Omatuliset

Omatuliset

Tässä pieni kirjoitus Facebook-ryhmä "Valkosipuli — Hasrrastajat ja kasvattajat" sääntöihin liittyen. Se on osa isoa, kynsikaukkaan liittyvää käsikirjoitusta ja sen yhtä alaluvun alalukua otsikolla "Hankalia ihmisiä." Puhun siinä Itämaan tietäjistä, paparazzi-kommentoijista, omatulisista, suurista harppaajista, avuliaista, koneiden palvojista, kieliniuhoista, chilinsyöjistä ja tietysti myös omasta itsestäni. 

III Omatuliset

Vuonna 1985 kesä-heinäkuussa työskentelin osa-aikaisena huoltomiehenä pari vuotta aiemmin perustetussa UKK-puistossa. Se sijaitsee Lapissa kolmen kunnan alueella, anatomisesti katsoen silvotun Suomi-neidon vasemman olkapään alisilla alueilla.

Kansallispuisto oli saanut johtajakseen vahvaluontoisen ja asialleen omistautuneen luonnonsuojelijan ja myöhemmin tietokirjailijanakin profiloituneen Pekka Borgin. Pekka oli vakaumuksellinen ihminen monella tavalla. Kerrotaan että hän oli lähes ensi töikseen kerännyt kaikilta autiotuvilta ja leiriintymiseen tarkoitetuilta majoilta pois kaikki Gideoneiden sinne tuomat Uudet testamentit. Mutta missä Pekka oli käynyt sinne Gideonit olivat kuitenkin tehneet paikkuu-reissun. Ainakin Rautulammen tuvalla lueskelin uudenkarheaa Uutta testamenttia.

Juuri UKK-puistossa ollessani heinäkuun alussa soitin kotiin äidilleni. Sinne oli tullut kirje Helsingin Yliopistosta ja sen teologisesta tiedekunnasta. Äitini avasi kirjeen puhelun aikana ja kertoi minulle sen sisältämän ilosanoman jota olin odotellutkin. Voisin aloittaa syksyllä opinnot Helsingissä. Kun sitten muutama päivä myöhemmin tapasin Pekka Borgin työntekijöiden retkipäivänä tiesikin hän jo asiasta. Olinhan jakanut tiedon asiasta jo muutaman työntekijän kanssa ja sanahan kiirii. Pekka oli vähän jäykän joviaali onnitellessaan minua opiskelupaikan johdosta. 

Tuon kesän työskentelin yhdessä erään Kansallispuiston varttuneemman työntekijän Jorman kanssa. Olimme saaneet Pekka Borgilta hyvin tärkeän erikoistehtävän. Pekka oli suuresti suivaantunut eräästä asiasta ja siihen piti nyt saada korjaus. Jorman ja minun tehtäväksi tuli hävittää ylimääräiset tulisijat ja hajasijoittaa niihin kerätyt kivet lähimaastoon väljästi ja luonnolliselta näyttävällä tavalla kaikkien kansallispuiston autiotupien ja majojen ympäristöistä.

Todellakin yhden majoittumiseen tarkoitetun paikan ympäristössä saattoi olla jopa 30 tulisijaa kivireunuksineen ja kun ne piti hajasijoittaa niin työstähän se kävi. Kunkin kohteen varsinainen tulisija jätettiin paikalleen peräti siivottuna ja kunnostettuna. Paikalle jätettiin vankkaan tolppaan taulu jossa oli vahva ja selkeä ukaasi jossa ylimääräisten tulisijojen tekeminen ankarasti kiellettiin.  Enpä tiedä ovatko kuluneet 40 vuotta tuoneet sinne uudelleen kymmenittäin uusia tulisijoja. Uskoisinpa näin tapahtuneen. Ikävä kyllä pitkässä juoksussa Borgin tehtävänanto oli varmasti vain pieni epätoivoinen sodanjulistus ja erikoisoperaatio ihmisen typeryyttä kohtaan.

Kysyin Jormalta miten tämä järjettömyys on mahdollista, missä on sen syy ja selitys. Jorma oli toki itsekin miettinyt sitä ja esitti oman tulkintansa asiasta. Hän oli sitä mieltä että omille tulille mennään siksi koska halutaan olla rauhassa eikä tahdota muiden näkevän millaisia eväitä syödään. Käsittääkseni hän osui asian ytimeen.

Edellä kuvaamani omatulisuus-ilmiö tuli mieleeni osallistuessani myöhemmin Facebook-ryhmien toimintaan vuodesta 2007 lähtien. Varsinkin vanhimmassa suomalaisessa kynsilaukka-aiheisessa sain tehdä tuttavuutta omatulisten kanssa ja kieltämättä peistä tuli taitettua. 

Facebook on periaatteessa avoin kaikille maailman ihmisille ja se tietysti tarkoittaa sitä että vaikkapa johonkin kynsilaukka-aiheiseen ryhmään voi tulla jäseniä erilaisista lähtökohdista. Itseäni pidän jo melkoisena veteraanina joka vuoden 2025 kesään mennessä on ollut Internetissä käytännöllisesti joka päivä vuoden 1992 joulukuusta lähtien. netti on antanut valtavasti mahdollisuuksia. Ihmisen muistikapasiteetti on rajaton mutta se voi kuitenkin kuormittua. Tähän ongelmaan Internet tuo helpotuksen. Kaikkea ei tarvitse enää muistaa ja kaiken tiedettävissä olevan saat luettavaksi  todellakin alta aikayksikön.

Facebook-ryhmä on onnistuessaan erittäin hyvä alusta koota yhteen asian kuin asian harrastajia. Edellisessä alaluvussa kuvattu Paparazzi-kommentoija on loppujen lopuksi häviävän pieneen joukkokuntaan kuuluva toimija Facebook-ryhmien maailmassa. Joukko josta voidaan käyttää perusteellisesti nimitystä omatuliset on sitävastoin suuri ja ikävä kyllä aina vain kasvamaan päin.

Omatulinen on henkilö joka ei yleensä lue ja sisäistä ryhmän sääntöjä ja huomautukset jotka hänelle annetaan kaikuvat vanhaa sanontaa käyttääksemme kuuroille korville. Omatulinen ei osaa ja ehkäpä ei haluakaan opetella käyttämään hakutoimintoja etsiessään ryhmään jo kasautuneesta tietopääomasta vastauksia kysymykseensä. Niinpä hän tekee uuden ja aivan oman avauksen. Helpointa olisi vain selata julkaisujanaa taaksepäin. Usein vastaus hänen kysymykseensä löytyisi aivan ”nurkan takaa.”

Vaikka ryhmän ylläpitäjä luo kaikille yhteisiä avauksia vieläpä hyödyllisine linkkeineen tai jopa perustaa ryhmän tarpeita varten kaikenkattavat tietosivut niin eihän se mitään auta. Yhteinen tulisija ei kelpaa ja niinpä tehdään taas yksi yksittäinen kysymys. Jos asiasta sitten huomauttaa ja pyytää ystävällisesti julkaisemaan jo tehdyn avauksen jonkin tietyn ylläpidon tekemän pohjan yhteydessä niin johan siitä närkästytään. Suomi on todellakin mielensäpahoittajien luvattu maa ellei peräti paratiisi.

En muista kuuluiko vuonna 1985 Pekka Borgin toimeksiantoon valvoa että uusia tulisijoja ei saa tehdä. Mutta jos niitä ei saa tehdä niin ehkä asiasta huomauttaminen voi olla oikein hyvä kansallispuistovelvollisuus. Kerran puutuin asiaan ja pyysin eräällä autiotuvallla uutta tulisijaa rakentavaa perhekuntaa lopettamaan puuhastelunsa ja käyttämään kaikille yhteisesti tarkoitettua paikkaa. Närkästyksen kokoluokka oli varmasti lähellä suurinta mahdollista ja ilmassa väreili tukahdutettu raivo. Porukka pakkasi tavaransa ja mitä ilmeisimmin suuntasi toiselle tuvallle. 

Oman ryhmän ylläpitäjänä ja johtavana moderaattorina otin alusta alkaen tarkan ja hyvin tiukan linjan. Voidaan puhua nopean puuttumisen periaatteesta. Facebook-palvelussa Messenger-viesti on periaatteessa nopea ja luonteva tapa ylläpitäjän ja yksittäisen jäsenen viestinvaihtoon. Mutta tuosta käytännössä reaaliajassa toimivasta viestimestä ei todellakaan ole mitään hyötyä jos joku jäsen ei käytä MESEÄ vaikka on siihen säännöt hyväksyessään sitoutunut. Itse jaksoin opastaa ja neuvoa MESEN käyttöä muta lopulta turhauduin ja väsyin omatulisten touhuun. Niinpä rajoitin julkaisumahdollisuutta. Nykyään itsenäisen avauksen voivat tehdä vain ylläpidon hyväksymät henkilöt.

Jotkut ottivat kehotuksen siirtyä yhteisille tulille vastaan hyvillä mielin ja saivat lukea kommentteja vastauksineen ja vieläpä nopeasti. Jotkut närkästyivät perin juurin ja nimittelivät minua jopa yksisilmäiseksi fundamentalistiksi ja ties miksi. Mitäpä heistä. Yhteiset tulet-periaate on hyvä keino koota kasautuvaa kokemuksen kautta karaistua tietoa yhteen keskusteluketjuun vaikkapa skeipeistä eli kukkavarsista ja ihan mistä tahansa.

10+1 tapaa käyttää skeippejä.

 

25.06.2025

10+1 tapaa käyttää skeippejä.

Näinä päivinä vuonna 2025 skeipit ovat jo korjattavissa mitoisssa suuressa osassa Suomea. Ne on myös aika ottaa toinen kulinaristiseen käyttöön. at. Kun vähän harjoittelee niin lehtivarren sisällä olevasta varresta saa helposti kymmensenntisen vaalean pätkän mukaan. Maku on parhaimmillaan heti noston jälkeen. Ennen vanhaan Jäämeren suomalaisilla joiden jälkeläinen itsekin olen oli ainakin hyvän saannin aikaan periaatteena se, että pyydetty turska pitää keittää viimeistään puoli tuntia siitä kun se tulee kalastajan mukana rantaan.

Skeipit ovat monikäyttöistä tavaraa. Tässä muutama tapa käyttää niitä.


I Tee sesongin mukaista pestoa. Käytä skeippejä basilikan sijasta. Möyssätyt skeipit ovat varsin vahvan makuisia. Tähän saadaan kuitenkin lievitystä. Jos joukkoon laittaa pari palaa varsiselleriä niin voimakkuus kesyyntyy huomattavasti. Varsiselleri on hyvä vastinpari kynsilaukalle yleensä.

II Hieman sauteeratut skeipinpalat aateloivat omeletin. Tai sitten voi vain paistaa pari kananmunaa ja laittaa päälle leikattuja kynsulaukan kukintoja. Eli käytetään skeipin mehevin osa.

III Pieniksi siivuiksi leikatut kukkavarret sopivat hyvin riisin sekaan.

IV Tehosekottimessa murskattu kukkanupun alinen osa aivan tuoreesta skeipistä on aivan oivaa lisuketta majoneeseihin ja salaatti-kastikkeisiin. Muussatuista skeipeistä saa oikein hyvää dippikastiketta. Sekaan vain hiukkasen oliivi-öljyä. Kuka sitä aina jaksaa aina dippailla siihen ianikuiseen avokadomössöön.

V Kokonaisia skeippejä voi grillata sellaisenaan muun grilliruoan lisukkeeksi. Skeipin voi antaa ruskistua ihan kunnolla. Maku ei siitä kärsi.

VI Pieniksi paloiksi leikatut skeipit voi sauteerata ja laittaa voin sekaan. Näin saadaan kesäistä ja vihreää kynsilaukka-voita. Maku paranee jos tuotteen antaa tekeytyä yön yli.

VII Sauteerattuja skeipinpaloja voi käyttää pizzan täytteenä.

VIII Paistinpannulla pehmennetyt skeipit ovat hyvä lisuke vaikkapa sienikeittolle.

IX Ohuiksi leikatut skeipinpalat sopivat hyvint peruunasalaattiin.

X Jos skeippejä on saatavailla ”kilokaupalla” ja ne ovat vähän jömpseämpää kaliiberia niin niistä voi ottaa pelkästään kukkanuput ja hauduttaa ne keveästi, ja sitten vain syödä niitä lautasellinen vaikkapa voisulan tai oliiviöljyn kera.

X+ Skeippejä voi pakastaa ja miettiä matkan varrella uusia käyttötapoja. Pakastaminen parantaa vielä tuotetta. Skeippejä voi myös fermentoida. Talvella fermentoituja skeippejä voi sitten syödä suurena herkkuna ja lisukkeena muiden ruokien kera.

Otsikkokuvassa pari vain toiselta puolelta miedolla lämmöllä paistettua kanamunaa. Niiden päällä leikattuja skeipin kukintoja ja smetanaa. Suolaa joutuu valitettavasti ripottelemaan annoksen päälle hieman. Smetana neutralisoi helposti maun kuin maun, suola taas kuten kaikki tiedämme syväntää sitä. 

Alkuperäisessä De Re Allii Sativi-bloogissa oli tällainen musiikki. Vicky Leadros — Kaimos

Se on kynsilaukka

Aivan aluksi tai sanotaanko että kertomuksen tässä vaiheessa on hyvä selittää miksi käytän tästä ihmiskunnan saamasta erityislahjasta nimitystä kynsilaukka. Suurimman osa elämästäni olen käytin kasvista nimeä valko-sipuli. Kun joulukuussa 2015 ryhdyin julkaisemaan De Re Allii Sativi-blogia pähkäilin aikani ja tein periaatepäätöksen joka on pitänyt. Aloin puhumaan johdonmukaisesti kynsilaukasta. Välillä kuitenkin se v-kirjaimella alkava nimi lipsahtaa suusta mutta hyvin harvinaista se kuitenkin on. 

Oma mielenkiintoinen, ei rannaton, mutta melkoisen aava olisi tutkimus-rupeama rakkaan kasvimme nimimaailmaan maailman eri kielissä ja kulttuureissa. Valkosipuli on meillä lainasana pohjoismaisista kielistä, lähinnä se on tullut meille ruotsin kielen vaikutuksesta. Toisaalta jos asiaa ruoditaan tarpeeksi pitkälle niin useimmissa kielissä sanan toinen osa viittaa useimmiten sipuliin. Valkosipuli nimenä on ongelmallinen tai sitten ei ole. Kutsuuko kyseistä kasvia sitten valkosipuliksi vaiko kynsilaukaksi onkin sitten niin sanotusti asia jota on tutkittava laajemmista näkökulmista. Pieni katsaus nimen historiaan osoittaa kuitenkin sen, että mitä vanhempi kieli on kyseessä niin sitä harvemmin se viittaa itse sipuliin. Sanskriitin kielessä kasvi tarkoittaa ”suurta puhdasta.” Kreikkalaisille se oli ”skorodon,” joka tarkoittaa pistävätuoksuista ruusua. 

Englantilaiset ovat tässä onnellisemmassa asemassa kun heidän pitemmälle kehittyneessä kielessään löytyy asialle hyvin osuva ilmaisu ”stinking rose.” Meillä on vain käytössä käytännössä sanat ”haju,” ”tuoksu,” ja ”lemu.” Mikään em. sanoista ei  suoranaisesti ole ainoastaan kielteinen. Nykyään kun englannin kielen käyttö on vallannut maailman, niin tietysti myös sana ”garlic” on tunnettu kaikkialla. Tuonkin sanan jälkimmäinen osa viittaa sipuliin. ”Lic” on indoeurooppalaisen kieliperheen kantasanan johdannainen siinä missä ruotsin kielen ”lök.”

Perspektiiviä myös kysymykseen kynsilaukka vaiko valkosipuli saamme kun hieman tarkastelemme sitä miten tätä kasvien kuningasta nimitetään Euroopan alueella. Nimistä löytyy netistä mielenkiintoinen kartta. Se on paljon puhuva ja sen pohjalta voisi kirjoittaa vaikka miten laajan artikkelin. Pääsääntöisesti kartta seuraa suurien kieliperheiden levinnäisyyksiä. Mutta kummajaisiakin ja etymologisesti tunnistamattomia nimityksiäkin löytyy. Sellaisia ovat ilman muuta baskien ”Baratxuri” ja bretagnelaisten ”Kignen.” Ne ovat ovat todellakin merkillisiä kummajaisia. Samaan sarjaan mahtuu kurdien ”Sir” ja Kaukasuksen kansojen samakantaiset nimitykset Niori, Nury ja Lacci. Kovin mielenkiintoista on kuitenkin se, että kreikankielen ja armenian kielen kynsilaukkaa tarkoittava sana on samaa kantaa, siis ”skorodon” ja ”sxtor.” Joka tapauksessa molemmat muodot ovat ikivanhoja ja juontunevat ns. proto-armenialaiseen kieliryhmään. Niin, proto-armenialaiseen, jos sellaista on ollut koskaan olemassakaan.

Romanian kielen ”Usturoi” tulee latinan kielestä kuten useimpien romaanisten kielten Allium-johdannaisetkin. Kaikista kartalla olevista nimityksistä se on kuitenkin ainoa joka juontuu teonsanasta. Ustulare on siis latinaa ja tarkoittaa ”polttavaa.” Mutta vallan viehättävä on myös unkarin ”Foghagyma.” Foghagyma  tarkoittaa hammassipulia. Vaikea sanoa kun ei ole varsinainen kielitieteilijä mutta voi olla että muinaiset madjaarit keksivät tuo nimityksen siitä kun maasta kasvoi hammasmaisia sproutinalkuja. Maasta tulevaa kynsilaukkaa nimitetään monessakin paikassa ”lohikäärmeen hampaaksi.” Mene ja tiedä. Ja onhan kynsilaukan kynsi toisaalta ihan kuin petoeläimen hammas.

Entäpäs sitten oma nimitys ”kynsilaukka.” Asia ei olekaan niin yksinkertainen kuin voisi luulla suomalaisten kannalta. Varsinais-suomalainen  Agricola käytti kasvista nimeä kynsilaukka mutta mutta muiden heimojen keskuudessa siitä käytettiin toistakin nimeä josta tuli myöhemmin vallitseva. Virossa kasvista käytetään nimeä ”küüslauk. Kynsilaukka sanana on mielenkiintoinen yhdistelmä. Etummainen osa sanasta juontaa alkunsa tietenkin kanta-suomalaisesta kynttä tarkoittavasta sanakannasta ”künci” ja toinen puolisko laukka juontaa kanta-germaaniseen sanaan ”laukaz.” Tämäkin osoittaa sen että Varsinais-Suomi on ollut hyvin altis viroalais-peräiselle vaikutuksella. Tämä on tosiasia niin asustushistorian kuin kielellisten vaikutusten suhteen. Viron ja sitä kautta germaanisperäisen puheenparren vaikutus näkyy vielä Äänis-järven liepeillä suomensukuisten kansojen rippeet tuntevat vielä nimityksen Künz’lauk.

Nykyään vallitsevampi nimitys valkosipuli ei ole kuitenkaan suoranaisnenn käännös ruotsin kielen sanasta ”vitlök.” Proto fenno-ugristisessa kieliparressa kasvi on tunnettu nimimuodossa wëlketa. Sanan alku ”wël” viittaa valkeaan ja lopun keta latinankieliseen sipulia tarkoittavaan sanaan ”cepa.” Puheenparsi muuttuu helposti ja klusiilit k-p-t pyörähtävät helposti uuteen taajuuteen uuden ihmisryhmän suussa. Niipä ”kepasta” voi tulla helposti ”keta.” Mutta asia ei kuitenkaan ole välttämättä kuitenkaan näin yksilaukkainen. Kuten tiedämme niin saamelaisekielet kuuluvat samaan kieliperheeseen kuin suomi, viro ja karjala. Heillä kynsilaukka tunnetaan valkolaukkana ja tästä osoituksena ovat muodot ”vielggislohka” ja ”vilgeslavki.”

Kiehtovin nimitys kynsilaukalle on kuitenkin puolet Euroopan pinta-alasta kattavan slaavilaisten kielten edelleen varsin yhtenäistä kirjoitus-, ja äänneasua kantava ilmaisu Tsesnok - Tsasnyk - Czosnek - Tsesnek - Cesnak - Tsesan - Tsesnakas - Tseshnjak - Tsesen. Kynsilaukka tunnetaan pinta-alan mukaisesti puolessa Euroopassa ”raapina,” raapimalla avattavana sipulina.

Turkkilaisten kielten alueella joka kattaa laajan kaistaleen Turkista aina Kiinan rajalle tunnetaan kynsilaukka sarim-johtoisella nimellä, josta osoituksena turkinkielinen muoto ”sarimsaq.” Helposti heräisi ajatus siitä että josko tuo nimi kantaisi muotoa jolla tämä kasvi on tunnettu sen varhaisista ajoista lähtien. Ajatusketju ei tuota kuitenkaan lupaavaa tulosta. Oslossa asuva kielitieteijä Maria Magdolna Tatár on todennäköisesti sanonut lähinnä viimeisen sanan asiasta. Sarimsaq ja kaikki muut sen muodot muissa kuin turkin kielessä ovatkin indo-eurooppalaisen kieliryhmän lainasana turkkilaisiin kieliin. Väite herättää ainakin yhden ajatuksen. Vaikka Keski-Aasiaa ja Kirgisian aroja pidetäänkin kovin romanttisluontoisesti kynsilaukan syntysijoina totuus saattaa olla aivan toinen. 

Kasvin alkuperä voikin olla etelämpänä kuin nykyään luullaan. Ron L. Engeland esitti vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassaan ”Growing Great Garlin” ns. turbaanihypoteesin. Olen itse käsittääkseni todistanut sen oikeaksi. Jotkut artisten kasvurymän edustajat voivat muuntua kovaniskoiksi pohjoisissa kasvuolosuhteissa. Toinen klassikko Ted Jordan Meredith oli kiitollinen ensimmäisestä DNA-tutkimuksesta joka näki päivänvalon vuonna 1994. Hän muistutti kuitenkin siitä että nyt on kysymys vasta ensimmäisestä tukimuksesta ja tulevat vuosikymmenet tuovat uutta lisävaloa asiaan. Tavallaan ne ovat tuoneetkin. Esimerkiksi Suomessa suosiota saanut kasvuryhmiin kuulumaton Jan Kozakin tunnetuksi tekemä lajike Bjetin on vanhempi lajike kuin Engelandin luokituksen eri kasvuryhmät. Tsekkiläisten tekemä DNA-tutkimus on osoittanut tämän.

Mutta miksi kynsilaukka on parempi nimitys kuin valkosipuli? Loppujen lopuksi tematiikassa valkosipuli/kynsilaukka ei ole kyse siitä että valittaisiin jotain ruton ja koleran väliltä vaan kyse on lähinnä siitä kumpi ompi parempi; ruusu vaiko neilikka. Kynsilaukka vain kuvaa kasvia paremmin. Kaikki laukat ovat laukkoja mutta kaikissa laukoissa ei ole kynsiä

Latinan kielessä sana allium juontaa muodosta esculent joka tarkoittanee syötävää juurta. Jos joskus kiista siitä kummalla nimellä kasvia pitäisi Suomessa kutsua johtaisi suureen sovintokokoukseen voisi joku ehdottaa kasville aivan uutta nimeä joka voisi olla vaikka esku tai eskuli. Tuskinpa hän kuitenkaan saisi ehdotukselleen varauksetonta suosiota. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tässä tapauksessa niitä on ainakin kaksi.

Keräilijämetsästäjän kurkkupastillit.

Ihmisellä  on taipumus maistella kaikkea mahdollista. Tämä taipumus on yhtä vanha kuin ihminen on lajina ollut olemassa. Kyse on siis kahden miljoonan vuoden ajanjaksosta. Ihmisen alkukoti on aina ollut hyvin kiistanalainen asia, mutta kynsilaukan alkukodin suhteen vallitsee varsin selkeä käsitys. Jos puhumme alueesta jonka keskuksena on nykyinen Kirgisian alue, niin emme paljoa erehdy.

 
Kynsilaukan syntysijoille saapui joskus ihminenkin oli hän sitten Afrikasta muuttanut nykyihminen tai ns. Denisovan ihmisiin tai muihin ryhmiin kuuluva. Joka tapauksessa tuo ihminen hankki ravintonsa suoraan luonnosta ja hänestä voidaan käyttää nimitystä ”metsästäjä-keräilijä” ja hänellä oli todellakin taipumus maistella kaikkea mahdollista.

Nykyisen Kirgisian alue on myös nenskujen asuma-alueen itäisellä äärilaidalla. Kuka tietää vaikka jos tämä ns. Neanderthalin ihminen olisi nauttinut kynsilaukasta. Nenskut joka tapauksessa hävisivät itsenäisenä lajina, mutta kynsilaukan tunnemme kaikessa moninaisuudessaan vielä tänäänkin. Metsästäjä-keräilijä oppi tuntemaan luonnon antimet perin pohjin ja hän söi pieniä aterioita jopa 6-8 kertaa vuorokauden aikana. Yksittäisiä ja erillisiä  ravintolähteitä saattoi hänellä olla päivittäin jopa 40 tai enemmänkin. Ravinnon etsimiseen hänellä kului aikaa vain parisen tuntia. Luonto oli hänelle yksi suuri Supermarket ainakin eteläisimmillä leveysasteilla. 

Ja kerran eräänä päivänä Keskisen Aasian seuduilla joku muinaisten aikojen ravintoa etsiskellyt tai muuten vain hortoillut ihmislajin edustaja löysi ruohon seassa törröttävän ja kuivahtaneen kasvinvarren jonka latvassa oli pieniä ruskean kuoren peittämiä pallukoita. Hän tietenkin poimi ryppään ja haisteli sitä kunnes viimein epäröityään laittoi niistä muutaman suuhunsa ja pureskeli niitä. Kuoret murskaantuivat hänen vahvojen hampaittensa käsittelyssä. Aluksi hän tunsi suussaan makeahkon maun mutta pian se tuntui polttavalta. Mahdollisesti hän sylkäisi maistamansa ulos suusta ja mitä todennäköisimmin näin varmasti tapahtuikin. Hänen edustamansa ihmislaji osasi jo varoa haitallisia ravinnonlähteitä. Suuhun jäi kuitenkin miellyttävä ja ehkä virkistäväkin maku.

 
Saattoipa käydä niin, että hän vei löytämänsä latvaryppään yhteisönsä viisaan henkilön luo. Jossain vaiheessa kävi sitten selväksi ettei kyse todellakaan ollut mistään haitallisesta saatikka vaarallisesta kasvista. Päinvastoin kasvia alettiin pitää suuressa arvossa. Ehkä tuo yhteisö tuli hyvin tunnetuksi uuden ihmekasvinsa ansioista ja kynsilaukan kloonit kohosivat jopa vaihtovälineen arvoon.

Edellä kuvattu tapahtuma saattoi hyvinkin olla ihmisen ja kynsilaukan ensikohtaaminen. Milloin se sitten tapahtuikin onkin eri juttu. Aikaa siitä voi olla jopa 50 000 vuotta ja 600 000 kuunkiertoa. Mutta jostain tuollaisesta kaikki kerran alkoi. Ihminen ja kynsilaukka olivat aloittaneet yhteisen historiansa. Kynsilaukka saattaa olla jopa ensimmäisiä ihmisen omaan käyttöönsä mukauttamia kasveja. Kun kynsilaukkaa tutkitaan vielä enemmän saamme ehkä hämmentävääkin uutta tietoa. 

Kaikki alkoi aivan varmasti latvaryppäistä ja myöhemmin varhainen ihminen tajusi myös sen mitä maan alla kasvaa. Ensimmäiset hänen löytämänsä raapit olivat pieniä mutta asuinpaikkojen läheisyydessä ja kuohkeammassa maaperässä sinne tippuneet kloonit saattoivat tuottaa ensimmäisiä yksösiä. Kaikki on mahdollista ja voimme luoda romanttisia kuvauksia ensimmäisistä kynsilaukan kasvattajista joiden viljelymenetelmä oli taatusti orgaaninen. Varhaisten aikojen kynsilaukan käyttötarkoitus saattoi olla siinä että latvasilmut olivat aluksi metsästäjä-keräilijän eräänlaisia ”kurkkupastilleja” tai ”voima-pillereitä.”

Tiedä vaikka nuo kurkkupstillit auttoivat varhaisten aikojen ihmisiä vaikkapa tällaiseen musisointiin.