asiasta. Heidän testissään oli vain noin 70 lajiketta ja siinä esim. Rocambole-ryhmä oli kovin niukalti edustettuna

puhumattakaan ns. Aasian purppuroista. Tsekit eivät ole omaksuneet ns. Engelandin skeemaa mitä pitää tietysti vähän ihmetellä. Heidän DNA-ajonsa antaa hieman poikkeavia tuloksia jos sitä verrataan amerikkalaisten tutkimukseen vuodelta 2004 jonka ovat päällekirjoittaneet Gayle M. Volk, Adam D. Henk, and Christopher M. Richards.

Bjetinin kasvutapa on aivan omansa, vaikka noin kolmesta kymmenestä silmämääräisestä perusmorfeemista jotkut osuvat esim. Lasikkaiden ja Rokale-ryhmän tunnisteisiin. Raapissa on tiettyä yhtäläisyyttä Lasikkaisiin. Kynnet muistuttavat tietyllä tavalla Posliinien kynsiä muodoltaan. Bjetin

saavuttaa valmiina kasvina kukkavarren suoristuttua noin 140 sentin korkeuden. Klooneja latvakimpussa on vähemmän kuin Rokaleilla. Bjetinin kloonit muistuttavat pieniä salotteja ja niissä on kaikista pisin antenni.

Bjetinin erityispiirre on kukkavarren poikkeuksellisen nopea kasvu. Se voi kasvaa lämpimän sään vallitessa jopa 20 senttiä kolmen vuorokauden aikana. Tässä vaiheessa Bjetinin kukkavarsi on maukkaimmillaan, se on hyvin pehmeä ja siitä löytää hienon sokerisen ja makean hernemäisen maun. Bjetinillä on siis monia erityispiirteitä.

Maultaan Bjetin on ylivertainen. Oikein käsiteltynä Bjetiniin saadaan hyvin sokerinen ja monivivahteinen, hienostunut maku. Bjetin on hyvin öljyinen ja sen mausta löydetään vihanneksellisuutta. Bjetin on kulinaristisilta arvoiltaan samanarvoinen verrattaessa vaikkapa sellaiseen Kreoliin kuin Rosso di Sulmona tai Burgundiin.

Bjetin on edelleenkin hyvin arvoituksellinen lajike. Tutkimukset jatkuvat ja tsekinmaan geenipankin kansallisessa kynsilaukkakokoelmassa on monia lajikkeita jotka varmasti tuovat lisävaloa kysymykseen sen alkuperästä. Itä-Eurooppa lukemattomine maatiaiskantoineen on myös aivan oma lukunsa. Sadonkorjuun jälkeen tsekkiläiset lajikkeet voi koota yhteen ja soittaa niille kansallislaulun. Se saa korkeemman kaiun suuremmin kehottamattakin.

Kde domov můj, kde domov můj?

Voda hučí po lučinách, bory šumí po skalinách,

v sadě skví se jara květ, zemský ráj to na pohled!

A to je ta krásná země, země česká, domov můj,

země česká, domov můj!

Oi missä on mun kotimaa; vesi kohisten halki niittyin käy;

Metsä yllä kallioiden huminoi;

Kevään kukat puutarhoissa loistaa

Paratiisina maanpiirin  silmissäsi näät

Tämä kaunis maa, tämä Tšekinmaa, kotimaani!

Kansallislaulun sanojen käännös Torsten M. Sandberg

Dogma 2018

IV p Luku IV Dogma 2018

Kesä 2018 tuli ihan hyvän kevään jälkeen ja maassa oli yli 6000 kasvia. Vähitellen oli valjennut se miten paljon aikaa tuollaisen viljelmän hoitoon meni aikaa. Myöhemmin ymmärsin että kyse ei ollut pelkästään koe-, ja  malliviljelmästä vaan suuresta hankkeesta joka voi käydä yli yhden ihmisen voimavarojen. Mielikuvitus laukka ja niin sen pitääkin. Jos on todellakin liikkeellä oikealla riippumattoman toimijan indie-mentaliteetilla niin on tietysti olemassa sekin vaara että joissain suhteissa voi mennä jopa äärimmäisyyksiin.

Erilaisten sääntöjen ja määräysten luominen on myös aina kyseenalaista. Vaikka joku pystyisikin jossain suhteessa ja jollain alalla kurinalaisuuteen ja järjestelmällisyyteen niin samaa hän ei voi vaatia muilta. Ja viime kädessä kaikenlaisten dogmien seurauksena voi lopputuloksena olla varsin epäkuranttia tavaraa. Näin käy jos ei kastele viljelmiä kuuman ja pitkään kestävän säätilan aikana jolloin ei sadetta saada lainkaan.

Elokuvan ystävänä voi törmätä erääseen taiteelliseen hankkeeseen voi avata näkökulmia moneen asiaan kaikilla mahdollisilla aloilla. Kyse on tanskalaisten elokuva-ohjaajien Dogma 95-julistuksesta. Tätä ei ole kätkeä hyperlinkin taakse vaan on ekskurssin aika.

—————————————————————————————-
Ekskurssi. Dogma 95

Dogma 95 Tansk. Dogme 95) elokuvataiteen  suuntaus. Koulukunnan laittoivat alkuun vuonna 1995 tanskalaiset elokuvaohjaajat Lars von Trier, Thomas Vinterberg, Kristian Levring ja Søren Kragh-Jacobsen.

Dogma-suuntauksen tarkoituksena on lisätä elokuvanteon ”puhtautta” pyrkimällä eroon kaikista tekijöistä, jotka tuovat elokuvaan ylimääräistä pintakiiltoa ja kikkailua, on keskityttävä vain elokuvan sisällön kannalta olennaisiin asioihin. Tarkoitus on, ettei elokuvan ohjaaja ei ota ”taiteellista” näkökantaa, vaan kertoo totuuden hahmoista, paikoista ja tilanteista. Hankkeet keskeiset puuhamiehet Trier ja Vinterberg keksivät tätä pyrkimystä silmällä pitäen säännöstön, ”siveyslupauksen”, johon kuuluvat seuraavat kohdat:

I Elokuva tulee kuvata vain aidoilla kuvauspaikoilla. Rekvisiittaa tai lavasteita ei saa tuoda paikalle. Jos tiettyä esinettä tarvitaan juonen kannalta, kuvauspaikka on valittava niin että sellainen löytyy valmiina.
 
II Ääntä ei saa tuottaa kuvista irrallaan, tai päinvastoin. Musiikkia ei saa lisätä elokuvaan jälkeenpäin. Sitä saa kuulua elokuvassa vain, jos sitä sattuu kuulumaan kuvaustilanteessa taustalla.
 
III Kameran kuuluu olla käsivaralla. Vain kehon aikaansaama kameran liike tai vakaus on sallittua. Eli ei saa kuvata jalustalta tai muulta tuelta. On kuvattava paikassa, jossa kuvattavat tapahtumat tapahtuvat.
 
IV On käytettävä värifilmiä. Erityistä elokuvavalaistusta ei saa käyttää. Vain yhden kameraan liitetyn valaisimen käyttö on sallittu. Alivalottuneet kohtaukset on leikattava pois.
 
V Optiset tehosteet ja suotimet ovat kiellettyjä.
 
VI Elokuvassa ei saa olla pinnallista toimintaa. Esimerkiksi murhat ja aseet.
 
VII Ajallisia ja paikallisia siirtymiä ei ole. Elokuva on tapahtuu  tässä ja nyt, ikään kuin reaaliajassa
 
VIII Ns. genre-elokuvat eivät ole sallittuja.
 
IX Elokuva pitää siirtää 35 millimetrin filmille käyttäen normaalia 4:3 kuvasuhdetta. Aiemmin sääntö vaati, että elokuva on myös kuvattava 35 mm filmille, mutta sääntöä löysättiin pienen budjetin elokuvien tekemisen helpottamiseksi.)
 
X Ohjaajaa ei saa mainita elokuvan tiedoissa.
 
————————————————————————————————

Ja tietysti mielikuvitus alkoi laukkaamaan heti kun muistin tarkistaa Wikipediasta mitä hämärän muistikuvan takana tarkemmin ottaen olikaan.

Mitäpä tanskalaisten ohjaajien ajattelumalli rakenteellisesti ja sisällöllisesti kynsilaukan viljelyn tarkoittaisikaan. Olisiko sitä koskevan dogma-julistuksen tekeminen tarpeen. Ja niinhän sellainen ohjelma syntyikin. Ajattelin että kyse  on matkalle lähdöstä jotain päämäärää kohden ei siitä että ihanteista pitäisi pystyä pitämään kiinni alusta alkaen. Tietysti hankkeella ja julistuksella pitää olla lähtökohta josta se voi nousta. Niinpä sitten syntyi DOGMA 2018-julistus kynsilaukan kasvattamista ja pienimuotoista viljelyä varten. Aluksi oli syytä kirjata ylös kolme perustetta suuremmaksi raamiksi.

I  Ihmisellä tulee olla oikeus tuottaa itse mahdollisuuksien mukaan ruokaa omiin tarpeisiinsa halunsa mukaan korkeatasoisella tavalla.

II Kasvit ovat eläviä ja tuntevia organismeja ja niitä pitää kohdella kunnioittavasti elinkaarensa aikana. Valmista tuotetta pitää kohdella arvostavalla tavalla kiitollisuutta tuntien.

III Kynsilaukka on yksi elokehän aivan erityisimmistä antimista. Vaikka maailmankatsomus olisi materialistinen tulee siihen suhtautua kuin se olisi meille jostain toisesta todellisuudesta annettu ”erityislahja.” Kynsilaukan kasvattamiseen, kuten myös kaikkien muidenkin kasvien, pitää kiinnittää suurta huomiota.

DOGMA 18. Julistus korkeatasoisen kynsilaukan tuottamiseksi

I  Kasvatuksen ja viljelyn järjestämisessä pitää pyrkiä perinteiseen menetelmään joka ei tunne väkilannoitteita. Viljeltävä ala tulisi mahdollisuuksien mukaan valmistella orgaanisesti mahdollisimman pitkällä prosessilla. Maan kalkitseminen on mahdollista. Orgaanisen aineksen suhteen jolla maata rikastetaan pitää pyrkiä paikallisuuteen.

II  Kasvatuksessa tulee vaalia kasvin monimuotoisuutta. Kynsilaukan suhteen se tarkoittaa viljelmää jonka lajikekirjoon kuuluu eri lajikkeita mahdollisimman monesta kasvuryhmästä.

III  Myyntiin tulevan kynsilaukan tulee olla omaa, kotoutettua kantaa jota on kasvatettu viljelmällä vähintään kahden vuoden ajan. Lajikkeen alkuperä ja nimi  tulee olla selvillä.

IV  Kasvin käytön moninaisuutta tulee vaalia ja sen tunnettuutta edistää. Hyvä kasvattaja ja viljelijä voi tarjota halukkaille kevätversoja, tuoreita kukkavarsia ja kypsiä kukkavarsia, tuoretavaraa lähinnä artisokka-, ja silverskin-lajikkeista ja varsinaista pääsatoa eli kuivattuja raapeja.

V  Kemiallisia torjunta-aineita ei saa käyttää missään viljelyn vaiheessa.

VI  Rikkaruohot tulee kitkeä mekaanisesti. Liekitystä ei saa käyttää. Kitkentärobottia voi käyttää jos se toimii viljelmän yhteydessä tuotetulla aurinko-energialla.

VII  Sadonkorjuu tulee tehdä manuaalisesti. Kasvin nostossa ei saa aiheuteta kasville ylimääräistä stressiä eikä lehtiä ja valevartta vahingoittaa.

VIII  Ravinnoksi tarkoitettavia kasveja ei saa pitää auringonvalossa muutamaa minuuttia pitempää aikaa. Lisäysmateriaalia voidaan sitä vastoin pitää auringossa tarpeen mukaan jotta se saa mahdollisimman paljon viruksia tuhoavaa ultravioletti-säteilyä.

IX  Kasveja tulee pitää auringonvalolta suojattuna saattokuivatuksessa vähintään kolme viikkoa ennen loppukuivatusta.

X  Kynsilaukka tuotteena toimitetaan sitä haluaville täysin kuivana ja trimmattuna. Ihanne on että valmiissa tuotteessa on 5 virheetöntä wrapperia. Toimitettavassa raapissa ei saa olla kolhuja eikä vaurioituneita kynsiä. Kasvattaja ja viljelijä sitoutuu toimittamaan korvaavan ja virheettömän tuotteen epäkurantin toimituksen sattuessa.

XI  Maahan laitetaan vain silmämääräisesti tarkistettuja kynsiä käsin avatuista raapeista. Hyvä kasvattaja tai viljelijä etsii aina mahdollisia poikkeavan näköisiä yksittäisiä raapeja tai kynsiä löytääkseen mutaatiot.

XII  Kynsilaukka on istutettava käsin.

XIII Kasvattaja on aina sivuosassa, kasvi pääosassa.

Julkaisin tekstin jossa esitin julistuksen alkuperäisessä De Re Allii Sativi-blogissa 24.05.2018 ja sillä oli seuraavan vuoden aikana reilut 400 lukijaa. Julkaisun jälkeen oma ajatustyö jatkui ja julkaisin toisen julistusta täsmentävän kirjoituksen jossa pohdin kuvitteellisen henkilön esittämiä kysymyksiä

Kirjoituksessa luonnollisesti luotiin suuria linjoja ja perustelut pyrittiin kirjoittamaan tiiviisti. Kirjoituksessa kuvailtuihin asioihin ei itselläni olle tänäkään päivänä mitään lisäämistä.

I Kysymys. Päällimmäisenä voidaan kysyä sitä viljelläänkö jossain päin maailmaa ja tai Suomea tavaraa tuolla menetelmällä? Luonnollisestikin pitää myös kysyä mikä on pelkän harrastuksen tai omatarveviljelyn ja viljelyksen raja?

Dogma 18 mukaista kynsilaukkaa pyrin ainakin itse viljelemää koeviljelmälläni. Pääsääntöisesti voidaan sanoa että jotkut pohjois-amerikkalaiset orgaaniset kynsilaukka-farmit tuottavat tavaraa aivan Dogma 18-julistuksessa kuvaillulla tavalla.

Omatarveviljelyksen ja viljelyksen raja on häilyvä, mutta voidaan sanoa että 2000 kasvia on tässä kohden jo selkeä raja. 2000 kasvia tuottaa jo helposti 150 kilon sadon ja siitä riittää lisäysmateriaalin, oman ja kaverien tarpeen jälkeen myyntiin jopa 120 kiloa. Toisaalta rajan vetäminen tuhanteen kasviinkin olisi perusteltua.

II Kysymys. Kuinka suuri viljelmä on kannattava Dogma 18-julistuksen mukaisesti toimittaessa?

Mitä tarkoitetaan kannattavuudella? Tarkoitetaanko sitä että se tuottaa toimeentulon yhdelle ihmiselle vai mitä? Amerikkalainen Filareen tila joka tuottaa edelleen omistajanvaihdoksesta huolimatta siedettävän hyvää kynsilaukka on kannattava ja siellä tuotannon koko on noin 130 000 kynttä.

Kannattavuus on veteen piirretty viiva sillä kyse on siitä että mihin ihminen viime kädessä tyytyy. Jos haluaa 100 000 euron vuositulot pitää kynsilaukkaa tuottaa valtava määrä ja sille pitää myös olla markkinat. Tuossa tilanteessa tarvitaan jo paljon työvoimaa ja tavaran myyntihinta pitää hilata jo todella korkealle. Kilohinta on tuolloin lähemmäs 50 euroa. Käytännössä tilan pitää olla Filareen kokoinen. Jos taas tyytyy huomattavasti pienempään toimeentuloon ei viljelyyn vaadittavaa pinta-alaakaan tarvita niin paljon eikä kilohintaa tarvitse viedä niin korkealle.

III Kysymys. Jos puhutaan pienestä, keskisuuresta tai suuresta Dogma 18-viljelmästä niin mitkä ovat rajat?

Pienen viljelmän rajat liikkuvat 1000-2000 kynnen puitteissa ja sitä suurempi on keskimääräisen suuri. Yli 5000 kynnen viljelmä on jo varsin vakava hanke joka tuottaa jopa kolmensadan kilon sadon. Keskikokoisen viljelmän tai paremminkin sanoen keskikokoisen hankkeen katto on siinä minkä yksi viljelijä pystyy hoitamaan pääsääntöisesti yksin. Kaikki riippuu maaperästä, viljelytaidosta ja tietenkin työmenetelmistä. Jos viljelmää hoitaa kaksi ihmistä niin käytännössä kattona on noin 12 000 kynttä. Tällaisen kasvimäärän käsittelyyn tarvitaan kokeneita ja ripeäotteisia viljelijöitä. Käytännössä tultaessa lähelle viimeksi mainitun kokoista viljelmää ollaan jo lähellä ylärajaa ja silloin tarvitaan jo lisätyövoimaa.

IV Kysymys. Kuinka kauan vaatii aikaa päästä 12 000 kynnen rajapyykin ylitse?

Jos noudatetaan Dogma 18-periaatteita niin aikaa menee varsin monta vuotta. Vähimmäisaika on 6 vuotta. Kuuden vuoden jälkeen pystytään tuotantoa kyllä nostamaan 50% vuodessa jos puitteet ovat kunnossa.

Perseilevät raapit. Rokaleiden ja Marmoriinien tunnistamisesta.

Julkaistu alkuperäisessä De Re Allii Sativi-blogissa 31.07.2012

Aloitamme pienellä kevennyksellä ja yritämme olla vakavia sitten lopussa. Nimittäin on tekeillä hortonoomis-agrikulttuuriseen maailmaan keskittyvä ooppera ja siihen liittyvä libretto on työn alla ja hyvällä mallilla onkin. Sen kohokohta on ilman muuta Vihannes kostajan ja Sandyn duetto. Ehkä se ei sitten aikanaan saavuta samaa mainetta kuin Nadirin ja Zurgan duetto ”Au fond du temple saint” oopperasta Helmenkalastajat mutta katsotaan…

Duetto oopperasta ”Vihannes kostajan paluu.” 

Sandy: Suuria raapeja kasvatin aikoinaan minäkin. 

Vihannes kostaja: Vai sellainen tuhlari-poikako ollut oot sinäkin!? 

Sandy: Menneet on menneitä haittaa ei, ei. Raihnaiset raapit ne sellaiseen lumon vei. 

Vihannes kostaja: Raapi vasten raapia, purp-purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain? 

Sandy: Skeptinen tunne jo valtasi minutkin. Onhan se purp-purp, vaan millaisen  hirviön loin. Tuplageenit aikaan sen sai. 

Vihannes kostaja: Miksi oot kriittinen, nuiva ja perseilet. Leikkiä etkö tahdo sä ain... Raapi vasten raapia purp- purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain? 

Sandy: Mulle sä sinkosit mutantit, hybridit... 

Vihannes kostaja: Silmäisi laser ne löysi ja eroitti. Leikkiä tahdomme aina ja iäti näin. 

Sandy: Olkoon se niin ja minua pettää et voi. 

Vihannes kostaja ja Sandy: Raapi vasten raapia, purp- purp. Siinä sitä jotakin on, eikö vain. Raapi vasten raapia, purp-purp. Tuplageenit aikaan sen sai. 

Mutta perseilevätkö raapit? Kyllä ne perseilevät ja tätä mehevää sanaa soisi käytettävän ilman kaikenmaailman egopoliisien ja erinäisten"Rouva otsalohkojen" nuivaa kontrollia. Kauan sitten eräässä ohjelmassa, siitä on jo varmastikin 35 vuotta, Aira Samulin muisteli lapsuusaikojaan Hyrsylässä. Hän se siinä kertoi ikimuistettavassta lypsyreissustaan. Pieni Aira oli tullut itkussa naamoin kotiin ja kaikki lähes vaikertain sanonut äidilleen: ”Voi äet gu rengin perse kirbos!” 

Raja-Karjalassa puhuttiin 1930-luvulla puhuttiin 1930 jotain muuta kuin sitä minkä tunnistamme kirjakieleksi juuri tänään. Eihän Aira siinä tietenkään puhunut mistään maatilan miestyöntekijän takamukseen liittyvästä. Kyse ei ollut siis renkimiehestä eikä esim. kuvitteellisesta tilanteesta jossa kyykkiksellä olevan henkilön olisi yllättänyt vihainen ampiaisparvi. Olipa vain sattunut niin että kantamansa maitoämpärin pohja oli tipahtanut ja litratolkulla hyvää maitoa valui maahan. Perse siis viittasi pohjaan ja raapin pohjukseen viittaamme myös tässä kirjoituksessa. Airallekin kävi sitten ihan hyvin tulevassa elämässä ja hänestä tuli peräti kuuluisa henkilö.

Mutta asiaan ja raapien perseilyyn! Oikeastaan tämä kirjoitus liittyy Alexandra-tapauksen ympärillä liittyvään keskusteluun ja ennen kaikkea ensimmäisiin konkreettisiin havaintoihin projektissa, jossa kahdessa paikassa kasvatetaan Alexandra-nimikkeen alla olevia kantoja. Kerrottakoot nyt yksi asia: oikean Alexandran alkuperä ja ensimmäinen kasvattaja on selvillä ja myös se, mihin kasvuryhmään tuo kynsilaukka kuului. Pakka voidaan siis selvittää, mutta konsekvenssit voivat olla mannerlaattoja liikuttelevia. No, Suomi on pieni tekijä kynsilaukka-maailmassa, vaikkakin sillä voi olla verraton tulevaisuus. Loppujen lopuksi kaikki tehdään vain että totuus voittaisi.

Alexandra-projektin lähes kolmenkymmenen tunnisteen joukossa on kolmen  kasvuryhmän lajikkeita. Kasvuryhmä; miten sen määrittelisimme? TI NYN HOIDAMEN; Se on joukko lajikkeita joiden genotyyppi on samankaltainen ja kokonaisuudessaan eroaa muista ja eroavaisuudet voidaan määrittää. Kolme  kasvuryhmää ovat:

Rokaleet joita kutsutaan myös nimellä Rocambole.

Marmoriinit joista on aikaisemmin De Re Allii Sativi-julkaisuissa käytetty nimeä Marmoripurppura.

Lasikkaat joista on aiemmin näissä yhteyksissä käytetty nimeä Lasipurppura.

Revisio siis menee eteenpäin ja tuskin ilmaukset ja termit enää tiivistyvät. 

Todennäköisesti ja todennäköisin syin epäiltynä Alexandra-kokeessa on mukana seuraavia lajikkeita: 

Iso venäläinen eri kantoineen

Punainen venäläinen eri kantoineen

Saksan punainen

Ljubasha

Ns. Siperialaiset marmoriinit

Yksi Lasikas; todennäköisin syin epäiltynä lajike Red Rezan

Onneksi joukossa ei ole Posliineja. Silloin olisi kyseessä harkittu petos tai välinpitämättömyydestä ja ahneudesta johtuva teko. Toisaalta on todisteita siitä että joka ”isojen ja tunnettujen välittäjien” Alexandra-tuotteen joukkoon olisi lorahtanut jopa artisokkamuuntujia eli lähinnä lajikkeen ”Casablanca” oloissamme helposti  turbaani-moodin ottavia kantoja. Jätämme kuitenkin tämän argumentaatiolinjan tässä vaiheessa syrjään ja keskitymme seuraavassa siihen, miten Rokaleen ja Marmoriinin voi erottaa varsin helposti toisistaan.

Tietenkin voisi lähteä liikkeelle laajemmastakin kysymyksestä mutta juuri nyt on  keskityttävä yhteen kysymykseen. Nimittäin kokeen eri lajikkeista kaksi kolmasosaa on Rokaleita ja Marmoriineja. Luonnollisesti argumentaaatiomme herättää kysymyksiä ja turhatumista välttääksemme De Re Allii Sativin toimitus referenssitahoineen haluaa tehdä tästä projektista mahdollismman interaktiivisen. Niinpä riittää jos paneudumme lähinnä Rokaleiden perseilyyn ja siihen miten ne erotetaan Marmoriineista ja tietenkin päinvastoin. Vaikka lajiketietoisuus kasvaa ja ehkä viiden vuoden päästä Suomessa on jopa 200 kasvattajaa joilla on viidentoista lajikeen kirjastopenkki niin silloinkin 95% Suomessa kasvatettavasta kynsilaukasta on Rokaleita tai Marmoriineja. Nimittäin on jo paljon jos suurin osa kasvattajista osaa erottaa toisistaan Rokaleet ja Marmoriinit. Nyt on pakko tehdä roomalaiset:

I Rokaleet ja Marmoriinit näyttävät samankaltaisilta. Monesti Rokaleiden ja Marmoriinien päällimmäisten wrappereiden perusteella ei voida sanoa vielä mitään. Marmoriläiskiä on myös Rokaleilla.

II Kynsilaukkojen fenotyypeillä on karkeasti ottaen noin 40 morfeemia ja lisäksi jokaisella lajikkeella voi olla 2-5 selkeästi tunistettavaa erikoismorfeenia. Morfeemilla tarkoitetaan jotain tunnistettavaa piirrettä.

III Kaikki Rokaleet ovat ”perseileviä” ja marmoriineissä on perseilyä mutta tanko on suora. 

IV Perseilyllä tarkoitetaan sitä että kynsilaukan raapilla on kaksi puolta. Jotkut kasvuryhmät tuottavat kaunismuotoisia raapeja ja pohja ei niinsanotusti kirpoa. Rokaleiden perse sen sijaan kirpoaa. 

V Kirpoaminen on yksinkertaisesti sanottuna sitä että toinen puolisko laajenee. Asiaa voisi yksinkertaistaa seuraavasti:

V Ajattele olevasi kynsilaukan raapi. Perseesi on molempine puoliskoineen raapi ja siinä on tietenkin kaksi puolta. Selkärankasi on kukkavarsi.

VI Olet Rokale jos toinen pakarasi on tuplasti suurempi kuin toinen ja sinulla on skolioosi. Ajattele tilannetta nyt ihmishahmosi kautta. Voit hamottaa asian siten että vasemmassa etutaskussasi olisi kaksi kiloa lyijyä ja lisäksi oikeassa takataskussasi viisi kiloa lyijyä.

VII Mitä teet edellisen kohdan asetusten jälkeen? Todennäköisesti kallistat itseäsi vasempaan päin. Oikea persposkesi on tuplasti ellei jopa triplasti suurempi  ja väännät itseäsi epätoivoisesti vasempaan.

VIII Jos olisit Marmoriini-ihminen olisi elämäsi helpompaa ellei peräti auvoista.

IX Edellisen kohdan faktuumeihin pohjautuen sinulla on kaksi melkein symmetristä persposkea ja et kärsi skolioosista. Istut selkä suorassa olet vallan tyyten. Olet kuin kivikankkuinen Molotov tai pienempi neuvosto-byrokraatti joka istui 12 tuntia suomalaisten kanssa neuvotteluissa ilme vakavanjouheana eikä edes pisaraa vettä tarvinnut siemaista. 

X Ota Alexandrasi kouraasi ja katso, ihmettele ja tee johtopäätöksiä. 

XI Oli kyseessä Rokale tai Marmoriini on se todellakin kynsilaukka-raapi ja jos olet kasvattanut sen pieteetillä et ole tehnyt mitään rikollista.

XII Jos ymmärät mitä perseilyllä tässä tarkoitetaan olet oppinut päämorfeemin lajikeryhmien tunnistuksessa. Voit tunnistaa yhden asian: Onko tämä minun Aleksantrani Rokale vai Marmoriini?

XIII Tätä julkaisua seuraa toinen. Siinä perehdytään perseilyn nyansseihin. Nimittäin Rokaleiden perseilyssä on eroja. Loppujen lopuksi Iso venäläinen ja Punainen venäläinen on myös aivan helppo erottaa perseilyn ollessa kriteerinä. Toinen perseilee enemmän. Mutta missä suhteessa?

Ooperaa ”Vihannes Kostajan paluu” odotellessa pistetään kehiin tämä ehkä vähemmän tunnettu esitys Nadirin ja Zurgan duetosta!

 

Omatuliset

Omatuliset

Tässä pieni kirjoitus Facebook-ryhmä "Valkosipuli — Hasrrastajat ja kasvattajat" sääntöihin liittyen. Se on osa isoa, kynsikaukkaan liittyvää käsikirjoitusta ja sen yhtä alaluvun alalukua otsikolla "Hankalia ihmisiä." Puhun siinä Itämaan tietäjistä, paparazzi-kommentoijista, omatulisista, suurista harppaajista, avuliaista, koneiden palvojista, kieliniuhoista, chilinsyöjistä ja tietysti myös omasta itsestäni. 

III Omatuliset

Vuonna 1985 kesä-heinäkuussa työskentelin osa-aikaisena huoltomiehenä pari vuotta aiemmin perustetussa UKK-puistossa. Se sijaitsee Lapissa kolmen kunnan alueella, anatomisesti katsoen silvotun Suomi-neidon vasemman olkapään alisilla alueilla.

Kansallispuisto oli saanut johtajakseen vahvaluontoisen ja asialleen omistautuneen luonnonsuojelijan ja myöhemmin tietokirjailijanakin profiloituneen Pekka Borgin. Pekka oli vakaumuksellinen ihminen monella tavalla. Kerrotaan että hän oli lähes ensi töikseen kerännyt kaikilta autiotuvilta ja leiriintymiseen tarkoitetuilta majoilta pois kaikki Gideoneiden sinne tuomat Uudet testamentit. Mutta missä Pekka oli käynyt sinne Gideonit olivat kuitenkin tehneet paikkuu-reissun. Ainakin Rautulammen tuvalla lueskelin uudenkarheaa Uutta testamenttia.

Juuri UKK-puistossa ollessani heinäkuun alussa soitin kotiin äidilleni. Sinne oli tullut kirje Helsingin Yliopistosta ja sen teologisesta tiedekunnasta. Äitini avasi kirjeen puhelun aikana ja kertoi minulle sen sisältämän ilosanoman jota olin odotellutkin. Voisin aloittaa syksyllä opinnot Helsingissä. Kun sitten muutama päivä myöhemmin tapasin Pekka Borgin työntekijöiden retkipäivänä tiesikin hän jo asiasta. Olinhan jakanut tiedon asiasta jo muutaman työntekijän kanssa ja sanahan kiirii. Pekka oli vähän jäykän joviaali onnitellessaan minua opiskelupaikan johdosta. 

Tuon kesän työskentelin yhdessä erään Kansallispuiston varttuneemman työntekijän Jorman kanssa. Olimme saaneet Pekka Borgilta hyvin tärkeän erikoistehtävän. Pekka oli suuresti suivaantunut eräästä asiasta ja siihen piti nyt saada korjaus. Jorman ja minun tehtäväksi tuli hävittää ylimääräiset tulisijat ja hajasijoittaa niihin kerätyt kivet lähimaastoon väljästi ja luonnolliselta näyttävällä tavalla kaikkien kansallispuiston autiotupien ja majojen ympäristöistä.

Todellakin yhden majoittumiseen tarkoitetun paikan ympäristössä saattoi olla jopa 30 tulisijaa kivireunuksineen ja kun ne piti hajasijoittaa niin työstähän se kävi. Kunkin kohteen varsinainen tulisija jätettiin paikalleen peräti siivottuna ja kunnostettuna. Paikalle jätettiin vankkaan tolppaan taulu jossa oli vahva ja selkeä ukaasi jossa ylimääräisten tulisijojen tekeminen ankarasti kiellettiin.  Enpä tiedä ovatko kuluneet 40 vuotta tuoneet sinne uudelleen kymmenittäin uusia tulisijoja. Uskoisinpa näin tapahtuneen. Ikävä kyllä pitkässä juoksussa Borgin tehtävänanto oli varmasti vain pieni epätoivoinen sodanjulistus ja erikoisoperaatio ihmisen typeryyttä kohtaan.

Kysyin Jormalta miten tämä järjettömyys on mahdollista, missä on sen syy ja selitys. Jorma oli toki itsekin miettinyt sitä ja esitti oman tulkintansa asiasta. Hän oli sitä mieltä että omille tulille mennään siksi koska halutaan olla rauhassa eikä tahdota muiden näkevän millaisia eväitä syödään. Käsittääkseni hän osui asian ytimeen.

Edellä kuvaamani omatulisuus-ilmiö tuli mieleeni osallistuessani myöhemmin Facebook-ryhmien toimintaan vuodesta 2007 lähtien. Varsinkin vanhimmassa suomalaisessa kynsilaukka-aiheisessa sain tehdä tuttavuutta omatulisten kanssa ja kieltämättä peistä tuli taitettua. 

Facebook on periaatteessa avoin kaikille maailman ihmisille ja se tietysti tarkoittaa sitä että vaikkapa johonkin kynsilaukka-aiheiseen ryhmään voi tulla jäseniä erilaisista lähtökohdista. Itseäni pidän jo melkoisena veteraanina joka vuoden 2025 kesään mennessä on ollut Internetissä käytännöllisesti joka päivä vuoden 1992 joulukuusta lähtien. netti on antanut valtavasti mahdollisuuksia. Ihmisen muistikapasiteetti on rajaton mutta se voi kuitenkin kuormittua. Tähän ongelmaan Internet tuo helpotuksen. Kaikkea ei tarvitse enää muistaa ja kaiken tiedettävissä olevan saat luettavaksi  todellakin alta aikayksikön.

Facebook-ryhmä on onnistuessaan erittäin hyvä alusta koota yhteen asian kuin asian harrastajia. Edellisessä alaluvussa kuvattu Paparazzi-kommentoija on loppujen lopuksi häviävän pieneen joukkokuntaan kuuluva toimija Facebook-ryhmien maailmassa. Joukko josta voidaan käyttää perusteellisesti nimitystä omatuliset on sitävastoin suuri ja ikävä kyllä aina vain kasvamaan päin.

Omatulinen on henkilö joka ei yleensä lue ja sisäistä ryhmän sääntöjä ja huomautukset jotka hänelle annetaan kaikuvat vanhaa sanontaa käyttääksemme kuuroille korville. Omatulinen ei osaa ja ehkäpä ei haluakaan opetella käyttämään hakutoimintoja etsiessään ryhmään jo kasautuneesta tietopääomasta vastauksia kysymykseensä. Niinpä hän tekee uuden ja aivan oman avauksen. Helpointa olisi vain selata julkaisujanaa taaksepäin. Usein vastaus hänen kysymykseensä löytyisi aivan ”nurkan takaa.”

Vaikka ryhmän ylläpitäjä luo kaikille yhteisiä avauksia vieläpä hyödyllisine linkkeineen tai jopa perustaa ryhmän tarpeita varten kaikenkattavat tietosivut niin eihän se mitään auta. Yhteinen tulisija ei kelpaa ja niinpä tehdään taas yksi yksittäinen kysymys. Jos asiasta sitten huomauttaa ja pyytää ystävällisesti julkaisemaan jo tehdyn avauksen jonkin tietyn ylläpidon tekemän pohjan yhteydessä niin johan siitä närkästytään. Suomi on todellakin mielensäpahoittajien luvattu maa ellei peräti paratiisi.

En muista kuuluiko vuonna 1985 Pekka Borgin toimeksiantoon valvoa että uusia tulisijoja ei saa tehdä. Mutta jos niitä ei saa tehdä niin ehkä asiasta huomauttaminen voi olla oikein hyvä kansallispuistovelvollisuus. Kerran puutuin asiaan ja pyysin eräällä autiotuvallla uutta tulisijaa rakentavaa perhekuntaa lopettamaan puuhastelunsa ja käyttämään kaikille yhteisesti tarkoitettua paikkaa. Närkästyksen kokoluokka oli varmasti lähellä suurinta mahdollista ja ilmassa väreili tukahdutettu raivo. Porukka pakkasi tavaransa ja mitä ilmeisimmin suuntasi toiselle tuvallle. 

Oman ryhmän ylläpitäjänä ja johtavana moderaattorina otin alusta alkaen tarkan ja hyvin tiukan linjan. Voidaan puhua nopean puuttumisen periaatteesta. Facebook-palvelussa Messenger-viesti on periaatteessa nopea ja luonteva tapa ylläpitäjän ja yksittäisen jäsenen viestinvaihtoon. Mutta tuosta käytännössä reaaliajassa toimivasta viestimestä ei todellakaan ole mitään hyötyä jos joku jäsen ei käytä MESEÄ vaikka on siihen säännöt hyväksyessään sitoutunut. Itse jaksoin opastaa ja neuvoa MESEN käyttöä muta lopulta turhauduin ja väsyin omatulisten touhuun. Niinpä rajoitin julkaisumahdollisuutta. Nykyään itsenäisen avauksen voivat tehdä vain ylläpidon hyväksymät henkilöt.

Jotkut ottivat kehotuksen siirtyä yhteisille tulille vastaan hyvillä mielin ja saivat lukea kommentteja vastauksineen ja vieläpä nopeasti. Jotkut närkästyivät perin juurin ja nimittelivät minua jopa yksisilmäiseksi fundamentalistiksi ja ties miksi. Mitäpä heistä. Yhteiset tulet-periaate on hyvä keino koota kasautuvaa kokemuksen kautta karaistua tietoa yhteen keskusteluketjuun vaikkapa skeipeistä eli kukkavarsista ja ihan mistä tahansa.