Aivan aluksi tai sanotaanko että kertomuksen tässä vaiheessa on hyvä selittää miksi käytän tästä ihmiskunnan saamasta erityislahjasta nimitystä kynsilaukka. Suurimman osa elämästäni olen käytin kasvista nimeä valko-sipuli. Kun joulukuussa 2015 ryhdyin julkaisemaan De Re Allii Sativi-blogia pähkäilin aikani ja tein periaatepäätöksen joka on pitänyt. Aloin puhumaan johdonmukaisesti kynsilaukasta. Välillä kuitenkin se v-kirjaimella alkava nimi lipsahtaa suusta mutta hyvin harvinaista se kuitenkin on.
Oma mielenkiintoinen, ei rannaton, mutta melkoisen aava olisi tutkimus-rupeama rakkaan kasvimme nimimaailmaan maailman eri kielissä ja kulttuureissa. Valkosipuli on meillä lainasana pohjoismaisista kielistä, lähinnä se on tullut meille ruotsin kielen vaikutuksesta. Toisaalta jos asiaa ruoditaan tarpeeksi pitkälle niin useimmissa kielissä sanan toinen osa viittaa useimmiten sipuliin. Valkosipuli nimenä on ongelmallinen tai sitten ei ole. Kutsuuko kyseistä kasvia sitten valkosipuliksi vaiko kynsilaukaksi onkin sitten niin sanotusti asia jota on tutkittava laajemmista näkökulmista. Pieni katsaus nimen historiaan osoittaa kuitenkin sen, että mitä vanhempi kieli on kyseessä niin sitä harvemmin se viittaa itse sipuliin. Sanskriitin kielessä kasvi tarkoittaa ”suurta puhdasta.” Kreikkalaisille se oli ”skorodon,” joka tarkoittaa pistävätuoksuista ruusua.
Englantilaiset ovat tässä onnellisemmassa asemassa kun heidän pitemmälle kehittyneessä kielessään löytyy asialle hyvin osuva ilmaisu ”stinking rose.” Meillä on vain käytössä käytännössä sanat ”haju,” ”tuoksu,” ja ”lemu.” Mikään em. sanoista ei suoranaisesti ole ainoastaan kielteinen. Nykyään kun englannin kielen käyttö on vallannut maailman, niin tietysti myös sana ”garlic” on tunnettu kaikkialla. Tuonkin sanan jälkimmäinen osa viittaa sipuliin. ”Lic” on indoeurooppalaisen kieliperheen kantasanan johdannainen siinä missä ruotsin kielen ”lök.”
Perspektiiviä myös kysymykseen kynsilaukka vaiko valkosipuli saamme kun hieman tarkastelemme sitä miten tätä kasvien kuningasta nimitetään Euroopan alueella. Nimistä löytyy netistä mielenkiintoinen kartta. Se on paljon puhuva ja sen pohjalta voisi kirjoittaa vaikka miten laajan artikkelin. Pääsääntöisesti kartta seuraa suurien kieliperheiden levinnäisyyksiä. Mutta kummajaisiakin ja etymologisesti tunnistamattomia nimityksiäkin löytyy. Sellaisia ovat ilman muuta baskien ”Baratxuri” ja bretagnelaisten ”Kignen.” Ne ovat ovat todellakin merkillisiä kummajaisia. Samaan sarjaan mahtuu kurdien ”Sir” ja Kaukasuksen kansojen samakantaiset nimitykset Niori, Nury ja Lacci. Kovin mielenkiintoista on kuitenkin se, että kreikankielen ja armenian kielen kynsilaukkaa tarkoittava sana on samaa kantaa, siis ”skorodon” ja ”sxtor.” Joka tapauksessa molemmat muodot ovat ikivanhoja ja juontunevat ns. proto-armenialaiseen kieliryhmään. Niin, proto-armenialaiseen, jos sellaista on ollut koskaan olemassakaan.
Romanian kielen ”Usturoi” tulee latinan kielestä kuten useimpien romaanisten kielten Allium-johdannaisetkin. Kaikista kartalla olevista nimityksistä se on kuitenkin ainoa joka juontuu teonsanasta. Ustulare on siis latinaa ja tarkoittaa ”polttavaa.” Mutta vallan viehättävä on myös unkarin ”Foghagyma.” Foghagyma tarkoittaa hammassipulia. Vaikea sanoa kun ei ole varsinainen kielitieteilijä mutta voi olla että muinaiset madjaarit keksivät tuo nimityksen siitä kun maasta kasvoi hammasmaisia sproutinalkuja. Maasta tulevaa kynsilaukkaa nimitetään monessakin paikassa ”lohikäärmeen hampaaksi.” Mene ja tiedä. Ja onhan kynsilaukan kynsi toisaalta ihan kuin petoeläimen hammas.
Entäpäs sitten oma nimitys ”kynsilaukka.” Asia ei olekaan niin yksinkertainen kuin voisi luulla suomalaisten kannalta. Varsinais-suomalainen Agricola käytti kasvista nimeä kynsilaukka mutta mutta muiden heimojen keskuudessa siitä käytettiin toistakin nimeä josta tuli myöhemmin vallitseva. Virossa kasvista käytetään nimeä ”küüslauk. Kynsilaukka sanana on mielenkiintoinen yhdistelmä. Etummainen osa sanasta juontaa alkunsa tietenkin kanta-suomalaisesta kynttä tarkoittavasta sanakannasta ”künci” ja toinen puolisko laukka juontaa kanta-germaaniseen sanaan ”laukaz.” Tämäkin osoittaa sen että Varsinais-Suomi on ollut hyvin altis viroalais-peräiselle vaikutuksella. Tämä on tosiasia niin asustushistorian kuin kielellisten vaikutusten suhteen. Viron ja sitä kautta germaanisperäisen puheenparren vaikutus näkyy vielä Äänis-järven liepeillä suomensukuisten kansojen rippeet tuntevat vielä nimityksen Künz’lauk.
Nykyään vallitsevampi nimitys valkosipuli ei ole kuitenkaan suoranaisnenn käännös ruotsin kielen sanasta ”vitlök.” Proto fenno-ugristisessa kieliparressa kasvi on tunnettu nimimuodossa wëlketa. Sanan alku ”wël” viittaa valkeaan ja lopun keta latinankieliseen sipulia tarkoittavaan sanaan ”cepa.” Puheenparsi muuttuu helposti ja klusiilit k-p-t pyörähtävät helposti uuteen taajuuteen uuden ihmisryhmän suussa. Niipä ”kepasta” voi tulla helposti ”keta.” Mutta asia ei kuitenkaan ole välttämättä kuitenkaan näin yksilaukkainen. Kuten tiedämme niin saamelaisekielet kuuluvat samaan kieliperheeseen kuin suomi, viro ja karjala. Heillä kynsilaukka tunnetaan valkolaukkana ja tästä osoituksena ovat muodot ”vielggislohka” ja ”vilgeslavki.”
Kiehtovin nimitys kynsilaukalle on kuitenkin puolet Euroopan pinta-alasta kattavan slaavilaisten kielten edelleen varsin yhtenäistä kirjoitus-, ja äänneasua kantava ilmaisu Tsesnok - Tsasnyk - Czosnek - Tsesnek - Cesnak - Tsesan - Tsesnakas - Tseshnjak - Tsesen. Kynsilaukka tunnetaan pinta-alan mukaisesti puolessa Euroopassa ”raapina,” raapimalla avattavana sipulina.
Turkkilaisten kielten alueella joka kattaa laajan kaistaleen Turkista aina Kiinan rajalle tunnetaan kynsilaukka sarim-johtoisella nimellä, josta osoituksena turkinkielinen muoto ”sarimsaq.” Helposti heräisi ajatus siitä että josko tuo nimi kantaisi muotoa jolla tämä kasvi on tunnettu sen varhaisista ajoista lähtien. Ajatusketju ei tuota kuitenkaan lupaavaa tulosta. Oslossa asuva kielitieteijä Maria Magdolna Tatár on todennäköisesti sanonut lähinnä viimeisen sanan asiasta. Sarimsaq ja kaikki muut sen muodot muissa kuin turkin kielessä ovatkin indo-eurooppalaisen kieliryhmän lainasana turkkilaisiin kieliin. Väite herättää ainakin yhden ajatuksen. Vaikka Keski-Aasiaa ja Kirgisian aroja pidetäänkin kovin romanttisluontoisesti kynsilaukan syntysijoina totuus saattaa olla aivan toinen.
Kasvin alkuperä voikin olla etelämpänä kuin nykyään luullaan. Ron L. Engeland esitti vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassaan ”Growing Great Garlin” ns. turbaanihypoteesin. Olen itse käsittääkseni todistanut sen oikeaksi. Jotkut artisten kasvurymän edustajat voivat muuntua kovaniskoiksi pohjoisissa kasvuolosuhteissa. Toinen klassikko Ted Jordan Meredith oli kiitollinen ensimmäisestä DNA-tutkimuksesta joka näki päivänvalon vuonna 1994. Hän muistutti kuitenkin siitä että nyt on kysymys vasta ensimmäisestä tukimuksesta ja tulevat vuosikymmenet tuovat uutta lisävaloa asiaan. Tavallaan ne ovat tuoneetkin. Esimerkiksi Suomessa suosiota saanut kasvuryhmiin kuulumaton Jan Kozakin tunnetuksi tekemä lajike Bjetin on vanhempi lajike kuin Engelandin luokituksen eri kasvuryhmät. Tsekkiläisten tekemä DNA-tutkimus on osoittanut tämän.
Mutta miksi kynsilaukka on parempi nimitys kuin valkosipuli? Loppujen lopuksi tematiikassa valkosipuli/kynsilaukka ei ole kyse siitä että valittaisiin jotain ruton ja koleran väliltä vaan kyse on lähinnä siitä kumpi ompi parempi; ruusu vaiko neilikka. Kynsilaukka vain kuvaa kasvia paremmin. Kaikki laukat ovat laukkoja mutta kaikissa laukoissa ei ole kynsiä
Latinan kielessä sana allium juontaa muodosta esculent joka tarkoittanee syötävää juurta. Jos joskus kiista siitä kummalla nimellä kasvia pitäisi Suomessa kutsua johtaisi suureen sovintokokoukseen voisi joku ehdottaa kasville aivan uutta nimeä joka voisi olla vaikka esku tai eskuli. Tuskinpa hän kuitenkaan saisi ehdotukselleen varauksetonta suosiota. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tässä tapauksessa niitä on ainakin kaksi.
